Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Kulttuurilautakunta 67 25.03.2009 10

14382-2007 (526)

Aleksanteri I - Hurmuri ja hallitsija -näyttelyn avajaistarjoilun järjestäminen ja kustannusten hyväksyminen

Tiivistelmä: -

Kultlk § 67

Turun museokeskus/museotoimenjohtaja Juhani Kostet 3.3.2009:

Turun museokeskuksen kulttuurihistoriallisen toiminnan vuoden 2009 päänäyttely avataan 3.4.2009 Turun linnassa. Suomessa vietetään kuluvana vuonna Suomen sodan ja autonomisen Suomen syntyyn liittyvää merkkivuotta, johon kuuluu huomattava määrä erilaisia tapahtumia. Merkkivuoden tapahtumien koordinoinnista vastaa valtioneuvoston kanslia valtiosihteeri Raimo Volasen johdolla.

Turku oli vuonna 1809 yksi keskeisimpiä paikkakuntia ja Turun asema autonomisen Suomen ensimmäisenä pääkaupunkina oli tuossa tilanteessa itsestään selvä. Keisari Aleksanteri I vieraili Turussa jo huhtikuun alussa 1809 ja Venäjän ja autonomisen Suomen hallinnolliset elimet aloittivat toimintansa Turussa vuoden 1809 aikana. Hallituskonselji eli myöhempi senaatti piti avauskokouksessa Turussa lokakuun alussa.

Turun linnassa avattava näyttely on yksi merkkivuoden tärkeimpiä näyttelyjä, minkä vuoksi sen avaukseen tulisi panostaa nykyisessäkin tilanteessa paljon. Näyttelyn avajaistilaisuus järjestetään Turun linnan kuninkaansalissa ja näyttelyn avaa konsernijohtaja Björn Wahlroos. Avajaisiin on kutsuttu myös valtiovallan ja Venäjän suurlähetystön ja pääkonsulaatin edustajia. Avajaisvieraiden määräksi voidaan arvioida noin 250 henkeä.

Avajaisten järjestäminen kuninkaansalissa edellyttää sopimusten mukaan tarjoilun tilaamista Fazer Juhlapalveluilta, jonka tarjouksen mukaan avajaistarjoilun hinta on noin 10,00 € / henkilö. Sen lisäksi kustannuksia muodostuu tarjoiltavista juomista, valko- ja punaviini. Kokonaiskustannukset ovat noin 3.000 €.

Kulttuurijohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta päättää oikeuttaa Turun museokeskuksen järjestämään Aleksanteri I – Hurmuri ja hallitsija näyttelyn avajaiset Turun linnan kuninkaansalissa niin, että tarjoilu tilataan Fazer Juhlapalveluilta noin 3000 €:n kokonaishinnalla. Määrärahavaraus tililtä 1 56 17 12 10 12 01.21 02.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvMuseokeskus