Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta8523.05.20123

13698-2011 (015, 016)

Lausunto Pansion koulun hankesuunnitelmasta

Tiivistelmä:

Kulttuurilautakunta päättää tilakeskukselle annettavasta Pansion koulun peruskorjaus- ja lisärakennushankkeen hankesuunnitelmaa koskevasta lausunnosta. Pansion koulun yhteydessä toimii Pansion kirjasto.

Kultlk § 85

Tilajohtaja Mikko Lehtinen:

Tilakeskus pyytää 11.5.2012 Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnalta, Tilaliikelaitoksen johtokunnalta, Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnalta, Turun seudun Kiinteistöpalvelu Oy:ltä, Kulttuurilautakunnalta, Ympäristö- ja kaavoitusvirastolta ja Sosiaali- ja terveystoimelta lausuntoa Pansion koulun peruskorjaus- ja lisärakennushankkeen hankesuunnitelmasta. Lausuntoja pyydetään 24.5.2012 mennessä.

Lausumisajan umpeuduttua Tilakeskus saattaa hankesuunnitelman hyväksyttäväksi kaupunginhallitukseen ja edelleen kaupunginvaltuustoon. Mikäli hallintokunta ei anna lausuntoa, Tilakeskus olettaa, ettei sillä ole huomautettavaa hankesuunnitelmaan.

Tilakeskus on yhdessä Kasvatus- ja opetustoimen, Tilaliikelaitoksen, Ympäristö- ja kaavoitusviraston asemakaavatoimiston, Kiinteistöliikelaitoksen ja Keskushallinnon talousasioiden edustajien kanssa valmistellut Pansion koulun peruskorjaus- ja lisärakentamishankkeen hankesuunnitelman, joka on valmistunut 30.4.2012.

Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta hyväksyi kokouksessaan 30.3.2011 ehdotuksen Tilaliikelaitokselle varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen rakennusinvestoinneiksi vuoden 2012 talousarvioon ja vuosille 2013–2021. Ehdotuksessa oli mukana Pansion koulun peruskorjaus- ja lisärakennushanke. Valmistumisvuositavoitetta aikaistettiin esittelijän ehdotuksesta poiketen vuoteen 2014, esittelijän ehdotuksessa tavoite oli 2017.

Pansion ja Pernon alueen vuosiluokkien 1–6 oppilaat saavat opetusta Pansion koulukiinteistössä, Pernontie 29. Alueen 7.–9. vuosiluokkien oppilaat ovat olleet sijoitettuna Rieskalähteen kouluun 1.2.2009 lukien. Kasvatus- ja opetusviraston Tilapalvelut on määritellyt Pansion-Pernon alueelle sijoitettavan yhtenäiskoulun laskennalliseksi oppilaspohjaksi vuosiluokkien 1–6 osalta 240 oppilasta ja vuosiluokkien 7–9 osalta 180 oppilasta.

Hankesuunnitteluvaiheessa realistisiksi Pansion koulun peruskorjaus- ja lisärakennushankkeen toteutusvaihtoehdoiksi muodostui kolme vaihtoehtoa. Ensimmäisessä vaihtoehdossa Pansion koulun nykyiset tilat osoitteessa Pernontie 29 peruskorjataan alakoulun 1.–6. vuosiluokkien sekä kirjaston käyttöön, sillä Pansion koulutalossa toimii myös Pansion kirjasto. Toisessa vaihtoehdossa Pansion koulutalon ja kirjaston tilat peruskorjataan ja lisäksi koulutalon yhteyteen rakennetaan uudisrakennusosa. Näin muodostuisi yhtenäiskoulu vuosiluokkien 1–9 oppilaille. Kolmannessa vaihtoehdossa Pernon koulutalo osoitteessa Hyrköistentie 35 puretaan ja tilalle rakennetaan uusi yhtenäiskoulu vuosiluokkien 1–9 oppilaille sekä tilat Pansion kirjastolle.

Hankkeen kustannuslaskennan mukaiset perustamiskustannukset Pansion koulun peruskorjausvaihtoehdossa on 6 690 000 € (alv 0 %). Kasvatus- ja opetustoimen maksama vuosivuokra 3977 m2 tiloista on 563 572,20 €, Ruokapalvelu Katerinkin vuosivuokra 90 m2 tiloista 26 028 €, Kulttuuritoimen/kirjaston vuosivuokraksi muodostuu 61 223,04 € 432 m2 tiloista ja Sosiaali- ja terveystoimen vuosivuokra on 4960,20 € 35 m2 tiloista.

Perustamiskustannukset Pansion koulun peruskorjaus- ja lisärakentamisvaihtoehdossa ovat 10 368 000 € (alv 0 %). Kasvatus- ja opetustoimen maksama vuosivuokra 5775 m2 tiloista on 910 890 €, Ruokapalvelu Katerinkin vuosivuokra 97,5 m2 tiloista on 31 239 €, Kulttuuritoimen/kirjaston vuosivuokraksi muodostuu 70 088,76 € 444,5 m2 tiloista ja Sosiaali- terveystoimen vuosivuokra on 35 m2 tiloista 5518,80 €.

