Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallituksen hallintojaosto9521.05.20124
Kulttuurilautakunta12113.06.201214

5631-2012 (122, 010)

Palkkio- ja matkustussäännön tulkitseminen

Tiivistelmä:

Kaupunginhallituksen hallintojaosto on päättänyt palkkio- ja matkustussäännön tulkitsemisesta.

Khhal § 95

Vs. kaupunginsihteeri Satu Lehto 24.4.2012:

Kilometrikorvausten maksamista koskevat säännöt ja niiden tulkintaohje

Palkkio- ja matkustussäännön 13 §:n mukaan hallintojaostolla on mm. oikeus antaa palkkio- ja matkustussääntöä koskevia tulkintaohjeita.

Palkkio- ja matkustussäännön 1 §:n mukaan luottamushenkilöille suoritetaan muun ohella matkakustannusten korvausta kyseisen säännön mukaisesti.

Palkkio- ja matkustussäännön 11.1 §:n mukaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen matkakustannusten korvausta koskevat määräykset ovat soveltuvin osin voimassa, kun kyse on luottamushenkilön oikeudesta saada korvausta mm. matkakustannuksista.

Palkkio- ja matkustussäännön 11.3 §:n mukaan kaupungin alueella suoritetuista kokousmatkoista aiheutuneet matkakulut korvataan, milloin matka ylittää yhteen suuntaan viisi kilometriä, yleisten liikennevälineiden taksan mukaan, mikäli asianomaisella ei ole vapaalippua. Korvaus voidaan suorittaa myös taksimatkan tai oman auton käyttämisen johdosta aiheutuneista kuluista kaupunginhallituksen hallintojaoston päättämillä ehdoilla.

KVTES:n liitteen 16 (Matkakustannusten korvaaminen) 1. 3 §:n mukaan virka- ja virantoimitusmatka on tehtävä niin lyhyessä ajassa ja vähin kokonaiskustannuksin kuin mahdollista ottaen huomioon matkan ja hoidettavien tehtävien tarkoituksenmukainen suorittaminen.

Hallintojaosto on 19.4.2011 § 72 muun ohella todennut tulkintanaan palkkio- ja matkustussäännön 1 §:ään, ettei luottamushenkilöiden työmatka eli matka asunnosta tai työpaikalta kokoontumispaikkaan oikeuta korvauksiin ja että tällaiset matkakorvaushakemukset hylätään. 

Kaupunginhallitus on 4.8.2003 § 632 päättänyt, että aluepelastuslautakunta oikeutetaan pitämään lautakunnan päätösten mukaiset kokouksensa Varsinais-Suomen maakunnan alueella ja että aluepelastuslautakunnan kokouksiin kokouspaikkakunnan ulkopuolelta saapuville jäsenille suoritetaan matkakulujen korvausta oman auton käytöstä aiheutuneiden kulujen mukaan kilometrikorvauksena yksilöidyn korvaushakemuksen perusteella.

Tarve tulkintaohjeen päivittämiseen

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta on aloittanut toimintansa 1.1.2012. Lautakunnan toimivalta-alueen muodostavat Liedon ja Ruskon kunnat sekä Kaarinan, Naantalin, Raision ja Turun kaupungit. Yhteistoimintasopimuksen mukaan lautakunnassa on 12 kaupunginvaltuustojen toimikaudekseen valitsemaa jäsentä, joista Turun kaupunginvaltuusto on valinnut seitsemän (7) jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen. Kaarinan, Liedon, Naantalin, Raision ja Ruskon valtuustot ovat valinneet kukin yhden (1) jäsenen ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen.

Yhteistoimintasopimuksen mukaan lautakunnan toimintaa ohjaavat Turun kaupunginvaltuuston hyväksymät hallinto- ja johtosäännöt. Lautakunnan hyväksymän kokouskäytännön mukaan lautakunnan kokoukset pidetään Turun ympäristö- ja kaavoitusvirastossa, kokoushuone Bryggmanissa.

Liedon edustaja on anonut korvausta kokousmatkoista aiheutuneista kuluista oman auton käyttämisen perusteella. Korvauksen maksaminen on palkkio- ja matkustussäännön 11.3 §:n perusteella mahdollista kaupungin alueella suoritetuista kokousmatkoista hallintojaoston päättämillä ehdoilla. Hallintojaoston 19.4.2011 § 72 antama tulkinta palkkio- ja matkustussäännön soveltamisalaa koskevasta 1 §:stä on kuitenkin ristiriidassa tämän säännön kanssa.

