Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta9219.05.20103

4550-2010 (055)

Avustus- ja apuraharakenne uudistus vuoden 2010 hausta alkaen

Tiivistelmä:

Uuden avustus- ja apuraharakenteen hyväksyminen vuoden 2010 hausta alkaen.

Kultlk § 92

Kulttuuriasiainkeskuksen kanslia kulttuurisihteeri Riitta Luoma:

Kulttuurilautakunta kävi kokouksessaan 21.4.2010 § 74 lähetekeskustelun avustusrakenteesta vuodelle 2011 ja päätti palauttaa asian valmisteltavaksi 19.5.2010 kokoukseen.

Turun kaupungin kulttuuritoimi on ottanut uudessa ohjelmatyössä ja sopimusohjauksessa vuosille 2010-2013 esille avoimuuden ja saavutettavuuden. Tämä on otettu huomioon myös suhteessa kaupungin vapaaseen taidekenttään. Tavoitteena on selkeyttää avustusten hakua ja jakoperiaatteita sekä saada päätöksentekoa ja perusteluita läpinäkyvimmiksi.

Kulttuurilautakunta tukee turkulaisten tuottamaa taiteellista toimintaa ja pääpaino on ammattitaiteilijoiden tukemisessa. Uusi rakenne, joka jakaa avustukset ja apurahat seitsemään eri kategoriaan antaa mahdollisuuden reagoida myös uusiin hankkeisiin, joita Turussa syntyy ja antaa paremmat työkalut valmistelua varten.

Muutokset talousarvioon

Talousarviota tehdessä kulttuurilautakunta päättää alustavasti avustusmäärärahan jakautumisesta kategorioiden kesken. Kaupunginhallituksesta kulttuurilautakunnalle siirretyt avustukset merkitään talousarvioon omina budjettiriveinään.

Muutokset hakuaikaan

Avustusten ja apurahojen hakuaikana säilyy lokakuu. Ainoastaan sopimuksen tehneiden kulttuuritoimijoiden hakuaika siirtyy vuonna 2011 toukokuulle. Vielä vuonna 2010 hakuaika on lokakuu.

Muutokset avustusten valmisteluun

Henkilökohtaiset taideapurahat valmistelee kunkin taidealan tulosaluejohtaja ja Aboa- apurahan valmistelee vapaan taidekentän kulttuurisihteeri yhdessä kulttuurijohtajan ja tulosaluejohtajien kanssa. Ryhmien avustukset valmistelee vapaan taidekentän kulttuurisihteeri yhdessä kulttuurijohtajan kanssa. Poikkeuksena taiteen perusopetuksen avustukset, jotka valmistelee lasten kulttuurin suunnittelija yhdessä kulttuurijohtajan kanssa.  

Avustus- ja apurahakategoriat vuoden 2010 hausta alkaen ja niitä koskevat kriteerit sekä arviointiperusteet

Avustusten kategoriat:

1. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset

2. Kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset

3. Kulttuurin harrastustoiminta-avustus

4. Projektiavustus

5. Taiteen perusopetuksen avustus

Henkilökohtaisten apurahojen kategoriat:

6. Taideapurahat

7. Aboa- apuraha

Kulttuurijohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta päättää hyväksyä uudet seitsemän avustuskategoriaa kriteereineen ja arviointiperusteineen sekä muutokset avustusten hakuaikaa ja valmistelua koskien.

Lisäksi kulttuurilautakunta päättää, että talousarviopäätöksen yhteydessä kulttuurilautakunta määrittelee alustavasti avustusmäärärahan jakautumisesta kategorioiden kesken ja että kaupunginhallituksesta kulttuurilautakunnalle siirretyt avustukset merkitään talousarvioon omina budjettiriveinään.

PäätösKulttuurilautakunta päätti hyväksyä uudet seitsemän avustuskategoriaa kriteireineen ja arviointiperusteineen, ottaen huomioon 2. kategorian viimeiseen kohtaan puheenjohtajan ehdotuksesta yksimielisesti tehdyn muutoksen, että

2. Kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset, viimeinen kohta muutetaan muotoon

"Arvioinnin perustana ovat taiteellinen laatu ja ansioituminen. Lisäksi arvioinnissa otetaan huomioon tavoitteena oleva osallistuja- tai yleisömäärä."

Lisäksi kulttuurilautakunta päätti hyväksyä muutokset avustusten hakuaikaa ja valmistelua koskien.

Edelleen kulttuurilautakunta päätti, että talousarviopäätöksen yhteydessä kulttuurilautakunta määrittelee alustavasti avustusmäärärahan jakautumisesta kategorioiden kesken ja

että kaupunginhallituksesta kulttuurilautakunnalle siirretyt avustukset merkitään talousarvioon omina budjettiriveinään.

Asian käsittelyn aikana Mäki teki Kososen kannattamana muutosehdotuksen, että

4. Projektiavustus, toinen kohta muutetaan muotoon "Avustus on kertaluontoinen."

Päätös asiassa tehtiin äänin 7-4 esittelijä ehdotuksen jäädessä voimaan.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä esittelijän ehdotuksen puolesta äänestivät Rantanen, Perho, Engdahl, Kossila, Pätäri, Soukkanen ja Perko.

Mäen ehdotuksen puolesta äänestivät Andersson, Kosonen ja Weber.

Sarelius ja Viikari olivat poissa kokouksesta.

 

Jakelu

tiedAvustustoimikunta
tiedHiltunen Leena
tiedHöysti Mikael
tiedImmonen Olli
tiedKiiski Päivi
tiedLieppinen Marja-Liisa
tiedLuoma Riitta
tiedNäätsaari Inkeri
tiedSartes Minna
tiedSeilo Raija-Liisa