Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Kulttuurilautakunta 76 25.03.2009 19

3814-2009 (011, 525)

Härkämäen ja Lausteen kirjastojen siirtyminen nuorisotalojen yhteyteen

Tiivistelmä: -

Kultlk § 76

Kirjastotoimenjohtaja Inkeri Näätsaari, kirjastosuunnittelija Sanna Hernelahti ja nuorisotoimen osastopäällikkö Kerstin Paananen:

Turun kaupungin talousohjelma 2008-2010 velvoittaa, että  kulttuuritoimen lähipalveluverkko käydään läpi yhteistyössä nuorisotoimen kanssa palvelupisteiden kattavuuden ja kustannustehokkuuden näkökulmista.

Kirjasto on yhdessä nuorisoasiainkeskuksen kanssa valmistellut Härkämäen kirjaston siirtämistä Jyrkkälän nuorisotaloon ja Lausteen kirjaston siirtämistä Lausteen nuorisotaloon. Lausteen ja Härkämäen kirjastojen käyttö on vähentynyt 2000-luvulla noin puoleen aikaisemmasta, ja nykyisen käytön perusteella itsenäisen kirjaston ylläpito on vaikeasti perusteltavissa. Vaihtoehtoina ovat kirjastopalvelun liittäminen jonkin muun palvelun yhteyteen tai palvelun hoitaminen kirjastoauton avulla.

Alueiden väestörakenne on vuosien varrella muuttunut ja kirjaston toimintamallit vaativat uudistamista. Kirjastojen käytön vähentyessä ja talouden kiristyessä aukioloaikoja on supistettu ja henkilökuntaa vähennetty. Kirjaston toimintamahdollisuudet vanhoissa tiloissa ja vanhalla toimintamallilla ovat kaventuneet.

Siirtämällä Härkämäen kirjasto Jyrkkälän nuorisotaloon ja Lausteen kirjasto Lausteen nuorisotaloon voidaan kirjastopalvelut ylläpitää näillä alueilla. Samalla yhdistäminen parantaa kyseisten lähiöiden kirjasto- ja nuorisopalveluja. Ratkaisulla saadaan lisää vakautta helposti haavoittuvien pienten yksikköjen toimintaan ja luodaan mahdollisuuksia sektorirajat ylittävään yhteistyöhön palvelujen tarjoamisessa.  Samalla sekä kirjaston että nuorisoasiainkeskuksen palvelut ovat helpommin saavutettavissa saman katon alta.

Kirjastot

Härkämäen kirjasto on perustettu vuonna 1981 ja se toimii 175,5 m² :n vuokratiloissa Härkämäen liikekeskuksessa. Tällä vuosituhannella kirjaston käynnit ja lainat ovat vähentyneet puoleen. Vuonna 2008 kirjastossa oli 11 848 käyntiä ja 19 230 lainaa. Kirjasto on auki kolmena päivänä viikossa. Vuonna 2009 Härkämäen kirjaston vuokra on 21 650 €.

Lausteen kirjasto on perustettu vuonna 1978 ja se toimii Lausteen koulun keskellä 108 m2:n luokkahuoneessa kaupungin omistamassa tilassa.  Koulu ja kirjasto ovat lähiön laitamilla, eikä sijainti ole koulun ulkopuolisten käyttäjien kannalta otollinen. Tällä vuosituhannella kirjaston käynnit ovat vähentyneet puolella ja lainat jopa 61 %. Vuonna 2008 Lausteen kirjastossa oli 14 812 käyntiä ja 14 792 lainaa. Kirjasto on auki kolmena päivänä viikossa. Lausteen kirjaston vuokra on 11 485 €.

Nuorisotalot

Jyrkkälän nuorisotalo (758 m 2) sijaitsee noin kilometrin päässä Härkämäen kirjastosta, ja se palvelee kaikkia ikäryhmiä lapsista eläkeläisiin. Nuorten lisäksi salia ja kerhohuoneita käyttävät varsinkin päiväaikaan lukuisat järjestöt ja yhdistykset. Talo on otettu käyttöön vuonna 1973. Vuonna 2008 nuorisotalossa oli 16721 käyntiä. Vuonna 2009 Jyrkkälän nuorisotalon vuokra on 75 484 €.

