Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta18421.11.20123

12745-2012 (055)

Aboa-apurahan myöntäminen vuodelle 2013

Tiivistelmä:

Asia esitellään kokouksessa. Kulttuurilautakunta päättää vuoden 2013 Aboa-apurahan saajan.

Kultlk § 184

Kulttuuriasiankeskuksen kanslia, kulttuurisihteeri Heli Lempa:

Kulttuurilautakunta julisti Aboa-apurahan vuodelle 2013 haettavaksi siten, että hakuaika alkoi 1.10.2012 klo 10.00 ja päättyi 31.10.2012 klo 16.00. Ilmoituksessa oli myös maininta, että myöhästyneitä hakemuksia tai liitteitä ei käsitellä. Määräaikaan mennessä hakemuksia saapui 20 kpl.

Aboa-apuraha on tarkoitettu turkulaiselle ammattitaiteilijalle alasta riippumatta. Apuraha on vuoden työskentelyapuraha ja suuruudeltaan 19 444,88 € vuonna 2013.

Apurahaan kuuluu mahdollisuuksien mukaan taiteellisen tuotoksen saaminen esille Turun kaupungin taidelaitoksissa. Vaihtoehtoisesti työn tulos voi olla muulla tavoin näkyvä osa Turun kaupungin kulttuuritarjontaa.

Arvioinnin perusteena ovat taiteellinen laatu, ansioituminen ja kaupungin vetovoimaisuuden lisääminen.

Oheismateriaali 1Aboa-apuraha vuodelle 2013. (Oheismateriaali jaetaan paperisena).

Kulttuurijohtaja Minna Sartes:

EhdotusAsia esitellään kokouksessa. Kulttuurilautakunta päättää vuoden 2013 Aboa-apurahan saajan.

Lisäksi kulttuurilautakunta päättää, että päätös saadaan panna täytäntöön odottamatta sen lainvoimaiseksi tuloa.

PäätösKulttuurilautakunta päätti yksimielisesti myöntää Aboa-apurahan kuvataiteilija Mika Natrille taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden toteuttamiseen.

Lisäksi lautakunta päätti, että päätös saadaan panna täytäntöön odottamatta sen lainvoimaiseksi tuloa.

Jakelu

aoMuut hakijat
aoNatri Mika
tiedAvustustoimikunta
tpvHellman Marjut
tiedLempa Heli
tpvMamia Annele
tpvSaarinen Leena
tpvSlipic Sanda
tpvÖsterholm Pirkko