Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta15128.04.201510

60-2015 (60)

Tiedoksi merkittävät asiat (Hal)

Tiivistelmä: -

Ksylk § 151

Ympäristötoimiala, toimialajohtaja Markku Toivonen 21.4.2015:

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnalle on osoitettu seuraavat tiedoksi merkittävät asiat. Asiakirjat ovat nähtävänä kokouksen sihteerillä.

”Ahjokadun” kaavan valmistelun lopetus. Ympäristötoimialan johtosäännön 5 §:n mukaisesti kaupunkisuunnittelun tulosalueen johtaja päättää hakemuksesta kaavoituksen aloittamisesta sekä siitä, että kaavoitusta ei jatketa muiden kuin vaikutukseltaan merkittävien asemakaavojen osalta (”Ahjokadun" kaava oli arvioitu vaikutuksiltaan merkittäväksi).

Kaavoitusarkkitehti Christiane Eskolin 20.4.2015: ”Ahjokadun” (kaavatunnus 44/2006) asemakaavanmuutoksen valmistelu Pansion kaupunginosassa on lopetettu kaavoitusaloitteen tehneen maanomistajan päätöksen johdosta.

Kaupunginhallitus 13.4.2015 § 168. Kaupunginhallituksen kokoukset ja seminaarit syyskaudella 2015.

Kaupunginvaltuuston syyskauden 2015 kokoukset on tarkoitus pitää seuraavina päivinä: 31.8., 28.9., 26.10., 16.11., 30.11. ja 14.12. Kaupunginhallituksen kokousaikataulu on sovitettu em. kaupunginvaltuuston kokousaikatauluun ja asioiden käsittelyn vuosikelloon.

Kh päätti pitää vuoden 2015 syyskauden kokoukset ja seminaarit jäljempänä mainittuina päivinä ja aikoina

10.8.2015      klo 16

17.8.2015      klo 16

24.8.2015      klo 14

7.9.2015        klo 16

14.9.2015      klo 14

21.9.2015      klo 16

5.-6.10.2015  seminaari ja kokous

19.10.2015    klo 14

2.11.2015      klo 14

9.11.2015      klo 16

23.11.2015    klo 14

7.12.2015      klo 16

17.12.2015    klo 14 (huom! torstai)

Toimialajohtaja Markku Toivonen:

EhdotusKaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta päättää merkitä asiat tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.