Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta26624.09.20137

8520-2009 (235, 021)

Aluehallintoviraston Baltic Tank Oy:n kemikaalivarastoa koskeva ympäristölupapäätös (Ys)

Tiivistelmä:

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Baltic Tank Oy:lle ympäristöluvan kemikaalien varastointiin Pansiossa. Lupaehdoissa on pääosin otettu huomioon ympäristö- ja kaavoituslautakunnan lausunnossaan esittämät seikat.

Ksylk § 266

Ympäristönsuojelu, ympäristötarkastaja Jaana Gustafsson 16.9.2013:

Asia

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt BalticTank Oy:lle ympäristöluvan 9.9.2013. (oheismateriaali 1) kemikaalien varastointiin osoitteessa Pansiontie 55, Turku. Kyseessä on olemassa oleva toiminta.

Vaasan hallinto-oikeus oli palauttanut aluehallintoviraston 22.6.2011 tekemän ympäristölupapäätöksen uudelleen käsiteltäväksi. Perusteluinaan hallinto-oikeus esitti mm., että lupahakemuksessa esitetyt toimintojen laajuudet ovat muuttuneet, josta johtuen hakemuksen muutoksesta olisi tullut tiedottaa ympäristönsuojelulain 38 §:n mukaisesti. Hallinto-oikeus on todennut, että vaikka muutos on ollut toimintoja ja ympäristövaikutuksia pienentävä, niin asialla on ollut ratkaisun kannalta merkitystä.

Ympäristö- ja kaavoituslautakunta on antanut ympäristölupahakemuksesta lausunnon vuonna 2009, jossa se on todennut mm., että hakemuksen mukaiselle toiminnalle voidaan myöntää ympäristölupa. Lupamääräyksiä laadittaessa tulee kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota siihen, että varastointialue sijaitsee Ruissalon luonnonsuojelualueen ja meren välittömässä läheisyydessä. Ympäristölle vaarallisten kemikaalien varastointiin ja käsittelyyn liittyvät ympäristöriskit tulee lupamääräyksin minimoida parhaimman käytettävissä olevan tekniikan ja käytäntöjen avulla.

Aluehallintoviraston ratkaisu

Aluehallintovirasto on ympäristölupapäätöksessään antanut määräyksiä mm. varastoitavista aineista, varastointialueen hoidosta ja käytöstä, laitteistojen kunnon seurannasta, jätehuollosta ja vesien käsittelystä, raportoinnista sekä poikkeustilanteista.

Oheismateriaali 1Aluehallintoviraston päätös (Dnro ESAAVI/11/04.08/2013)

Toimialajohtaja Markku Toivonen:

EhdotusYmpäristö- ja kaavoituslautakunta päättää merkitä aluehallintoviraston päätöksen tiedoksi. Lisäksi lautakunta päättää, ettei päätöksestä valiteta Vaasan hallinto-oikeuteen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Päätös tehtiin esittelijän kokouksessa muuttamasta ehdotuksesta. Luvanhakijan virheellinen nimi korjattiin.

Säteri ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Asian esitteli toimialajohtajan varahenkilönä hallintojohtaja Harri Lehtinen.