Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta12413.06.201217

767-2011 (000)

Kulttuurilautakunnalle tiedoksi merkittävät asiat

Tiivistelmä: -

Kultlk § 124

Kulttuurijohtaja Minna Sartes:

Kulttuurilautakunnalle on ilmoitettu tiedoksi seuraavat päätökset:

1. Turun Piirustusseura ry:n avustusanomus hankintoihin (471-2012)

Vs. johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 26.4.2012 § 51:

Päätin, että avustustoimikunnan yksimielisen lausunnon mukaisesti Turun Piirustusseura ry:lle myönnetään 1.000 €:n suuruinen avustus kustannuspaikalta 474100 11005 50004 (Avustusmääräraha satunnaisia avustushakemuksia varten) anomuksessa mainittuihin hankintoihin.


2. Turun Soitannollinen Kerho ry:n avustusanomus katutanssien ja harmonikkakilpailun järjestämiseen (4416-2012)

Vs. johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 26.4.2012 § 52:

Päätin, että avustustoimikunnan yksimielisen lausunnon mukaisesti Turun Soitannollinen Kerho ry:lle myönnetään 3.000 €:n suuruinen avustus kustannuspaikalta 474100 11005 50004 (Avustusmääräraha satunnaisia avustushakemuksia varten) katutanssien ja harmonikkakilpailun järjestämiseen.


3. Nuoriso- ja kulttuuritalosäätiö Tarmon avustusanomus (4537-2012)

Vs. johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 26.4.2012 § 54:

Päätin, että avustustoimikunnan yksimielisen lausunnon mukaisesti Nuoriso- ja kulttuuritalo Tarmolle myönnetään 4.000 €:n suuruinen avustus kustannuspaikalta 474100 11005 50005 (Turkulaisten urheilu-, nuoriso-, kulttuuri- ja sosiaali- ym. seurojen käytössä olevien kiinteistöjen ja huoneistojen kunnossapitoon ja peruskorjaukseen) ilmastointityön kustannuksiin.


4. Toimintakertomus 2011, EVIVA - Ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-aika (Pj) (2798-2012)

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 2.4.2012 § 164 merkitä toimintakertomuksen tiedoksi.


5. Kulttuurilautakunnan ja kaupunginhallituksen välisen strategisen palvelusopimuksen vuoden 2011 raportti (Pj) (13928-2010)

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 16.4.2012 § 186 merkitä vuoden 2011 strategisen palvelusopimuksen toteutumisraportin tiedoksi.


6. Ystävyysseuroille myönnettävät avustukset vuonna 2012 (2230-2012)

Vs. johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 25.5.2012 § 59:

Päätin avustustoimikunnan yksimielisen lausunnon mukaisesti, että kustannuspaikalle 474100 11005 50008 ystävyysseurojen avustamiseen varattu18.000 €:n määräraha jaetaan liitteen mukaisesti.

(Liite jaetaan paperisena oheismateriaalina kulttuurilautakunnan jäsenille).


7. KSL:n Turun opintojärjestö ry:n avustusanomus (1619-2012)

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell 29.5.2012 § 55:

Päätin, että avustustoimikunnan yksimielisen lausunnon mukaisesti KSL:n Turun opintojärjestö ry:lle myönnetään 8.000 €:n suuruinen avustus kustannuspaikalta 474100 11005 50004 (Avustusmääräraha satunnaisia avustushakemuksia varten) erityisesti ATK-luokan kehittämiseen.


8. Turkulaisten järjestöjen toimitilojen vuokra- ja käyttökustannuksiin myönnettävät avustukset vuonna 2012 (387-2012)

Vs. johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 28.5.2012 § 71:

Päätin avustustoimikunnan yksimielisen lausunnon mukaisesti, että turkulaisten järjestöjen vuokrakustannusten avustamiseen tarkoitettu määräraha jaetaan oheisen liitteen mukaisesti kustannuspaikalta 474100 11005 50006 (Harkinnanvaraiset, järjestöjen ym. toimitilakustannukset).

Samalla päätin, että päätös pannaan täytäntöön odottamatta sen lainvoimaisuutta.


9. Aziz Al-iraq islamilainen yhdistys ry:n avustusanomus (1086-2012)

Vs. johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 28.5.2012 § 64:

Päätin, että avustustoimikunnan yksimielisen lausunnon mukaisesti Aziz Al-iraq islamilainen yhdistys ry:lle myönnetään 500 €:n suuruinen avustus kustannuspaikalta 474100 11005 50004 (Avustusmääräraha satunnaisia avustushakemuksia varten) anomuksessa mainitun kulttuuripäivän tapahtumiin.


10. Turun konservatorion kannatusyhdistys ry:n avustusanomus (5657-2012)

Vs. johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 28.5.2012 § 68:

Päätin, että avustustoimikunnan yksimielisen lausunnon mukaisesti Turun konservatorion kannatusyhdistys ry:lle myönnetään 2.000 €:n suuruinen avustus kustannuspaikalta 474100 11005 50004 (Avustusmääräraha satunnaisia avustushakemuksia varten) historiikin kuluihin.


11. Eläkeläistoimintaan myönnettävät avustukset vuonna 2012 (2549-2012)

Vs. johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 1.6.2012 § 72:

Päätin avustustoimikunnan yksimielisen lausunon mukaisesti, että eläkeläistoimintaan kohdistuvat avustukset myönnetään oheisen liitteen mukaisesti kustannuspaikalta 474100 11005 50007 (Eläkeläistoimintaan).

(Liite jaetaan paperisena lautakunnan jäsenille).


 

 

 

 

EhdotusKulttuurilautakunta merkitsee päätökset tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.