Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta13710.04.20137

1219-2013 (230, 010)

Ympäristönsuojelumääräysten päivittäminen

Tiivistelmä:

Turun kaupungin Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta on pyytänyt Kiinteistöliikelaitokselta lausuntoa koskien ympäristönsuojelumääräysten päivittämistä.

Kilajk § 137

Infrapalvelut, Satu Alajärvi 28.3.2013:

Ympäristösuojelumääräykset perustuvat ympäristösuojelulakiin (86/2000) ja niitä on tarpeen päivittää muuttuneen lainsäädännön ja kaupungin organisaatiouudistuksen vuoksi sekä nykyisistä määräyksistä saatujen kokemusten perusteella.

Lausunto

Kiinteistöliikelaitos toteaa seuraavasti:

Kohdassa 11.1 olisi syytä mainita myös katualueet. Lisäksi ympäristönsuojelumääräyksissä olisi syytä ottaa kantaa myös maamassojen levittämiselle/kasaamiselle yleisille alueille.

Kohdassa 11.2. tulee jätteen sijoittamiselle saada maanomistajan kirjallinen lupa. Samassa kohdassa tulisi mainita myös katusuunnitelma ohjaavana dokumenttina puhtaiden maa-ainesten hyödyntämisessä.

Kohdassa 17.3: ”Pölyäminen on estettävä…”. Tämänhetkisillä työmenetelmillä ei ole mahdollista tehdä esim. hiekotushiekan poistoa kokonaan niin, ettei toimenpiteestä leviäisi ympäristöön myös pölyä. Poistettavan hiekan kasteleminen ennen keräämistä aiheuttaisi sen, että kerättävä materiaali tarttuisi kiinni päällysteen pintaan eikä sitä saataisi kokonaan poistettua.

Kohdan sanamuotoa tulisi siis tarkistaa esim. ”pyrittävä estämään”.

Kohdassa 20.1 (kohta 3) tulee työmenetelmiin lisätä myös lumen kuormaus.

Kohdassa 21.1 tulee huomioida myös eläinten laiduntaminen. Kun eläimiä laidunnetaan alueilla, joissa on vesistö lähellä, vesistöä voidaan hyödyntää eläinten juottamisessa. Siksi määräyksissä tulisi antaa mahdollisuus kesäaikaisen laidunalueen ulottamisen mahdollisen vesistön yhteyteen.

Toimialajohtaja Jouko Turto:

EhdotusKiinteistöliikelaitoksen johtokunta päättää antaa Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnalle yllä olevan tekstin mukaisen lausunnon.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

lausKaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta