Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta5716.03.201121

10268-2009 (041)

Kulttuurilautakunnan vuoden 2010 talousarvion toteutuminen

Tiivistelmä: -

Kultlk § 57

 

Kulttuuriasiainkeskuksen hallintopäällikkö Mikael Höysti:

 

Kulttuuritoimen talousarvio on toteutunut talousarvioon nähden -721.411 euroa budjetoitua huonommin.

 

Talouden toteuman seuranta on perinteisesti ollut talousarviovuosikohtainen, mutta on kuitenkin mielekästä katsoa talouden kehitystä viimeisten kolmen vuoden ajalta, koska kaupunginvaltuusto päätti 29.3.2010 § 63 mm., että museokeskuksen, kaupunginorkesterin ja kaupunginteatterin taloussuunnitteluun ja talouden tasapainottamiseen hyväksytään periaatepäätöksenä kolmen vuoden taloussuunnittelumalli. Valtuusto päätti edelleen, että talousarvion positiivinen nettopoikkeama siirretään määrärahankorotuksena kulttuurilaitokselle tilinpäätöstä seuraavana vuonna ja että talousarvion negatiivinen nettopoikkeama katetaan seuraavan talousarviovuoden toimintakatteen muutoksella tai viimeistään taloussuunnittelukauden aikana kulttuurilautakunnan esityksen mukaisesti.

 

Kulttuurilautakunnan tulee, valtuuston päätöksen mukaisesti, tehdä kaupunginvaltuustolle erilliset esitykset tilinpäätöksen jälkeen talousarvion positiivisen nettopoikkeaman siirtämisestä kulttuurilaitokselle tai negatiivisen nettopoikkeaman kattamisesta taloussuunnittelujaksolla.

 

Toteutuman johdosta oheisessa taulukossa on verrattu poikkeamia talousarvioon vuosina 2008 – 2010.

 

 

Kulttuuritoimen talousarvion toteutumisen poikkeama

vuosina 2008- 2010 kirjanpidon mukaan 1000 euroa (sisältää työllistettävät)

 

 

 

Vuosi

2008

2009

2010

yhteensä

 

 

 

 

 

 

Kanslia

Tulot

38

94

1 111

1 243

 

Menot

65

-53

-1 209

-1 197

 

Netto

103

41

-98

46

 

 

 

 

 

 

Teatteri

Tulot

-601

7

35

-559

 (nettoyksikkö)

Menot

277

-306

-762

-791

 

Netto

-324

-299

-727

-1 350

 

 

 

 

 

 

Orkesteri ja

Tulot

21

-95

19

-55

Konserttitalo

Menot

95

50

-12

133

 (nettoyksikkö)

Netto

116

-45

7

78

 

 

 

 

 

 

Kirjasto

Tulot

179

258

423

860

 

Menot

38

-119

-212

-293

 

Netto

217

139

211

567

 

 

 

 

 

 

Museokeskus

Tulot

1 188

-231

66

1 023

 (nettoyksikkö)

Menot

-1 046

315

-181

-912

 

Netto

142

84

-115

111

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yhteensä

Tulot

825

33

1 654

2 512

 

Menot

-571

-113

-2 376

-3 060

 

Netto

254

-80

-722

-548

 

 

 

 

 

 

POIKKEAMA menojen ylitys ja tulojen alitus -

 

 

POIKKEAMA menojen alitus ja tulojen ylitys +

 

 

 

Kulttuurilautakunnan talouden toteuma oli 2,38 % asetettua tavoitetta heikompi. Kirjasto ja orkesteri tekivät budjetoitua paremman tuloksen, muut heikomman. Kanslian ylitys muodostui kertaluotoisista eristä, kuten lomapalkkavelan muutoksesta (n. -74.000 euroa) sekä irtisanomisesta johtuvista korvauksista (n. -52.000 euroa).

 

Nettoyksiköiden talousarvion netto on valtuustoon sitova ja toteutuivat niiden osalta seuraavasti:

 

Kaupunginteatteri              -727.065 euroa

Kaupunginorkesteri            6.376 euroa

Museokeskus                    -114.086 euroa

 

Museokeskuksen ja kaupunginteatterin osalta kulttuurilautakunta tekee erilliset esitykset negatiivisen nettopoikkeaman kattamiseksi taloussuunnittelujaksolla.

 

Kaupunginorkesterin 6.376 euron budjetoitua parempi tulos esitetään siirrettäväksi määrärahankorotuksena orkesterin vuoden 2011 talousarvioon.

 

Oheisissa liitteissä kulttuuritoimen laitosten talousarvion tulojen, menojen ja neton toteutuminen lukuina ja prosentteina.

 

Liite 1                                 Kulttuurilautakunnan talousarvion nettototeutuminen 31.12.2010

 

Kulttuurijohtaja Minna Sartes:

 

Kaupunginteatterin ja museokeskuksen osalta on ryhdytty toimenpiteisiin talouden tasapainottamiseksi. Erillisen käsittelyn perusteella kulttuurilautakunta tekee esitykset suunnitelmista negatiivisen nettopoikkeaman kattamiseksi taloussuunnittelujaksolla.

 

Ehdotus       Kulttuurilautakunta päättää merkitä asian tiedoksi ja päättää samalla edelleen esittää kaupunginvaltuustolle

 

että, vuoden 2010 tilinpäätöstietojen perusteella kaupunginorkesterin 6.376 euron budjetoitua parempi tulos siirrettäväksi määrärahankorotuksena orkesterin vuoden 2011 talousarvioon.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto


Liitteet:

Kultlk § 57
Liite 1:Kulttuurilautakunnan talousarvion nettototeutuminen 31.12.2010