Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta37921.08.20131
Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta39828.08.20131

8956-2013 (713)

Turun kaupungin elohopealamppuvalaisimien korvaaminen, osa III Eteläinen alue

Tiivistelmä:

Energiatehokkuusvaatimukset ovat muuttumassa (EuP-direktiivi 2005/32 "Working document on possible Ecodesign requirements for Public Street Lighting"). Direktiivi antaa valaistuslaitteille tarkat energiatehokkuuskriteerit. Tämä direktiivi myös kieltää elohopealamppujen markkinoille tulon vuodesta 2015 alkaen. Urakka "Turun kaupungin elohopealamppuvalaisimien korvaaminen osa III (Eteläinen alue)" perustuu Kiinteistöliikelaitoksen teettämään katuvalaistuksen saneerausselvitykseen. Urakassa elohopeavalaisimia vaihdetaan energiatehokkaampiin valaisimiin ja samalla uusitaan vanhaa ja huonokuntoista ulkovalaistusta. Asennettujen valaisimien ylläpito kuuluu urakkaan 10 vuotta varsinaisen urakka-ajan päättymisen jälkeen. Urakan energiansäästöön vaikuttavilta osilta saadaan valtion avustusta 30 %. Hankinta toteutetaan kaksivaiheisena rajoitettuna menettelynä. Urakka on jatkoa kahdelle aikaisemmalle ESCO-hankkeelle ja on hankintakokonaisuuden kolmas ja viimeinen vaihe.

Kilajk § 379

Infrapalvelut, rakennuttajainsinööri Lauri Koski 12.8.2013

Kiinteistöliikelaitos on valmistellut Turun eteläisen alueen elohopeavalaisimien korvaamisen urakka-asiakirjat ja on pyytämässä tarjouksia tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti.

Tarjouspyyntöasiakirjoissa annetaan vaatimus käyttää urakan toteutuksessa valkoista valoa.

Urakan kustannusarvio on 3.000.000 euroa.

Kiinteistöliikelaitos julkaisee HILMA- hankintakanavalla hankintailmoituksen, jossa pyydetään mahdollisia tarjoajia jättämään osallistumishakemuksensa. Tarjouspyyntöasiakirjat toimitetaan tarjoajille sähköisesti. Tarjouspyyntökirjeluonnos oheismateriaalina. Tarjoamaan pystyvät ne tarjoajat, jotka ovat jättäneet osallistumishakemuksensa määräaikaan mennessä ja täyttävät hankintailmoituksessa mainitut tarjoajalle asetetut osallistumisehdot.

Tarjouksessa noudatetaan rajoitettua menettelyä. Tarjouspyyntöasiakirjat lähetetään valituille tarjoajille sähköpostitse. Tarjouspyyntökirjeluonnos on oheismateriaalina.

Hanke toteutetaan samoin periaattein kuin kaksi edellistä ESCO-hanketta.

Osallistumisehdot

Rajoitetun menettelyn vaihe 1

Tiedot ja muodollisuudet, joiden perusteella vaatimusten täyttyminen voidaan arvioida:

Menestyksekäs toimiminen ESCO-palveluntuottajana edellyttää energia-alan tai projektinjohdon osaamista. Eri osaamisalueita, joissa ESCO-palveluntuottaja käyttää joko omaa osaamistaan tai hankkii sen ulkoa, ovat mm. energiansäästötekniikat, rahoitus, energiansäästöjärjestelmät, energiakatselmustoiminta, suunnittelu, urakointi ja kunnossapito. Hankkeen laajuudesta johtuen ESCO-palveluntuottajalta vaaditaan myös vakavaraisuutta ja taloudellista riskinottokykyä (rahoituksen toteutus) ja myös omaa tai hankittua kohteen käyttö-, huolto- ja ylläpitohenkilökuntaa.

Alla luetellut todistukset ja selvitykset on esitettävä soveltuvuusosassa.

Tarjouskilpailuun saavat osallistua ne, jotka täyttävät seuraavat ehdot:

1)    Tarjoajan tulee toimittaa tarjouksen yhteydessä valaehtoinen vakuutus siitä, että tilaajavastuulain 1233/2006 mukaiset selvitykset ja velvoitteet on hoidettu. Valituksi tulevan yrityksen tulee toimittaa mainitut selvitykset tilaajalle ennen sopimuksen allekirjoittamista. Toimitettavat selvitykset eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia. Todistukset ja selvitykset on toimitettava suomenkielisinä

2)    Tarjoajan luottoluokituksen tulee olla Asiakastieto Oy:n Alfa Rating – luottoluokitusraportin mukaan vähintään tyydyttävä (A) tai muun luottoluokituslaitoksen (ei pankin) raportin mukaan vähintään tätä vastaava. Tarjoajan on liitettävä tarjoukseensa Suomen Asiakastieto Oy:n Alfa Rating –yritysraportti tai muu luottotietolaitoksen (ei pankin) raportti yrityksensä luottokelpoisuudesta.