Jyrkkälän nuorisotalo on nuorisoasiainkeskuksen peruskorjauslistalla ensimmäisellä sijalla, mutta korjauksen ajankohdasta ei ole tietoa. Nuorisotoimen esitys on, että peruskorjaus alkaisi vuonna 2010.

Lausteen nuorisotalo (429 m 2) toimii lähiön laidalla noin kilometrin päässä koulusta ja nykyisestä kirjastosta. Talo on otettu käyttöön 1980 luvun alkupuolella. Nuorisotilassa käy runsaasti sekä maahanmuuttaja- että suomalaistaustaustaisia nuoria. Suurin käyttäjäryhmä muodostuu 10-14-vuotiaista. Tilassa on sekä yleisiä aukioloaikoja että pienryhmätoimintaa. Senioriyhdistykset, nuorisoyhdistykset, perhepäivähoitajat, urheilujärjestöt ym. käyttävät myös tilaa omiin kokouksiinsa ja tapahtumiinsa, ja talossa toimii työttömien ruokala. Salissa on mahdollista järjestää tapahtumia. Myös työväenopistolla on toimintaa nuorisotalossa, ja kesällä pihalla toimii kesäkahvila.

Lausteen nuorisotalon toista puolikasta hallinnoi Yhdessä-yhdistys, jonka tiloja käyttää aktiivisesti seitsemän maahanmuuttajayhdistystä. Yhdistysten toimitiloissa on viikoittain keskimäärin 800 kävijää. Nuorisotalon puolella oli vuonna 2008 yhteensä 13529 käyntiä. Vuonna 2009 Lausteen nuorisotalon vuokra on 52 321 €.

Nuorisotoimi järjestää pienryhmätoimintaa ja avointa toimintaa nuorille neljänä päivänä viikossa klo 15-21. Järjestöt ja yhdistykset saavat käyttövuoroja tiloihin seitsemänä päivänä viikossa klo 8-22. Nuorisotoimen lähtökohtana on, että tilat olisivat monipuolisessa ja tehokkaassa käytössä ja ns. nimikkotiloja olisi mahdollisimman vähän.

Uusi toimintamalli

Jyrkkälässä ja Lausteella kirjasto ja nuorisotalo tulevat toimimaan saman katon alla ja muodostamaan yhtenäisen palvelukokonaisuuden. Tarkoituksena on tiivistää nuorisoasiainkeskuksen ja kirjaston yhteistyötä, luoda uusia toimintamalleja vanhojen rinnalle sekä hyödyntää molempien toimijoiden resursseja yhteisessä palvelutuotannossa (tilat, kalusteet, asiakastyöasemat, lehdet, kirjat ja muut tallenteet jne). Näin palvelu muuttuu ajanmukaisemmaksi, tilojen yhteiskäyttö tuo synergiaetua ja yhteistyö eri toimijoiden kanssa lisääntyy. Palveluja uudistetaan nykyisistä hyväksi koetuista toimintatavoista tinkimättä.

Tässä taloudellisessa tilanteessa on erittäin perusteltua kehittää tilojen yhteiskäyttöä. Kirjaston palveluihin sisältyvät kirjat, lehdet ja asiakastyöasemat sekä yhteisesti järjestettävä toiminta esim. teematilaisuudet kehittävät ja parantavat myös nuorisotalon asiakkaiden palveluja.

Kirjastot tulevat toimimaan nuorisotaloissa heti sisääntuloaulassa. Kirjastolla ei siten ole selkeitä erillisiä tiloja, vaan se toimii samoissa tiloissa nuorisoasiainkeskuksen kanssa. Tilasta tehdään viihtyisä ja toimiva niin, että se houkuttelee talossa kävijöitä palvelujen käyttöön ja viihtymiseen kirjojen, lehtien ja työasemien äärellä. Kirjastohenkilökunnalla on etukäteen ilmoitettavat päivystysajat, mutta kirjastopalveluja voidaan käyttää talon ollessa auki myös silloin, kun kirjaston henkilökunta ei ole paikalla. Tilat voidaan kalustaa suureksi osaksi vanhoilla kalusteilla. Lisäksi kirjaston budjetissa on varauduttu joihinkin itsepalvelukäytön mahdollistaviin kaluste- ja laitehankintoihin.

