Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta35425.11.20148

11638-2014 (356, 044, 065)

Hyöty- ja suurikokoisten kotieläinten praktiikka- ja päivystyspalvelujen ostosopimuksen päivittäminen (Yth)

Tiivistelmä:

Turun kaupunki ostaa Liedon kunnalta hyöty- ja suurikokoisten kotieläinten eläinlääkäripalvelut päivystyksineen. Sopimusteksti on vanhentunut ja kustannustenjakoperusteet monimutkaiset ja työläät. Sopimus esitetään uusittavaksi liitteen 1 mukaiseksi. Kustannus on ollut Turulle vuonna 2013 38 478,60 €. Päivitetyn sopimuksen mukaan kustannus olisi 35 000 € vuodessa 1.1.2015 alkaen.

Ksylk § 354

Ympäristöterveydenhuolto, ympäristöterveydenhuollon johtaja Liisa Palmu 14.11.2014:

Turun kaupungin terveystoimi on vuonna 2008 tehnyt sopimuksen Liedon ympäristöterveydenhuollon seutukunnan kanssa hyöty- ja isokokoisten kotieläinten hoidosta. Sopimukseen kuuluu silloisen eläinlääkintähuoltolain (685/1990) määrittelemät peruseläinlääkäripalvelut päivystyksineen.

Oheismateriaalina oleva vuonna 2008 solmittu yhteistyösopimus on osin vanhentunut, mm. päivystyspiireihin on tullut muutoksia ja eläinlääkintähuoltolaki on uudistunut. Lisäksi kustannustenjakoperusteet ovat monimutkaiset ja työläät.

Myös nykyinen eläinlääkintähuoltolaki (765/2009) edellyttää peruseläinlääkäripalvelujen ja kiireellisen eläinlääkärinavun eli päivystyksen järjestämistä kaikille kotieläimille. Lemmikkieläinpalvelut on järjestetty erillisin sopimuksin. 

Turun kaupungin ympäristöterveydenhuollon johtaja Liisa Palmu ja Liedon kunnan terveysvalvonnan johtaja Johanna Mäkinen ovat neuvotelleet sopimuksen päivittämisestä niin, että hinta olisi jatkossa kiinteä ja olisi suhteessa aikaisempien vuosien kustannuksiin. Turun kaupungin ympäristöterveydenhuolto on maksanut Liedon kunnan ympäristöterveydenhuollolle vuosina 2010-2013  25 130,90 – 38 478,60 euroa sopimuksen sisältämistä palveluista.

Päivitetty sopimus tulisi voimaan 1.1.2015 ja sen mukaan Turun kaupunki ostaa Liedon kunnalta kaikki tarvitsemansa eläinlääkintähuoltolain 765/2009 § 11 tarkoittamat peruseläinlääkäripalvelut ja § 13 tarkoittaman kiireellisen eläinlääkärinavun hyöty- ja isokokoisille kotieläimille, jotka kokonsa vuoksi edellyttävät eläinlääkärin käyntiä eläimen luona. Päivystysaikana sopimus koskee myös virkaeläinlääkärille kuuluvia eläinsuojelutehtäviä ja tarttuvien tautien torjuntaa.

Liedon kunta vastaa sopimuksen piiriin kuuluvasta toiminnasta kuin omastaan. Sopimuksen piiriin kuuluvaa tehtävää hoitavalla eläinlääkärillä on oikeus Turussa antaa tehtävän hoitoon kuuluvia määräyksiä, tehdä siihen kuuluvia toimenpiteitä ja päästä paikkoihin, joita tehtävän hoitaminen edellyttää.  Liedon kunnan virkaeläinlääkäri sitoutuu noudattamaan toimiessaan tämän sopimuksen tarkoittamassa tehtävässä kulloinkin voimassa olevaa kunnaneläinlääkäritaksaa.

Liedon kunta maksaa Turun aluetta hoitavien eläinlääkäreiden palkan sivukuluineen, alueella päivystävien eläinlääkärien virkaehtosopimuksen mukaiset päivystyskorvaukset ja mahdollisista ostopalvelusopimuksista aiheutuvat korvaukset.

Turun kaupunki maksaa Liedon kunnalle em. peruseläinlääkäripalveluista ja päivystyksestä 35 000 € vuodessa. Liedon kunta laskuttaa Turun kaupunkia kahdessa erässä, kesäkuussa ja marraskuussa.

Liedon ympäristöterveyslautakunta on omalta osaltaan hyväksynyt sopimuksen päivityksen kokouksessaan 8.10.2014.

Oman praktikkoeläinlääkärin palkkakustannukset sivukuluineen olisivat n. 31 000 € /v. Lisäksi tulisivat kustannukset vastaanottotiloista välineineen, päivystyskorvaukset ja muut työnantajalle kuuluvat toimintamenot.

Liite 1Päivitetty sopimus, sopimus hyötyeläinten ja suurikokoisten kotieläinten peruseläinlääkäripalvelujen ja kiireellisen eläinlääkärin avun ostamisesta

Oheismateriaali 1Nykyinen sopimus, sopimus hyötyeläinten ja suurikokoisten kotieläinten peruseläinlääkäripalvelujen ostamisesta

Toimialajohtaja Markku Toivonen 18.11.2014:

EhdotusKaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta päättää hyväksyä päivitetyn sopimuksen hyötyeläinten ja suurikokoisten kotieläinten peruseläinlääkäripalvelujen ja kiireellisen eläinlääkärin avun ostamisesta Liedon kunnalta. Samalla lautakunta valtuuttaa toimialajohtaja Markku Toivosen allekirjoittamaan sopimuksen. Sopimus astuu voimaan 1.1.2015 ja on voimassa toistaiseksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvYmpäristötoimiala, ympäristöterveydenhuolto


Liitteet:

Ksylk § 354
Liite 1:Päivitetty sopimus, sopimus hyötyeläinten ja suurikokoisten kotieläinten peruseläinlääkäripalvelujen ja kiireellisen eläinlääkärin avun ostamisesta