Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta18024.04.20137

4172-2012 (065)

METSO-kartoituksen tekeminen Turun kaupungin omistamilla metsäalueilla ja kartoituksen tulosten hyödyntäminen

Tiivistelmä:

Metso-ohjelma on vapaaehtoisuuteen perustuva Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma. Metso perustuu valtioneuvoston periaatepäätökseen ja se on ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhteishanke. METSO-ohjelman mukaisen monimuotoisuuskartoituksen on tehnyt jo yli 50 kuntaa, mm. Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Kuopio ja Pori sekä Turun lähikunnista Kaarina ja Salo.

Kilajk § 180

Infrapalvelut, metsänhoitaja Juha Mäkitalo 17.4.2013:

Turun kaupunki käynnisti keväällä 2012 METSO-ohjelman mukaisen metsien kartoituksen, johon ympäristöministeriöstä myönnettiin (29.2.2012) rahoitusta yhteensä 18 000 euroa. Inventointi käsitti alustavan kartta- ja metsätietokantatarkastelun jälkeen yhteensä n. 2100 ha maastokartoitusta. Maanhankintapäällikön päätöspöytäkirjan 5.4.2012 § 12 mukaisesti Kiinteistöliikelaitos tilasi kartoitettavaksi rajatun alueen n. 1000 ha inventoinnin Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin metsäjaokselta. Luonnonsuojelupiiri oli jo aiemmin tehnyt vastaavan kartoituksen Kaarinan kaupungille. Lisäksi Turun kaupunki kartoitti omana työnään n. 1100 ha. Inventoitavan alueen ulkopuolelle jäivät asemakaavoitetut alueet ja erilaisiin suojeluohjelmiin kuuluvat alueet.

Metsät arvioitiin METSO-ohjelman luonnontieteellisin valintaperustein, joihin sisältyvät metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeimmät elinympäristöt ja rakennepiirteet. Lisäksi tarkasteltiin metsikkökohteiden virkistys- ja monikäyttöä sekä maisema- ja kulttuuriarvoja. METSO-ohjelmassa arvoluokkia on kolme (1-3), joista ensimmäisen luokan kohteet ovat puuston rakennepiirteiltään tai lajistoltaan monimuotoisuudelle merkittäviä, kun kolmannen luokan kohteet ovat monimuotoisuusarvoiltaan kehittyviä tai hoitomenetelmin kehitettäviä.

Inventoinnin perusteella METSO-luokkiin määritettiin yhteensä 786 hehtaaria, josta METSO I luokkaan 117 ha. Inventoinnin tulokset on talletettu Turun metsätietokantaan. Turun kaupungin omistamien metsien kokonaispinta-ala on n. 4900 ha, josta asemakaavoitettua n. 1600 ha. METSO-kartoitukseen valituilla kohteilla ei ole lainsäädännöllistä statusta ellei kohde sisällä metsälain 10 § mukaisia kohteita, jolloin metsänkäsittelyyn on rajoituksia.

METSO-kartoituksen tulokset tuovat uutta tietoa Turun kaupungin omistamista metsistä jo olemassa olevan tiedon lisänä suunnittelua ja päätöksentekoa varten. Kartoitettu alue on laaja ( 16 % koko metsäalasta). Turun kaupungin metsistä on perustettuja suojelualueita n. 450 ha ja luonnonsuojelulain 29 §:n mukaisia luontotyyppipäätöksiä ja kaavalla suojeltuja jalopuumetsiköitä n. 80 ha. Tämän lisäksi NATURA-2000 ohjelman mukaisia metsäisiä suojelualuevarauksia on n. 60 ha.  Yhteensä n. 590 ha ( 12 % kokonaispinta-alasta).

Tavoitteena voisi olla, että METSO I kohteet pyritään pitämään ennallaan metsänkäsittelyn ja maankäytön muutosten osalta ellei erityisiä syitä muuhun ilmene. Useat näistä kohteista sisältävät myös metsälain 10 §:ssä mainittuja luontoarvoja. METSO I kohteet voitaisiin viedä kaupungin web-map tietokantaan.

METSO II ja METSO III alueilla metsien käsittelyn päätöksenteossa jatkossa tutkitaan alueita monimuotoisuusnäkökulmaa painottaen. Kuitenkin alueilla myös metsien hoitotoimenpiteet ja hakkuut voivat olla mahdollisia kunkin alueen tarkempaan rajauksen ja yksityiskohtien tutkimukseen perustuen. METSO-kartoituksen kuvioinnissa käytettiin suoraan hyväksi olemassa olevaa metsikkökuviointia. Tämän takia rajauksen tarkempi tutkimus voi olla perusteltua paikoitellen.  

Maankäyttöä ohjaavana inventointuloksena METSO II ja III alueet toimivat kuten kaavoitusta varten tehdyt selvitykset yleensä. Tällöin maankäytön tarpeet voivat ohittaa monimuotoisuuden säilyttämisen tavoitteet. METSO-ohjelman tavoitteena on myös kartoittaa kaupungin omistamia luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta tärkeitä alueita, joita kaupunki voisi tarjota valtiolle ostettavaksi tai käytettäväksi maanvaihtoon. Esimerkiksi Turun kaupungin omistamilla ulkokuntapalstoilla Liedon Nautelanrahkalla ja Kaarinan Kuusiston Kappelinmäellä on kartoitettu METSO I luokan alueita. Tämän tarkastelun ulkopuolelle jäänyt Paraisilla Nötön saarella sijaitseva Kalvikin räme on jo aiemmin todettu METSO I luokan kohteeksi ja alueesta on aiemmin käyty keskustelua maanomistuksen siirrosta kaupungilta valtiolle.

METSO-raportti sisältää runsaasti valokuva-aineistoa, joka on myös sidottu paikkaan. Kuvien sijainti on tiedossa metsikkökuvioiden tarkkuudella. Aineistoa voisi käyttää hyödyksi kaupungin imagomainonnan osana. Kiinnostavista kohteista voisi kehittää esim. retkeilykohteiden verkoston luonnosta ja lajistosta kiinnostuneille asukkaille ja matkailijoille. Kohteiden löytäminen on mahdollista julkaisun karttaosioiden avulla. Kohteet on myös mahdollista tallettaa yleiseen karttatietokantaan.

Liite 1Ympäristöministeriön päätös määrärahan myöntämisestä Turun kaupungin METSO inventointia varten sekä rahoitushakemus.

Toimialajohtaja Jouko Turto:

EhdotusKiinteistöliikelaitoksen johtokunta päättää merkitä tiedokseen METSO kartoitusta koskevan selostuksen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedYmpäristötoimiala, ympäristönsuojelu


Liitteet:

Kilajk § 180
Liite 1:Ympäristöministeriön päätös määrärahan myöntämisestä Turun kaupungin METSO inventointia varten sekä rahoitushakemus.