Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta47625.10.20176
Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta48408.11.20174

10937-2017 (653)

Pääskyvuoren koulun tilatarveselvitys

Tiivistelmä:

Pääskyvuoren koulun tilojen uudelleen järjestelyä ja mahdollisia tarvittavia esiopetuksen lisätiloja varten on tutkittu koulun tilojen riittävyyttä muuttuneiden tarpeiden selvittämiseksi. Koulu ei ole käyttänyt alasiiven tiloja niissä koettujen sisäilmaoireilujen vuoksi mutta käytöstä poistetut luokkatilat on korjattu vuoden 2017 aikana. Luolavuoren koulun käytössä olleet tilat ovat olleet tyhjinä vuodesta 2015 ja niihin tulisi tehdä tilamuutoksia niiden ottamiseksi koulun käyttöön.

Kilajk § 476

Tilajohtaja Tuomas Koskiniemi ja tilacontroller Minna Juselius 9.10.2017:

Pääskyvuoren koululla on B- ja välisiivessä koettu sisäilmaoireiluja, ja tiloissa on tehty tutkimuksia sekä korjaustöitä kuluvan vuoden aikana. Pidemmän aikavälin tarpeista on laadittu tarveselvitys. Koulun tarpeet ovat muuttuneet sitten viimeisimmän peruskorjauksen, joka toteutettiin 2003-2004. Oppilasmäärä on kasvamassa johtuen osittain mm. Pääskyvuorenrinteen kaavoituksesta, ja koulun kokoa tulisi kasvattaa 2-3 luokkasarjasta kokonaan kolmen rinnakkaisluokan kouluksi. Nykyiset tilat ovat käyneet ahtaiksi, sillä osa tiloista on koettujen oireilujen vuoksi kokonaan pois käytöstä. Toisaalta myös opetussuunnitelma on uudistunut, mikä aiheuttaa muutospainetta tiloihin.

Koulutalossa on aikaisemmin toiminut myös Luolavuoren koulun yksi yksikkö, joka on muuttanut pois tiloista vuonna 2015. Nämä tilat ovat parhaillaan tyhjinä. Tällä hetkellä koulutalossa toimii Pääskyvuoren koulun lisäksi iltapäivätoiminta, kouluterveydenhuolto ja hammashoitola. Hyvinvointitoimialan palveluverkkomuutoksen seurauksena hammashoitolan tila on vapautumassa noin vuonna 2020. Iltapäivätoiminnalla ei ole käytössä tarvittavaa kotipesää, vaan se toimii ympäri koulurakennusta.

Tarveselvitysprosessin aikana on käynyt ilmi, että Kotkankadulla sijaitseva päiväkoti (vuokratila) on kaavanmuutosalueella ja tulee jollain aikavälillä poistumaan käytöstä. Näin ollen sivistystoimialalla on katsottu, että korvaavat tilat tulisi sijoittaa Pääskyvuoren koulun yhteyteen. Tällöin Pääskyvuoreen voitaisiin keskittää alueen esiopetus (3 ryhmää).

Tarveselvityksessä esitetään kaksi vaihtoehtoa tarpeiden ratkaisemiseksi. Sen mukaan vaihtoehdossa A Pääskyvuoren koulukiinteistöön pystyisi sijoittamaan kaikki koulun tilantarpeet, mikäli B-siipi (ns. alasiipi) ja välisiipi remontoitaisiin. Tässä tapauksessa olisi korjauksissa mahdollista huomioida uuden opetussuunnitelman mukanaan tuomia tarpeita ainakin käsityöopetuksen tilojen osalta. Korjausten avulla uskotaan myös löydettävän ratkaisut sisäilmaongelmia mahdollisesti aiheuttaviin kohtiin. Koulutalon tilat eivät kuitenkaan aivan riitä kolmen esiopetusryhmän sijoittamiseen. Mikäli tämä vaihtoehto valittaisiin, tulisi pihaan sijoittaa erillinen elementtirakennus esiopetusryhmille.

Vaihtoehdossa B purettaisiin B-siipi sekä välisiipi ja ne korvattaisiin uudisosalla, johon sijoitettaisiin puuttuvat tilat. A-siipi jäisi käyttöön, ja sinne tehtäisiin pieniä toiminnallisia muutostöitä. Tässä vaihtoehdossa toteutuisivat kaikki tarpeet, mutta sen rakennusvaiheen toteuttaminen on haastavampi kuin vaihtoehdossa A johtuen mm. siitä, että rakennuskokonaisuuden tekniset tilat sijaitsevat B-osassa.

Vaihtoehdot on tarkemmin esitelty tarveselvityksessä.

Vaihtoehtojen kustannusvaikutukset ovat tarveselvitysvaiheen karkean arvion mukaan seuraavat:

Vaihtoehto A:

- koulutalon korjaukset 5,5 M€ (alv 0 %), sisältäen myös A-siiven muutostyöt;

- esiopetuksen tilaelementti 1,4 M€ (alv 0 %);

- sivistystoimialalle kohdistuva vuokra-arvio on vuositasolla 1.250.000 euroa. Hyvinvointitoimialan osuus on vuositasolla noin 10.000 euroa ja keittiön noin 36.500 euroa.

Vaihtoehto B:

- purkukustannukset 0,5 M€ (alv 0 %)

- uudisosa 7,5 M€ (alv 0 %);

- sivistystoimialalle kohdistuva vuokra-arvio on vuositasolla 1.400.000 euroa. Hyvinvointitoimialan osuus on vuositasolla noin 11.500 euroa ja keittiön noin 37.500 euroa.

Nykytilanteessa käyttäjien sisäiset vuokrat ovat seuraavat:

- Pääskyvuoren koulu, noin 665.000 euroa vuodessa;

- Kotkankadun päiväkoti, noin 94.000 euroa vuodessa;

- Pääskyvuoren kouluterveydenhuolto ja hammashoitola, noin 40.000 euroa vuodessa.

Koulun näkökulmasta hanke tulisi käynnistää niin pian kuin mahdollista, mutta aikataulussa on huomioitava hammashoitolan muuttoaikataulu, joka tarkentuu vasta myöhemmin.

Käyttäjätoimialan lautakunta hyväksyy osaltaan tarveselvityksen ja sitoutuu hankesuunnitteluun. Hankkeen kustannusarvion ollessa yli 2 M€ tarveselvityksen hyväksyminen tapahtuu kaupunginhallituksessa. Tämän jälkeen prosessissa siirrytään hankesuunnitteluvaiheeseen.

Kiinteistötoimialan lausunto

Rakennuttajainsinööri Anne Antola:

Pääskyvuoren koulurakennuksen osalta on koettu kosteus- ja sisäilmaoireiluja viime vuoden aikana. Tiloissa on tehty kuntotutkimuksen mukaisia korjaustoimenpiteitä. Kesän 2017 korjausten onnistumisesta saadaan arvio lokakuun lopussa.

Tarveselvitysvaiheessa ei ole tehty vielä tarkkaa tilasijoittelua tai tilatutkimusta ja tilojen määrällinen riittävyys perustuu arvioon. Tarkempi selvitys tulee tehdä hankesuunnitteluvaiheessa, jolloin myös korjaustyön hinta saadaan tarkennettua. Vertailuna voidaan todeta että Yli-Maarian monitoimitalon huoneistoneliöt/oppilas tai päiväkotilapsi ovat noin 9 m2 (sisältää myös vapaa-aikatoimialan tilojen neliöt), Pääskyvuoressa sama luku on 12,6 m2 vaikka oppilasmäärässä olisi mukana esiopetuksen tuoma kasvu. Ilman terveystoimen tiloja neliöitä/oppilas on Pääskyvuoressa 12 m2.

Mikäli nykytiloihin ei saataisi sijoitettua esiopetusta tarpeellisessa laajuudessa, on Tilapalvelujen näkemyksen mukaisesti järkevämpää sijoittaa ne erilliseen tilaelementtirakennukseen koulun tontille kuin lähteä vaikeaan ja kalliiseen alasiiven purkuun. Purkutyötä hankaloittaa etenkin se, että koulun kaikki liittymät tulevat rakennukseen alasiiven kautta (vesi, sähkö, kaukolämpö).

Oheismateriaali 1Tarveselvitys

Toimialajohtaja Jouko Turto:

EhdotusKiinteistöliikelaitoksen johtokunta päättää osaltaan hyväksyä tarveselvityksen edellä esitetyin tarkennuksin.

PäätösAsia pantiin pöydälle yksimielisesti Toivarin Harjanteen kannattamana tekemästä ehdotuksesta.

Kilajk § 484

Pöydältä 25.10.2017 § 476.

PäätösKiinteistöliikelaitoksen johtokunta päätti yksimielisesti Toivarin Koskimiehen kannattamana osaltaan esittää, että tarveselvityksen selvitetyistä vaihtoehdoista valitaan vaihtoehto B, eli A-siiven tilojen hyödyntäminen, B- ja välisiiven purku sekä korvaava uudisrakennus.

Asian esitteli hallintojohtaja Jari Lehmussaari.

Jakelu

lausKonsernihallinto, strateginen tilojen ohjaus