Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta5016.03.201113

2510-2010 (015, 002, 642)

Kaupunginkirjaston osallistuminen Skanssin yhteispalvelupisteen toimintaan

Tiivistelmä:

Kulttuurilautakunta päättää kirjastopalvelujen sijoittamisesta Skanssiin kokeiluluontoisesti perustettavan yhteispalvelupisteen toimintaan vuoden 2012 loppuun asti.

Kultlk § 50

Palvelupäällikkö Sanna Hernelahti ja kirjastotoimenjohtaja Inkeri Näätsaari:

Apulaiskaupunginjohtaja Maija Kyttä asetti 11.5.2010 työryhmän selvittämään yhteispalvelupisteen perustamista kauppakeskus Skanssin yhteyteen. Työryhmässä oli laaja edustus alueen eri toimijoista kuten Turun ja Kaarinan kaupungit, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä ja Suomen Punainen Risti. Työryhmä päätyi esittämään yhteispalvelupisteen perustamista kokeiluluontoisesti. Kaupunginhallitus hyväksyi (25.10.2010 § 565 ja 10.1.2011 § 10) selvitykseen pohjautuvat linjaukset Skanssin yhteispalvelupisteen perustamiseksi. Samalla kaupunginhallitus totesi, että sen päätöksellä ei ole tarkoitus puuttua kirjastoverkkoon, jonka muutoksista päättää kulttuurilautakunta.

Kauppakeskus Skanssi avattiin toukokuussa 2009 ja vuoden 2010 kävijämäärä oli noin 2,5 miljoonaa. Kauppakeskuksen lähivaikutusalueella asuu noin 80.000 henkilöä.

Yhteispalvelupisteiden toiminta perustuu yhteispalvelulakiin, joka mahdollistaa julkishallinnon viranomaisten yhteistyön palvelujen järjestämisessä ja hoitamisessa. Kaupunki ja Turun työ- ja elinkeinotoimisto ovat jättäneet yhteisesti hakemuksen valtionavun myöntämiseksi Skanssin perustamiskustannusten osittaisesta kattamisesta.

Skanssin yhteispalvelupisteen toiminnalla toteutetaan uuden tyyppistä palvelukonseptia, jossa kuntalaisille annettavaa palveluohjausta ja tarjottavia palveluja viedään sinne, missä asukkaat päivittäin liikkuvat ja asioivat. Toiminta toteutetaan kokeiluluonteisesti vuosina 2011–2012.

Kirjaston osallistuminen yhteispalvelupisteen toimintaan on koettu tärkeäksi. Kirjaston on tärkeää olla siellä, missä ihmiset liikkuvat, jolloin se tavoittaa palveluillaan mahdollisimman laajan käyttäjäkunnan. Turun seudulla ei ole toistaiseksi yhtään kauppakeskuksen yhteydessä toimivaa kirjastoa.

Toiminnan kokeiluluonteisuudesta johtuen mitään kirjaston palvelupistettä ei voida siirtää Skanssiin, mutta kokeilussa halutaan silti olla mukana. Siksi on ajateltu, että kirjasto osallistuu Skanssin yhteistoimintapisteen toimintaan pääasiassa tarjoamalla palveluja itsepalveluperiaatteella. Kirjasto voi tarjota rajatun määrän vaihtuvaa aineistoa automaateilla lainattavaksi (ns. siirtokokoelmia), lehtiä luettavaksi sekä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa työasemia asiakkaiden käyttöön. Kirjasto voi myös osallistua palvelupisteen yhteisiin tapahtumiin.

Apulaiskaupunginjohtaja asetti 8.2.2011 § 11 yhteispalvelukokeilun toteuttamiseksi ohjausryhmän ja työryhmän. Hankkeen ohjausryhmään nimettiin kulttuurijohtaja Minna Sartes, ja työryhmän työskentelyyn osallistuu palvelupäällikkö Sanna Hernelahti. Työryhmän tehtävänä on suunnitella konkreettisesti yhteispalvelupisteen toiminta. Yhteispalvelupisteen toimintaa koordinoi siihen erikseen palkattu henkilö, ja mukana olevat toimijat osallistuvat kukin omalla panoksellaan.

Ainakin tässä vaiheessa kysymyksessä on lisäys nykyisiin palveluihin, ja kirjasto voi osoittaa palvelupisteeseen noin yhden työpäivän panoksen viikossa. Se painottuu kokoelmien ja työvälineiden viikoittaiseen huoltoon, yhteispalvelupisteen muun henkilökunnan neuvontaan kirjastoasioissa sekä yhteiseen palvelutuotantoon. Tämä edellyttää, että myös muilla yhteispalvelupisteen työntekijöillä on käsitys kirjaston palveluista ja he pystyvät hoitamaan työasemia ja automaatteja. Myös esimerkiksi kuljetuksessa tulevien aineistojen esillepano ja saapuvien lehtien käsittely on kaikkien tehtävä.

Yhteispalvelupisteen toiminta on tarkoitus aloittaa jo keväällä 2011 ja kirjasto tulee asteittain mukaan mahdollisimman nopeasti. Kirjaston kannalta kysymyksessä on uusi nykyisiä palvelupisteitä kevyempi toimintamalli, joka täydentää muita käytössä olevia konsepteja. Tavoitteena on saada kokemusta kevyestä toimintamallista muiden palvelujen yhteydessä. Samalla voidaan seurata asiakasvirtojen suuntautumista itäisen Turun alueella sekä tehdä kokemusten ja saadun palautteen perusteella johtopäätöksiä kirjastoverkon rakenteesta.

Esitämme edelleen kulttuurilautakunnalle esitettäväksi, että lautakunta valtuuttaa kirjaston osallistumaan Skanssiin perustettavan yhteispalvelupisteen toimintaan edellä esitettyjen linjausten mukaisesti. Kokeilu kestää vuoden 2012 loppuun, minä aikana toiminta arvioidaan ja siitä tehdään johtopäätökset.

Kulttuurijohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta päättää, että kirjasto voi osallistua Skanssiin perustettavan yhteispalvelupisteen toimintaan edellä esitettyjen linjausten mukaisesti. Kokeilu kestää vuoden 2012 loppuun, minä aikana toiminta arvioidaan ja siitä tehdään johtopäätökset.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKaupunginkirjasto