Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta32524.10.20179

12841-2015 (746)

Turun hallinto-oikeuden päätös vesihuoltolain vapautuspäätöksestä tehtyyn valitukseen (Ys)

Tiivistelmä:

Hallinto-oikeus on hylännyt valituksen, joka koskee hulevesivapautushakemukseen liittyvän tonttikäynnin toteuttamatta jättämistä ja hulevesivapautuksen myöntämättä jättämistä. Jatkovalitus edellyttää korkeimman hallinto-oikeuden myöntämää valituslupaa.

Ksylk § 325

Ympäristönsuojelu, ympäristötarkastaja Tiina Liira 18.10.2017

Ympäristönsuojelujohtaja on tehnyt 14.6.2016 § 148 päätöksen, jonka mukaan kiinteistölle 853-11-20-1, osoitteessa Suntiontie 12, ei myönnetä vesihuoltolain mukaista vapautusta hulevesiviemäriin liittymisestä. Kiinteistön omistajat olivat hakeneet vesihuoltolain 17 c §:n mukaista määräaikaista vapautusta liittämisvelvollisuudesta hulevesiviemäriin vuoteen 2030 saakka.

Valittajat vaativat, että ympäristönsuojelujohtajan päätös on kumottava ja haettu vapautus myönnettävä vuoteen 2030 saakka.

Hallinto-oikeus hylkäsi katselmuksen pitämistä koskevan vaatimuksen. Lisäksi hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.

Perusteluina katselmuksen toimittamiseen hallinto-oikeus toteaa, että hallinnonkäyttölain 41 §:n mukaan valitusviranomainen voi asian selvittämiseksi toimittaa kiinteän omaisuuden tai paikan taikka muun kohteen katselmuksen. Tämän asian ratkaisemiseksi tarvittavat tosiseikat ilmenevät asiakirjoista. Katselmuksen toimittaminen ei ole siten asian selvittämiseksi ollut tarpeen.

Perusteluina hulevesiviemäriin liittämisvelvollisuuteen hallinto-oikeus totesi mm., että vesihuoltolain muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 218/2013) mukaan 17 b §:n 1 momentissa ilmaistaisiin pääsääntö, jonka mukaan kunnan päättämällä vesihuoltolaitoksen hulevesiviemäröinnin alueella oleva kiinteistö on liitettävä hulevesiviemäriin.

Oheismateriaali 1Turun hallinto-oikeuden päätös 9.10.2017

Va. toimialajohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta päättää merkitä Turun hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.