Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta5316.03.201117

9308-2010 (041)

Turun Kaupunginteatterin talouden tasapainottaminen

Tiivistelmä: -

Kultlk § 53

Kaupunginteatteri, vs. hallintopäällikkö Veli-PekkaTeponoja:

Turun Kaupunginteatterin budjettiylitys vuonna 2010 oli 727 065,15€. Pääosa ylityksestä koostuu hallinto- ja jakamattomien erien sekä päänäyttämön palkkakuluista. Tulosta huononsi jonkin verran myös se, että vaikka tulotavoite kokonaisuudessaan saavutettiin, jäätiin lipputulojen osalta tavoitteesta n. 116 000€. Tulojen ylityksen selittää Turku2011 –hankkeiden saama ulkoinen rahoitus.

Kaupunginvaltuusto päätti 29.3.2010 § 63 mm.  että talousarvion negatiivinen nettopoikkeama katetaan seuraavan talousarviovuoden toimintakatteen muutoksella tai viimeistään taloussuunnittelukauden aikana kulttuurilautakunnan esityksen mukaisesti.

Kaupunginteatterin on laatinut suunnitelman jolla vuoden 2010 ylitys katetaan vuosien 2011-2013 aikana. Pääosa säästöstä tulee kertymään palkkamenoista. Myös toiminnan kehittäminen ja nykyaikaistaminen organisaatiotasolla on keskeisessä asemassa.

· Säästöt hallinto- ja jakamattomien erien henkilökuntamenoissa. Elo-joulukuu 2011 säästöt 69 500€, 2012 säästöt 178 700€ ja 2013 säästöt 178 700€. Säästöt 2011-2013 yhteensä n. 427 000€.

· Kaupunginteatterin, Kaupunginorkesterin ja Konserttitalon yhteinen lipunmyynti. Tällä hetkellä teatterin lippukassalla kaksi (2) työntekijää ja teatterin myyntipalvelussa kaksi (2) työntekijää. Teatterin lippukassalta voi sekä varata että lunastaa ja teatterin myyntipalvelusta varata Teatterin, Orkesterin ja Konserttitalon lippuja. Kaupunginorkesterilla on osa-aikaisia tuntipalkattuja lipunmyyjiä jotka huolehtivat Kaupunginorkesterin ja Konserttitalon iltamyynnistä ja toimivat tarvittaessa kiireapuna teatterin lippukassassa. Tällä hetkellä teatterin vastaa lippukassan ja myyntipalvelun aiheuttamista palkkakuluista ja orkesteri omien osa-aikaisten lipunmyyjien palkkakuluista. Yhden (1) lippukassanhoitajan tehtäväkohtainen palkka sivukuluineen vuodessa on n. 26 500. Jos tämä summa saadaan vuosina 2011-2013 teatterin ohjelukua korjaamalla tulee teatterin palkkamenoista säästymään n. 79 500€.

· Teatterin vakanssit tarkistetaan ja tehdään niihin nykyisiä tehtäväkuvia vastaavat korjaukset. Organisaation kehittämiseen ja uuteen parhaillaan työstettävään toimintasääntöön liittyen käyttötyönjohtajan tehtävä muutetaan käyttöpäällikön viraksi. Myös hallintopäällikön tehtäväkuvausta muutetaan. Lisäksi tuotantosihteerin ja teatterinsihteerin nimikkeet muutetaan tuottajaksi ja tuotantosuunnittelijaksi. Tuottajan tehtävänä on organisoida tuotannon taloudellista ja hallinnollista suunnittelua ja toteutusta yhdessä aikataulutuksesta vastaavan tuotantosuunnittelijan kanssa. Tehtäväkuvien tarkistamiseen liittyy myös palkkauksen tarkistukset.

· Teatterin teknisellä ja hallinnollisella puolella olevat avoimet, mutta toiminnan kannalta välttämättömät vakanssittäytetään ja määräaikaisia käytetään tulevaisuudessa vain poikkeustapauksissa, mikäli se produktion kannalta on välttämätöntä. Määräaikaisten produktiokohtaisten teknisten työntekijöiden käyttö on huomioitava produktioiden budjetoinnissa ja sen on oltava suhteessa käytettäviin taloudellisiin resursseihin.

· Selvitetään mahdollisuus rahoitukseen kokopäiväisen yleisötyötä ja erityisesti lasten teatterikulttuuriin erikoistuvan koulukoordinaattorin palkkaukseen. Tällä hetkellä koulukoordinaattori toimii osa-aikaisesti näytäntökausien aikana.

· Tilapäisiin palkkauksiin, myös taiteellisen henkilökunnan osalta, pyydetään aina lupa kulttuurijohtajalta

· Teatterin kolmen näyttämön produktiokuluista viralliseen talousarvioon verrattuna säästetään vuosittain 65 000€, jolloin alijäämä realististen tulotavoitteiden kanssa voi vuositasolla kaikki näyttämöt yhteenlaskettuna olla 215 000€. Säästö vuosina 2011-2013 yhteensä 195 000€.

· Produktioiden ja tuotantojen suunnittelua ja koko talouden (mukaan lukien hallinto- ja jakamattomat erät) suunnittelua ja seurantaa kehitetään mm. ottamalla käyttöön projektihallintaohjelma

· Saippua Centerissä sijaitseva lavasteiden rakentamiseen ja viimeistelyyn vuokrattu tila on irtisanottu 1.3.2011 alkaen. Kuukausivuokra n. 3600€.

· Esiraami-käytännön tehostaminen. Noin vuotta ennen ensi-iltaa järjestettävässä esiraamissa tulevan produktion taiteellinen suunnitelma suhteutetaan käytettävissä oleviin taloudellisiin resursseihin. Mahdollisuuksien mukaan esiraamien tulokset tullaan kirjaamaan tehtäviin työsopimuksiin

· Myynnin tehostaminen. Myyntiä on tehostettu perustamalla kulttuuriasiainkeskuksen ryhmämyyntiyksikkö. Myynnin aloitusta kokonaisuudessaan aikaistetaan ja myynti ryhmille aloitetaan jo ennen virallista tiedotusta. Lippujen lunastuspäivää aikaistetaan siten että se on suhteessa varauspäivään eikä esityspäivään kuten tällä hetkellä ja tämä toteutetaan tekemällä lunastusaikataulu niin asiamiesmyyntiin, ryhmämyyntiin kuin yksittäisten lippujen myyntiin. Myynnin tehostamiseen liittyy myös vakituisen verkkoviestintään keskittyvän työntekijän palkkaaminen yhteisesti teatterin ja orkesterin ja mahdollisesti myös museokeskuksen kanssa.

· Markkinointia tehostetaan tekemällä markkinointi- ja tiedotussuunnitelmat kunkin produktion osalta erikseen. Lisäksi tehdään markkinointi- ja tiedotussuunnitelmat sekä näyttämötasolla että koko teatterin osalta. Markkinoinnin aloitusta aikaistetaan.

· Ohjelmistoonotto-päätösten aikaistaminen ja kehittäminen. Tulevat produktiot tuodaan lautakunnan käsittelyyn ja päätettäväksi jo siinä vaiheessa kun suullisesti tai muun muotoisesti sitoudutaan niiden ohjelmistoon ottamiseen.

Palkkamenoilla ja produktiokuluilla näillä toimenpiteillä säästöä saadaan vuoden 2011 aikana n. 161 000€, vuoden 2012 ja 2013 aikana kumpanakin n. 270 000€. Yhteensä säästöä vuosina 2011-2013 saadaan näin 701 000. Puuttuva n. 26 000€ säästö toteutetaan hallinto- ja jakamattomien erien materiaaliostoista.

Kulttuurijohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta päättää, että kaupunginteatteri panee ehdotetut asiat välittömästi toimeksi.Edelleen lautakunta päättää esittää kaupunginteatterin suunnitelman kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli kaupunginteatterin vs. hallintopäällikkö Veli-Pekka Teponoja.

Jakelu

tpvKaupunginteatteri
esiKaupunginvaltuusto