Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta12513.06.201219

1592-2012 (041)

Kulttuurilaitosten toimintatilastot 1.1.-31.5.2012

Tiivistelmä: -

Kultlk § 125

Kulttuuriasiainkeskuksen kanslia:

Liitteessä on koottuna kävijätiedot kulttuurilaitosten toiminnasta 1.1. – 31.5.2012 väliseltä ajalta.

Liite 1Toimintatilastot 1.1. – 31.5.2012

Seuraavana tulosalueiden vastuuhenkilöiden kommentit kävijätilastoon 31.5.2012 tilanteen mukaisesta toteutumisesta:

Kaupunginteatteri

Vs. hallintopäällikkö Veli-Pekka Teponoja:

Kokonaisuudessaan teatterin kevätnäytäntökaudella muodostui hyväksi, vaikka päänäyttämöllä jouduttiin kevään aikana peruuttamaan kuusi esitystä ja Sopukassa yksi esitys.  Kaikista teatterin kevään lipuista myytiin 76 %. Teatterin esityksissä kävi seurattavalla ajanjaksolla kaikkiaan 36 190 katsojaa. Näistä Kaupunginteatterin osuudeksi virallisiin teatteritilastoihin merkitään 28 960 ja Linnateatterin osuudeksi 7 230 katsojaa. Linnateatterin osuus Kakola -katsojista näkyy kulttuurilaitosten toimintatilastossa kohdassa: kävijät muut tilaisuudet. Kaikkiaan teatterin esityksissä ja tapahtumissa kevään aikana oli n. 38 500 kävijää.

Kaupunginorkesteri ja konserttitalo

Intendentti Marja-Liisa Lieppinen:

Konserttien ja tapahtumien kokonaiskävijämäärä 27.499 on hyvällä keskitasolla verrattuna kahteen edellisvuoteen (30.479 kävijää vuonna 2011 ja 26.252 vuonna 2010). Tulossa olevien kesän ulkoilmakonserttien kanssa kävijämäärä tulekin oletettavasti ylittämään tavoitteet, ellei syksyllä tapahdu yllätyksiä. Sinfoniakonserttien täyttöaste 63,83 % on juuri tavoitteen tuntumassa. Luku ylittää edellisvuoden toteutuman 60,4 %, mutta on hieman alhaisempi kuin 64,6 % vuonna 2010 vastaavana aikana.

Tapahtumien määrä 61 kpl (78 kpl vuonna 2011 ja 71 kpl vuonna 2010) on viime vuosiin verrattuna vaatimattomampi, mutta vielä ajanjaksoon suhteutetussa tavoitteessaan. Lastentapahtumien osalta toteutuma 15 kpl (20 ja 17) on yli tavoitetason (28), joskin viime vuosia määrällisesti hitusen matalampi.

Konserttitalon ulosvuokraus on ilahduttavasti edellisvuosia korkeammalla tasolla eli 38 tapahtumaa (35 vuonna 2011 ja 29 vuonna 2010). Syksyn perinteisellä ulosvuokraussesongilla on siis vielä kaikki mahdollisuudet viedä konserttitalo tavoitteeseensa, 90 tilaisuutta.

Kaupunginkirjasto

Kirjastotoimenjohtaja Inkeri Näätsaari:

Kirjaston käynnit vähenivät 4,4 % ja lainat lisääntyivät 3,2 % toukokuussa edellisvuoteen verrattuna. Toukokuussa käyntejä oli 159.308 ja lainoja 264.046. Käyntien väheneminen johtui pääasiassa toukokuuhun sijoittuvista juhlapyhistä, jolloin myös pääkirjasto oli kiinni. Vuoden alusta alkaen käynnit ovat lisääntyneet 1,2 % ja lainat vähentyneet 8 %. Näihin lukuihin vaikuttaa huhtikuulle osunut järjestelmänvaihto 12.4-1.5., jolloin osa lähikirjastoista ja pääkirjaston lasten ja nuorten osasto olivat kiinni ja osassa oli supistetut aukiolot. Kaikki kirjastot olivat kokonaan kiinni 25.4.-1.5.

Kulttuuripolkuohjelmia, muuta käyttäjäkoulutusta, luentoja, kirjailijavierailuja, kerhoja, lukupiirejä, satutunteja ja muita tapahtumia oli vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana kaikkiaan 898, joista 452 oli suunnattu lapsille ja nuorille.

Turun museokeskus

Vs. museotoimenjohtaja Olli Immonen:

Seuranta-ajankohdalla 1.1.–31.5.2012 museoiden kävijämäärä on 57 324 laskettuna ilman Logomon kävijöitä (2011 – 65 940). Edelliseen vuoteen verrattuna kävijämäärää on laskenut se, että Luostarinmäen käsityöläismuseo ja Apteekkimuseo ovat olleet joulukauden jälkeen alkuvuoden suljettuina yksittäiskävijöiltä (museot avattiin 2.5.). Kulttuuripääkaupunkivuonna ne olivat avoinna koko vuoden.

Kävijät museoyksiköissä: Turun linna 32 908 (2011: 36 021), Luostarinmäki 5 876 (2011: 10 288), Biologinen museo 5 671 (2011: 4 627), Apteekkimuseo 926 (2011: 1 673), Kuralan Kylämäki 4 343 (2011: 3 877), WAM 7 600 (2011: 9 454) ja Logomo 7 138. Logomon kävijämäärää on nostanut Turku valokuvissa -näyttelyn avaaminen. Ulosvuokrausten määrä oli 222 (2011: 131) ja ulosvuokrattujen tilojen kävijät 7 631 (2011: 8 266).

Lastentapahtumia järjestettiin 699 (2011 museot: 887). Museoiden lastentapahtumiin osallistui 19 325 kävijää (2011: 21 755). Konsertteja ja tapahtumia oli 314 (2011: 333).

Kulttuurijohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta merkitsee tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKari-Granfors Outi
tiedKyttä Maija
tiedRantasaari Juha


Liitteet:

Kultlk § 125
Liite 1:Toimintatilastot 1.1. - 31.5.2012