Tilakustannukset jaetaan yhteisellä sopimuksella sen mukaan, mikä osuus tilasta varataan kummankin palvelun tarpeisiin. Jonkin verran lisäkustannuksia tulee tilasuunnittelusta ja tilamuutoksista. Ne ovat kuitenkin vähäisiä. Jyrkkälän ja Lausteen nuorisotalojen vuokra on yhteensä 127 805 €. Tarvittavista muutostöistä voi tulla pieniä lisäkustannuksia. Järjestelyssä säästyy vuodesta 2010 alkaen nykyisten kirjastotilojen vuokra, yhteensä 33 135 €/v. Kirjaston käytössä on Jyrkkälän nuorisotalosta arviolta 20 % ja Lausteen nuorisotalosta 30 %. Vuokran jakautumisesta nuorisoasiainkeskuksen ja kirjaston kesken neuvotellaan erikseen.

Aukioloajat suunnitellaan niin, että eri käyttäjäryhmien tarpeet otetaan huomioon ja toiminta on joustavaa ja monipuolista.  Pääasialliset kirjaston kohderyhmät ovat nuoret, seniorit sekä alakoulu- ja alle kouluikäiset lapset. Eri kohderyhmien palveluja painotetaan eri aikoina niin, että tilaa voidaan hyödyntää mahdollisimman monipuolisesti aamusta iltaan ja kaikki käyttäjäryhmät otetaan vuorollaan huomioon. Lapset ja seniorit käyttävät palveluja pääasiassa päivisin ja tila on nuorten käytössä iltaisin. Nuorisotaloissa on kaikille avoimen tilan lisäksi nuorille omistettuja tiloja, joihin nuorisotilan aukioloaikoina pääsee ainoastaan nuorisokortilla.

Lähtökohtana on, että palvelujen käyttäjien tarpeita ja toiveita selvitetään ja heidät otetaan mukaan tilan ja toiminnan suunnitteluun nuorisolain hengen mukaisesti. Tämä koskee nuorten lisäksi myös muita käyttäjäryhmiä.

Henkilöstö

Muutoksen jälkeen kummallakin alueella yhteisessä palvelussa työskentelee pääasiassa yksi kirjastoammattilainen ja kaksi nuorisotyön ammattilaista. Vaikka kirjasto ja nuorisotoimi toimivat yhdessä yhteisissä tiloissa, nuorisotalo ja kirjasto vastaavat omista toiminnoistaan. Yhteistyö konkretisoituu yhteiseen aulatilaan sekä yhdessä toteutettuun toimintaan ja tapahtumiin.

Muutoksen ajankohta ja tarvittavat toimenpiteet

Tavoitteena on, että uusi toiminta suunnitellaan ja muutostyöt toteutetaan vuoden 2009 aikana siten, että kirjasto voi muuttaa nuorisotaloon loppusyksyn 2009 aikana ja yhteinen palvelu voidaan avata yleisölle vuoden 2010 alusta.

Ehdotamme, että Jyrkkälän ja Lausteen nuorisotalojen toimintaa muutetaan niin, että alueiden kirjastot voivat muuttaa nuorisotaloihin ja niistä muodostuu kirjaston ja nuorisoasiainkeskuksen yhteisiä palvelupisteitä.

Lisäksi ehdotamme, että kirjastotoimenjohtaja valtuutetaan sanomaan irti Härkämäen ja Lausteen kirjastojen tilat viimeistään 1.1.2010 alkaen.

Kulttuurijohtaja Minna Sartes:

EhdotusEsitän, että Härkämäen kirjasto muuttaa Jyrkkälän nuorisotaloon ja Lausteen kirjasto Lausteen nuorisotaloon ja talojen toimintaa muutetaan niin, että niistä muodostuu kirjaston ja nuorisoasiainkeskuksen yhteisiä palvelupisteitä.

Lisäksi esitän, että kirjastotoimenjohtaja valtuutetaan sanomaan irti Härkämäen ja Lausteen kirjastojen tilat viimeistään 1.1.2010 alkaen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKaupunginkirjasto
tpvNuorisoasiainkeskus