Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Kulttuurilautakunta 265 18.11.2009 24

14092-2009 (521)

Hamburger Börs -aiheisen produktion ottaminen kaupunginteatterin ohjelmistoon

Tiivistelmä: -

Kultlk § 265

 

Teatterinjohtaja Raija-Liisa Seilo:

 

Syyskuussa 2010 Turun Kaupunginteatteri tuottaa uuden, Turun lähihistoriaan sijoittuvan kantaesityksen. Harriet Nylund-Donnerin uusi näytelmä kertoo neiti Wallina Emilia Olivia Valtinista, joka alle kolmikymmenvuotiaana saapui Turkuun, ja otti hoitaakseen yhden sen keskeisistä ravintoloista, nykyisinkin varsin tunnetun Hamburger Börsin.

 

Tarina alkaa Tukholmasta vuonna 1896 ja kuljettaa katsojat värikkäiden aikojen, vaikeuksien ja voittojen kautta aina sotavuosiin. Näytelmä kertoo elämästä ravintolassa, perin kiinnostavasta ja ristiriitaisesta ravintoloitsijasta itsestään, hänen lähipiiristään sekä ajasta Turussa tuolloin. Sitä ryydittää ajan musiikki. Esiintyvään ryhmään kuuluu myös sirkustaiteilijoita ja tanssijoita. Produktio tuotetaan yhteistyössä Aurinkobaletin kanssa.

 

Produktion ensi-ilta on 10.9.2010 päänäyttämöllä.

 

Produktion tuotantovastuu on jaettu seuraavasti:

Musiikki

Ismo Laakso

Teksti

Harriet Nylund-Donner

Suomennos

Jukka-Pekka Pajunen

Ohjaus

Maiju Sallas

Lavastus

Jani Uljas

Pukusuunnittelu

Pirjo Liiri-Majava

Valosuunnittelu

Kalle Ropponen

Koreografia

Urmas Poolamets


Produktion tuotantobudjetti on 322.864 €. Tuotantobudjetti ei sisällä kiinteitä kuluja.

 

Produktio esitetään hinnoiteltavan seuraavasti: peruslippu á 35 €, eläkeläislippu 30 €, opiskelijat ja koululaiset á 27 €.

 

Börs -produktion tavoitteena on 40 esitystä. Produktion esityskustannukset ovat arviolta 5.525 €/esitys. Pääsylipputulot ovat arviolta 15.173 € /esitys. Päänäyttämön täyttöaste on tällöin 80 % ja keskilipun hinta 29 €.

 

Kun produktiota on esitetty 40 kertaa, niin siitä syntyy kustannuksia ja tuloja seuraavasti:

 

Tuotantokustannukset

322.864 €

Esityskustannukset 40 x 5.525 €

221.000 €

Produktiokohtaiset menot yhteensä

543.864 €

Näytäntötulot 40 x 15.173 €

606.920 €

Nettovaikutus

63.056 €

 

 

Liite                                    Hamburger Börs aiheisen -produktion tuotanto- ja esityskustannukset

 

Kulttuurijohtaja Minna Sartes:

 

Ehdotus       Kulttuurilautakunta päättää ottaa Hamburger Börs aiheisen -produktion kaupunginteatterin ohjelmistoon.

 

Edelleen kulttuurilautakunta päättää hyväksyä edellä esitetyn tuotantosuunnitelman kustannusvaikutuksineen ja oikeuttaa teatterinjohtajan allekirjoittamaan tähän päätökseen liittyvät sopimukset. Produktion ensi-ilta on 10.9.2010.

 

 

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedAho Ari
tpvSeilo Raija-Liisa


Liitteet:

Kultlk § 265
Liite 1:Hamburger Börs aiheisen -produktion tuotanto- ja esitysbudjetit