Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta8406.03.201312

2212-2012 (641)

Sopimus maanvuokrasopimuksen lakkaamisen johdosta; Turun kaupunki / VL puutarhat Oy (os. Vanha Tampereentie 105, Jokipellonkuja 7)

Tiivistelmä:

Kiinteistöliikelaitos on neuvotellut VL puutarhat Oy:n kanssa tulevan Halistenväylän alueella olevan maanvuokrasopimuksen lakkaamisen liittyvän sopimuksen, jolla kaupunki korvaa rakennuksista ja vuokra-ajan jatkon menettämisestä 210.000 euroa VL Puutarhat Oy:lle. VL puutarhat Oy hallitsee aluetta ylläpitovastuulla enintään 31.12.2015 saakka.

Kilajk § 84

Kiinteän omaisuuden kehittäminen, Ilkka Uusi-Uola 22.2.2013:

Kiinteistöliikelaitos on neuvotellut VL puutarhat Oy:n kanssa otsikossa mainitusta sopimuksesta, joka sisältää korvauksen alueella olevista rakennuksista, vuokraoikeuden lakkaamisesta johtuvasta haitasta ja vahingosta sekä väliaikaisesta käytöstä.

Osapuolten välinen maanvuokrasopimus umpeutui 30.10.2011. Umpeutuneen sopimuksen mukaan kaupungin olisi pitänyt ilmoittaa vuokramiehelle kolmea vuotta ennen, että sopimusta ei tulla jatkamaan. Päättyneen sopimuksen perusteella vuokramiehelle syntyi oikeus saada vuokra-aika pidennetyksi 20 vuodella. Kun suunniteltujen liikennehankkeiden takia ko. vuokra-ajan myöntämiseen ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia, on asian johdosta käynnistetty vuokrauksen päättämiseen liittyvät korvausneuvottelut. 

Kyseessä oleva kohde sijaitsee Toijalan radan tasoylikäytävän vieressä alueella, jolla tulee toteutettavaksi Markulantien jatkeena olevan Halistenväylän vaatimia mittavia liikennehankkeita. Rautatien alitus ja Vähäjoen uoman ylitys vaativat merkittäviä järjestelyjä alueella. Väylähankkeen alueen tonttien maanvuokrausten pitkäaikaiselle jatkamiselle ei ole edellytyksiä. Ympäristötoimialan kannanoton mukaan alueen hallinnan osalta voidaan tehdä enintään 31.12.2015 saakka ulottuvia sitoumuksia.

Asiassa on päädytty ratkaisuun, jossa alueen 853-433-7-28-0-25 vuokramiehen ja kaupungin välillä sovitaan rakennusten korvaamisesta päättyneen maanvuokrasopimuksen ehtojen mukaisesti.  Rakennusten käyttö vuokramiehen tarpeisiin sovitaan jatkuvaksi enintään vuoden 2015 loppuun. Hallinta jatkuu kohteen ylläpito- ja hoitokustannuksia vastaan, mutta vuokraa ei peritä. Rakennuksen arvo-osuudesta on teetetty ulkopuolinen arviokirja. Vuokra-ajan jatkon menettämisestä johtuva korvaus on puolet rakennusten arvosta. Samanlaista korvausrakennetta käytettiin samalla alueella tontin Kärsämäki-31-1 korvaussopimuksessa (Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta 11.5.2011 § 217).

Sopimuksella kaupunki korvaa menetetystä omaisuudesta ja maanvuokrasopimukseen sisältyvän jatkoajan menetyksestä 210.000 euroa. Alueen rakennusomaisuus siirtyy kaupungille ja kohteen maanvuokraus lakkaa liitteenä olevan sopimuksen allekirjoituksilla. Kaupunki vastaa rakennusten purkukustannuksista kohteen hallinnan päättyessä.

Sopimus on tarkoituksenmukainen ja kaupungin puolelta hyväksyttävissä.

VL puutarhat Oy kiirehtii asian ratkaisemista yhtiön tilinpidollisten seikkojen perusteella.

Liite 1Sopimusluonnos ja kartta M 37/13.2.2013

Oheismateriaali 1Arviolausunto (nähtävänä kokouksessa)

Karttalinkki

Toimialajohtaja Jouko Turto:

EhdotusKiinteistöliikelaitoksen johtokunta päättää:

- hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen, jolla kaupunki korvaa VL puutarha Oy:lle 210.000 euroa vuokra-alueella  853-433-7-28-0-25 olevasta rakennuskannasta ja vuokra-ajan jatkoajan menetyksestä ja muutoin liitteen mukaisin ehdoin;

- että toimialajohtajalla on oikeus tehdä vähäisiä teknisluonteisia muutoksia ja lisäyksiä liitteenä olevaan sopimukseen; sekä

- että asian kiireellisyyden vuoksi pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti ja sopimus saadaan panna täytäntöön mahdollisista valituksista huolimatta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoVL puutarhat Oy


Liitteet:

Kilajk § 84
Liite 1:Sopimusluonnos