3)    Tarjoajalla tulee olla voimassa oleva toiminnan vastuuvakuutus, joka on riittävä hankinnan laajuuteen ja riskeihin nähden, kuitenkin vähintään 500 000 euroa / vahinko, ja joka kattaa tilaajalle, tämän omaisuudelle ja kolmannelle osapuolelle aiheutuneet vahingot. Tarjoukseen on liitettävä vakuutusyhtiön todistus toiminnan vastuuvakuutuksen olemassaolosta ja maksetuista vakuutusmaksuista.

4)    Tarjoajan tulee esittää kuusi (6) vastaavaa suurta katu- ja/tai tievalaistus projektia, projektien tulee olla suuruudeltaan yli 75 000 EUR, joista vähintään kaksi (2) on suuruudeltaan yli 100 000 EUR.

5)    Rakentamisen Laatu RALA ry:n myöntämä RALA-PÄTEVYYSTODISTUS ("sininen todistus") tähän urakkaan soveltuvasta toimialapätevyydestä tai muu riittävä näyttö tähän urakkaan soveltuvasta pätevyydestä.

6)    Rakentamisen Laatu RALA ry:n myöntämä tähän urakkaan soveltuva yritystason RALA-TOIMINTATAPOJEN HYVÄKSYNTÄTODISTUS ("keltainen todistus") tai muu vastaava näyttö, esimerkiksi tähän urakkaan soveltuva SFS-EN ISO 9001 laatusertifikaatti.

7)    Luettelo nimetyistä ehdokkaan/tarjoajan urakkaan tarvitsemista, soveltuvuusvaatimusten täyttämiseksi välttämättömistä alihankkijoista.

Työyhteenliittymän tehdessä osallistumishakemuksen tulee kaikki edellä mainitut todistukset 1-6 toimittaa jokaisesta työyhteenliittymän osakasyrityksestä erikseen.

Sopimukseen liittyvissä työsuhteissa on noudatettava vähintään niitä työsuhteen vähimmäisehtoja, joita Suomen lain ja työehtosopimusmääräysten mukaan on noudatettava samanlaatuisessa työssä.

Rajoitetun menettelyn vaihe 2

Tarjouksessa arvioidaan seuraavia osa-alueita: Hinta (valaisimien osuus, takaisinmaksuaika, urakan hinta), säästö (energiansäästö vuodessa) ja laatu (energiankulutus vaihdettavista valaisimista, laskelmat, suunnittelijoiden pätevyydet, projektipäällikkö, resurssien sopivuus ja riittävyys, tuotteet)

Tarjousten arviointi

Tarjouksia arvioidaan hinta-, säästö ja laatupisteiden avulla. Hintapisteiden painotus on 35 %, säästöpisteiden 30 % ja laatupisteiden 35 %.

Suurimmat vertailupisteet saanut tarjoaja valitaan.

Tarkemmat selvitykset pisteytyksen sisällöstä on esitetty tarjouspyynnössä.

Mikäli joku tarjoajista saa jollakin osa-alueella nolla (0) laatupistettä tarjous hylätään eikä hintakuorta avata.

Urakka-aika on 1.1.2014 – 31.11.2014. ESCO-sopimuskausi 1.12.2014 – 1.12.2024.

Urakoitsijan valinta tuodaan Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnalle päätettäväksi, kun tarjousten vertailu on tehty.

Liite 1Tarjouspyyntökirjeluonnos

Liikelaitosjohtaja Jouko Turto:

EhdotusKiinteistöliikelaitoksen johtokunta päättää:

- että Turun kaupungin elohopealamppuvalaisimien korvaaminen, osa III Eteläinen alue urakan kilpailutus voidaan käynnistää edellä kuvatuin taloudellisin ja teknisin minimivaatimuksin ja että hankinnassa käytetään rajoitettua menettelyä ja valintaperusteena kokonaistaloudellisesti halvinta hintaa; sekä

- että pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan ja hyväksytään heti.

PäätösAsia pantiin pöydälle yksimielisesti.

Suominen ja Kari ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Kilajk § 398

Pöydältä 21.8.2013 § 378

PäätösAsia pantiin pöydälle yksimielisesti.


Liitteet:

Kilajk § 379
Liite 1:Tarjouspyyntökirjeluonnos

Kilajk § 398
Liite 1:Tarjouspyyntökirjeluonnos