Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta10923.04.20135

1923-2012 (613, 627, 021)

Asemakaavanmuutosluonnos "Tikkumäki", Kähäri (os. Tikkumäentie 2, Tikkutehtaankuja 1) (16/2012) (Ks)

Tiivistelmä:

Asemakaavanmuutosluonnoksessa esitetään kolmen uuden asuinrakennuksen rakentamista nykyisen, vuonna 2006 vahvistuneen Tikkumäen asemakaavan paritalojen rakentamiseen tarkoitetulle osalle. Uudisrakennukset ovat kaksi- ja kolmikerroksisia. Samalla puretaan nykykaavan edellyttämä autopaikoituksen yhteisjärjestely naapuritontin kanssa ja autopaikat sijoitetaan maanalaiseen tilaan oman tontin alle. Alkuperäistä suunnitelmaa 4-kerroksisesta kerrostalosta on muutettu naapureiden laajan vastustuksen vuoksi.

Ksylk § 109

Kaupunkisuunnittelu, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Paula Keskikastari 8.4.2013:

Kähärin 72. kaupunginosan korttelin 1 tontille 27 on laadittu 8.4.2013 päivätty asemakaavanmuutosluonnos.

Kaavoitus on tullut vireille 27.10.2012, jolloin suunnittelualueeseen kuului myös tontti 28 (tikkutehtaan tontti).

Taustaa ja nykytilanne

Suunnittelualue sijaitsee n. 100 metrin etäisyydellä Satakunnantiestä, hiljattain Tikkumäentien molemmin puolin rakennetun kerrostalorivistön vieressä. 0,34 ha:n suuruinen alue rajautuu Tikkumäentiehen, Tikkutehtaankujaan, entisen, suojellun tikkutehtaan tonttiin sekä viereiseen omakotiasutukseen. 

Aluetta käytetään lähinnä rakennustyömaan ulkovarastointiin. Se näyttää kaupunkikuvassa sekavalta. Lounaisrajalla on puustoa.

Suunnittelualueen sekä viereisen tikkutehtaan tontin omistaa Rak.tsto Asuntomestarit Oy, Turku, joka on tehnyt aloitteen asemakaavan muuttamiselle 5.2.2012. Viereiset omakotitontit ovat yksityisomistuksessa. Katualueet kuuluvat Turun kaupungille.

Kaavatilanne

Nykyinen asemakaava on saanut lainvoiman 4.3.2006. Rakentamattomalle tontille on kaavassa osoitettu tiivistä, 2-kerroksista pientaloasutusta 1642 k-m2 talousrakennukset mukaan lukien. Tontti on kooltaan 0,34 hehtaaria. Pientalojen 20 autopaikkaa tulee kaavan mukaan sijoittaa jo toteutuneen, Satakunnantien varren kerrostalotontin maanalaiseen paikoitustilaan. Tonttien eriaikaisesta omistus- ja rakentamistilanteesta johtuen tämä ei ole toteutunut.

Asemakaavan muutosta ohjaa valtuuston hyväksymä yleiskaava 2020. Siinä suunnittelualue on osoitettu kerrostalovaltaiseksi asuntoalueeksi.

Maakuntakaavassa suunnittelualue kuuluu kaupunkiseudullisen julkisen liikenteen akselin, Satakunnantien varren kaupunkikehittämisen kohdealueeseen, jossa yhdyskuntarakennetta tulee tiivistää ja rakentamistehokkuutta lisätä. Rakenteen tiivistämisen tulee olla ympäristön laatua kehittävää.

Asemakaavaluonnoksen kuvaus

Asemakaavanmuutoksella täydennetään Satakunnantien varrella sijaitsevaa Tikkumäen asuntoaluetta uusilla asunnoilla ja puretaan nykykaavan edellyttämä autopaikoituksen yhteisjärjestely asuinkerrostaloyhtiö Tikkutehtaankuja 2:n kanssa. Tontille esitetään rakennettavaksi kolme 2-3-kerroksista asuinrakennusta viereiseen rakentamistapaan sovittaen nykykaavan salliman rakennusoikeuden puitteissa. Tarvittavat autopaikat sijoitetaan pääosin oman tontin maanalaiseen tilaan, johon voidaan sijoittaa myös tikkutehtaan uuden käytön edellyttämiä autopaikkoja. Ennen rakentamista maaperä puhdistetaan aikaisemman teollisuuskäytön takia. Piha-alueet muokataan viihtyisiksi istutuksineen.

Asemakaavamuutos kohdistuu suojellun tikkutehtaan luoteispuoliseen tonttiin, joka on nykyisin rakennustyömaan ulkovarastointialueena. Se on viimeinen rakentamaton uudisasumiseen osoitettu tontti Tikkumäen alueella. Tontti on tarkoitus rakentaa välittömästi kaavanmuutoksen vahvistumisen jälkeen.

Rakentamattomalle tontille on tarkoitus toteuttaa kolme 2-3-kerroksista asuinrakennusta viereiseen rakentamistapaan sovittaen. Tikkumäentien varrelle, vastapäätä 2-kerroksisia paritaloja toteutetaan 2-kerroksinen rakennus. Tämän lisäksi tontille rakennetaan kaksi 3-kerroksista asuinrakennusta. Rakennuksissa on tarkoitus käyttää samoja materiaaleja, kattomuotoja ja värityksiä kuin jo toteutetuissa Tikkumäen alueen uusissa rakennuksissa.  Rakentamistehokkuus on kaavamuutoksessakin e = 0,5.