Pernon koulun tontille rakennettavan yhtenäiskoulun perustamiskustannuksiksi muodostuu 10 967 000 € (alv 0 %). Kasvatus- ja opetustoimen vuosivuokra 4597 m2 tiloista on 878 199,69 €, Ruokapalvelu Katerinkin vuosivuokra on 34 992 € 90 m2 tiloista, Kulttuuritoimen/kirjaston vuosivuokraksi muodostuu 82 529,28 € 432 m2 tiloista ja Sosiaali- ja terveystoimen vuosivuokra 35 m2 tiloista on 6686,40 €.

Kirjastotoimenjohtaja Inkeri Näätsaari:

Pansion kirjastolla on käytössään 437 m2:n tila Pansion alakoulun kiinteistössä. Tilat ovat käyttökelpoiset ja riittävät, mutta peruskorjauksen sekä uusien, toimivampien kalusteratkaisuiden tarpeessa. Pansion kirjastosta on muodostunut tärkeä yhteisöllisyyden keskus sekä erilaisten ja eri-ikäisten asukkaiden kohtaamispaikka alueella, jossa muuten on vähän palveluja. Toiminnan jatkaminen on erittäin tarpeellista myös tulevaisuudessa.

Pansion kirjaston toiminnalliset tarpeet on määritelty hankesuunnitelmaan. Kirjasto toimii sekä koulukirjastona että alueen asukkaiden kirjastona, joten on tärkeää, että se sijaitsee keskeisellä paikalla hyvien kulkuyhteyksien päässä. Yhteistyö koulun kanssa on olennainen osa Pansion kirjaston toimintaa ja lapset ovatkin yksi kirjaston tärkeimmistä kohderyhmistä.

Vuonna 2011 kirjastossa oli noin 38.000 käyntiä ja 39.000 lainaa, mikä tekee vajaat 170 kävijää aukiolopäivän aikana. Tavoitteena on tarjota itsepalvelumahdollisuus myös kirjaston aukioloaikojen ulkopuolella. Tämä edellyttää siihen tarvittavaa teknistä varustusta (lukitusjärjestelmä, valvontalaitteet, automaatit).

Hankesuunnitelman kahden ensimmäisen vaihtoehdon mukaan kirjasto jatkaisi toimintaansa nykyisessä tilassa. Kolmannessa vaihtoehdossa lähtökohtana on samansuuruinen tila uudisrakennuksessa. Kaikki kolme vaihtoehtoa täyttävät kirjastotoiminnan vaatimukset ja luovat edellytykset palvelujen uudistamiseen.

Pansion kirjaston nykyinen vuosivuokra on 54.025 €. Hankesuunnitelman mukaan uusi vuokra on vaihtoehdossa A (peruskorjaus), 61.223 € vaihtoehdossa B (peruskorjaus ja lisärakennus) 70.089 € ja vaihtoehdossa C (uudisrakennus) 82 529 €. Vuotuinen lisävuokra on siis vaihtoehdosta riippuen 7.198 – 28.504 €. Tätä ei ole mahdollista kattaa kirjaston nykyisestä budjetista. Peruskorjauksen lisäksi on varauduttava tilan ensikertaiseen kalustukseen ja varustukseen. Kustannusarvio on noin 250.000 €, mikä esitetään vuoden 2014 talousarvioesitykseen.

Vaihtoehdoissa A ja B Pansion koulutalo on tyhjennettävä peruskorjauksen ajaksi (noin vuodeksi). Tänä aikana Pansion kirjastopalvelut hoidettaisiin kirjastoauton avulla.

Ehdotan edelleen kulttuurilautakunnalle esitettäväksi, että kulttuurilautakunta toteaa, että

- Pansion kirjasto on tarpeellinen palvelu myös tulevaisuudessa ja kirjaston sijainti koulun yhteydessä on ihanteellinen

- hankesuunnitelman kaikki kolme vaihtoehtoa täyttävät kirjastotoiminnan vaatimukset ja mahdollistavat kirjastopalvelujen uudistamisen suunnitellulla tavalla

- vuoden 2014 tulee käyttöomaisuusrahaan varata 250.000 Pansion kirjaston ensikertaista kalustusta ja varustusta varten

- kirjaston talousarvion ohjelukuun tulee lisätä lisävuokrasta aiheutuva kustannus hankkeen valmistumisesta alkaen.

Liite 1Pansion koulun peruskorjaus- ja lisärakennushankkeen hankesuunnitelma liitteineen

Kulttuurijohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta päättää lausua Pansion koulun hankesuunnitelmasta seuraavasti:

- Pansion kirjasto on tarpeellinen palvelu myös tulevaisuudessa ja kirjaston sijainti koulun yhteydessä on ihanteellinen

- hankesuunnitelman kaikki kolme vaihtoehtoa täyttävät kirjastotoiminnan vaatimukset ja mahdollistavat kirjastopalvelujen uudistamisen suunnitellulla tavalla

- vuoden 2014 tulee käyttöomaisuusrahaan varata 250.000 Pansion kirjaston ensikertaista kalustusta ja varustusta varten

- kirjaston talousarvion ohjelukuun tulee lisätä lisävuokrasta aiheutuva kustannus hankkeen valmistumisesta alkaen.

Lisäksi kulttuurilautakunta päättää, että pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

lausKeskushallinto, tilakeskus


Liitteet:

Kultlk § 85
Liite 1:Pansion koulun peruskorjaus- ja lisärakennushankkeen hankesuunnitelma liitteineen