Ehdotus uudeksi tulkintaohjeeksi kilometrikorvausten maksamiseen

Luottamushenkilöiden kokousmatkan on perusteltua tulkita rinnastuvan KVTES:n virka- ja virantoimitusmatkoihin (liite 16, 1 §) eikä työmatkoihin (liite 16, 2 §). Palkkio- ja matkustussäännön 11.3 §:n määritelmän ’kaupungin alueella’ on perusteltua tulkita tarkoittavan seudullisten lautakuntien toimivalta-aluetta, kun ratkaistavana on seudullisen lautakunnan jäsenen korvaushakemus.

Aluepelastuslautakunnan käytäntö kilometrikorvausten maksamisesta on tasapuolisen kohtelun vuoksi syytä ulottaa koskemaan myös muita seudullisia lautakuntia, joiden toimintaa ohjaavat Turun kaupunginvaltuuston hyväksymät hallinto- ja johtosäännöt. Tämän lisäksi on kuitenkin otettava huomioon KVTES:n määräys vähistä kokonaiskustannuksista, joten kilometrikorvauksia tulee maksaa vain siinä tapauksessa, että yleisiä liikennevälineitä ei ole käytettävissä.

Samalla on syytä kumota hallintojaoston 19.4.2011 § 72 antama palkkio- ja matkustussäännön 1 §:ää koskeva tulkinta, ettei luottamushenkilöiden työmatka eli matka asunnosta tai työpaikalta kokoontumispaikkaan oikeuta korvauksiin ja että matkakorvaushakemukset hylätään.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallituksen hallintojaosto päättää,  

– että palkkio- ja matkustussäännön 11.3 §:n määritelmän ”kaupungin alueella” tulkitaan tarkoittavan seudullisten lautakuntien toimivalta-aluetta, kun ratkaistavana on seudullisen lautakunnan jäsenen korvaushakemus ja

– että seudullisen lautakunnan kokouksiin kokouspaikkakunnan ulkopuolelta saapuville jäsenille suoritetaan matkakulujen korvausta oman auton käytöstä aiheutuneiden kulujen mukaan jäsenen asunnolta tai työpaikalta kilometrikorvauksena yksilöidyn korvaushakemuksen perusteella, ellei yleisiä liikennevälineitä ole kohtuudella käytettävissä.

Samalla hallintojaosto päättää kumota kaupunginhallituksen päätöksen 4.8.2003 § 632 siltä osin kuin se koskee matkakulujen korvaamista ja hallintojaoston 19.4.2011 § 72 päätöksen, jossa jaosto on todennut tulkintanaan palkkio- ja matkustussäännön 1 §:ään, ettei luottamushenkilöiden työmatka eli matka asunnosta tai työpaikalta kokoontumispaikkaan oikeuta korvauksiin ja että tällaiset matkakorvaushakemukset hylätään.

PäätösKaupunginhallituksen hallintojaosto päätti,

- että palkkio- ja matkustussäännön 11.3 §:n määritelmän ”kaupungin alueella” tulkitaan tarkoittavan seudullisten lautakuntien toimivalta-aluetta, kun ratkaistavana on seudullisen lautakunnan jäsenen korvaushakemus ja

- että seudullisen lautakunnan kokouksiin kokouspaikkakunnan ulkopuolelta saapuville jäsenille suoritetaan matkakulujen korvausta oman auton käytöstä aiheutuneiden kulujen mukaan jäsenen asunnolta tai työpaikalta kilometrikorvauksena yksilöidyn korvaushakemuksen perusteella.

Samalla hallintojaosto päätti kumota kaupunginhallituksen hallintojaoston 19.4.2011 § 72 päätöksen, jossa jaosto on todennut tulkintanaan palkkio- ja matkustussäännön 1 §:ään, ettei luottamushenkilöiden työmatka eli matka asunnosta tai työpaikalta kokoontumispaikkaan oikeuta korvauksiin ja että tällaiset matkakorvaushakemukset hylätään.

Päätös tehtiin yksimielisesti esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta.

Kultlk § 121

Kulttuurijohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta merkitsee tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.