Asumisen tarvitsemat autopaikat sijoitetaan pääosin oman tontin maanalaiseen tilaan, johon voidaan tarvittaessa sijoittaa myös tikkutehtaan uuden käytön edellyttämiä autopaikkoja. Ajo maanalaiseen tilaan osoitetaan Tikkutehtaankujalta. Ennen rakentamista tontin maaperä puhdistetaan aikaisemmasta teollisuuskäytöstä johtuen. Aivan tontin lounaisrajalla olevat Terijoen salavat pyritään säilyttämään. Tikkumäentien ja Tikkutehtaankujan kulmaukseen istutetaan puustoa katutilaa rajaamaan.

Kaavaprosessin vaiheet ja vuorovaikutus

Asemakaavan muutos tuli vireille 27.10.2012 Tikkumäki-nimisenä. Aloitteen asemakaavan muuttamiselle oli 5.2.2012 tehnyt Rakennustoimisto Asuntomestarit Oy, Turku, joka omistaa tontin 27 sekä viereisen tikkutehtaan tontin 28.

Kaavan muuttamista koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli päivätty 18.10.2012. Aluksi kaavan muuttamisen tavoitteena oli toteuttaa yksi 4-kerroksinen asuinrakennus Tikkumäentien ja Tikkutehtaankujan kulmaukseen tontille 27 ja samalla laajentaa tikkutehtaan tontin 28 uusia käyttömahdollisuuksia. Muutoksessa hyödynnettiin alueelle jo sallittua rakennusoikeutta. Uudisrakennuksen oli tarkoitus sopia jo toteutuneiden kerrostalojen ryhmään niitä hieman matalampana.

Kaavanmuutoksen valmisteluaineistosta voitiin esittää mielipiteitä pääosaltaan 23.11.2012 mennessä. Rakennustoimisto Asuntomestarit Oy järjesti aiheesta Tikkumäen alueella tiedotus- ja keskustelutilaisuuden 19.11.2012.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman pohjalta jätettiin 25 mielipidettä. Mielipiteissä sekä em. tilaisuudessakin vastustettiin katujen kulmaukseen esitettyä 4-kerroksista rakentamista pääosin kaupunkikuvallisista ja näköalasyistä. Kaavan muutoksen tarvetta ei pidetty uskottavana eikä muutosta vähäisenä. Katsottiin myös, että muutos tuli aivan liian nopeasti, koska asuntoja ostettaessa mainittiin, että tontille tulee pientaloja. Jotkut kokivat asuntojensa arvon laskevan, jos esitetty kerrostalo toteutetaan aivan heidän asuntojen näköalojen eteen. Mielipiteissä korostettiin myös, että alkuperäistä tavoitetta rakentamisen mataluudesta ja väljyydestä ei pidä muuttaa. Joissakin mielipiteissä mainittiin myös alueella jo esiintyvät liikenne- ja autopaikkaongelmat. Saaduissa mielipiteissä myös ymmärrettiin kaavanmuutoksen tarve ja esitettiin uusia ehdotuksia rakentamistavalle. Niissä toistui katujen kulmauksen jättäminen vapaaksi rakentamiselta, 2-3-kerroksinen rakentamistapa, rakennusten suuntaaminen nykykaavan tapaan, jotta näköalat säilyisivät, tarpeellinen maanalainen paikoitus sekä istutukset tontilla.

Saadun palautteen perusteella tontin rakentamistapatavoitetta päätettiin muuttaa ottamalla mielipiteiden keskeiset painotukset huomioon. Samalla haluttiin jättää tikkutehtaan tontti ulos kaavamuutosalueesta. Selvitykset tikkutehtaan uudesta käytöstä voivat jatkua riittävän laajoina jo nykyisenkin asemakaavan pohjalta.

Toimivalta asemakaavanmuutoksen hyväksymiseen

Maankäyttö- ja rakennuslain 52 §:n mukaan asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto. Valtuuston päätösvaltaa voidaan muiden kuin vaikutukseltaan merkittävien kaavojen osalta johtosäännössä siirtää kunnanhallitukselle tai lautakunnalle. Ympäristötoimialan johtosäännön 2 §:n 1 momentin 1. kohdan mukaan kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan tehtäviin kuuluu mm. päättää maankäyttö- ja rakennuslain 52 §:n tarkoittamien muiden kuin vaikutukseltaan merkittävien asemakaavojen hyväksymisestä.

Tikkumäen asemakaavanmuutoksessa tontin rakennusoikeus ei olennaisesti kasva, sillä kasvua on vain 6,5 %. Myöskään tontin käyttötarkoitus ei muutu. Asemakaavaa ei näin ollen ole pidettävä vaikutukseltaan merkittävänä, jolloin lautakunta voi päättää kaavan hyväksymisestä.

Liite 1Asemakaavanmuutosluonnoskartta ja kaavamääräykset 8.4.2013

Oheismateriaali 1Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, päivitetty 8.4.2013

Oheismateriaali 2Mielipidekooste 11.1.2013 (mielipiteet nähtävänä kokouksessa)

Toimialajohtaja Markku Toivonen:

EhdotusKaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta päättää hyväksyä 8.4.2013 päivätyn luonnoksen laadittavan asemakaavaehdotuksen "Tikkumäki" pohjaksi.

Lisäksi lautakunta merkitsee tarkistetun osallistumis- ja arviointisuunnitelman ”Tikkumäki” tiedoksi ja päättää, että asemakaava ei ole vaikutukseltaan merkittävä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvYmpäristötoimiala, kaupunkisuunnittelu, kaavoitusyksikkö


Liitteet:

Ksylk § 109
Liite 1:Asemakaavanmuutosluonnoskartta ja kaavamääräykset 8.4.2013