Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta409.01.20134

14671-2012 (641)

Noin 27402 m2:n suuruisen alueen maanvuokrasopimuksen jatkaminen osalla tilaa (Isomoisio 2:15) 853-507-2-15, Vanha Tampereentie 141

Tiivistelmä:

Lepolan Puutarha Oy:lle jatketaan kahdella erilisillä maanvuokrasopimuksella vuokratun yhteensä noin 27402 m2:n suuruisen alueen maanvuokrausta, osalla Kärsämäen kylän tilalla Isomoisio 2:15 (853-507-2-15), 1.10.2011 lukien jatkuen 31.12.2042 asti. Perusvuosivuokraksi vahvistetaan 20.551,50 euroa.

Kilajk § 4

Tonttipalvelut, Timo Nurmi, 28.12.2012:

Lepolan Puutarha Oy on anonut Kiinteistöliikelaitoksen kanssa käydyissä neuvotteluissa saada jatkaa noin 27402 m2:n suuruisen alueen maanvuokrausta tilalla Isomoisia 2:15. Alueelle on rakennettu yhtiön kasvihuonerakennuksia.

Anoja on hallinnut ko. aluetta 29.7.1981 ja 13.6.1984 allekirjoitettujen maanvuokrasopimusten perusteella. Vuokra-ajat ovat päättyneet 30.9.2011.

Vuokra-alue kuuluu kaupunginvaltuuston 16.6.2001 § 208 hyväksymän yleiskaavan 2020 mukaan osittain maa- ja metsätalousalueeseen (M) ja osittain suunnittelutarvealueeseen (st).

Kiinteistölaitos esittää, että kyseisen alueen maanvuokrasopimusta jatketaan, 1.10.2011 lukien jatkuen 31.12.2042 asti, vaikka alueelle ei ole vahvistettu asemakaavaa, käyttöalueen vakiintumisen ja investointien vakuusjärjestelyjen mahdollistamiseksi. Perusvuosivuokraksi vahvistetaan 20.551,50 euroa, (27402 m2 x 15,00 euroa/m2 x 5 %). Kaupunki tulee pidättämään yksipuolisen oikeuden vuokran tarkistamiseksi sen jälkeen kun alueelle on mahdollisesti laadittu asemakaava. Muutoin noudatetaan oheisia maanvuokrasopimusehtoja.

Liite 1Vuokrasopimusluonnos 853-507-2-15

Liikelaitosjohtaja Jouko Turto:

EhdotusKiinteistöliikelaitoksen johtokunta päättää

- jatkaa Lepolan Puutarha Oy:lle vuokratun, kartalla M 341/5.11.2012 osoitetun noin 27402 m2:n suuruisen alueen, joka on osan Turun kaupungin Kärsämäen kylän tilan Isomoisio 2:15 (853-507-2-15), maanvuokrausta 1.10.2011 lukien jatkuen 31.12.2042 asti, jolloin vuokraus päättyy irtisanomista vaatimatta. Muutoin noudatetaan oheisia maanvuokrasopimusehtoja;

- perusvuosivuokraksi vahvistetaan 20.551,50 euroa;

- että tämän päätöksen perusteella laadittava vuokrasopimus on vuokramiehen taholta allekirjoitettava kahden kuukauden kuluessa siitä päivästä lukien, jolloin kaupunki on ilmoittanut vuokramiehelle, että vuokrasopimus on kaupungin puolesta allekirjoitettavissa. Muussa tapauksessa tämä päätös katsotaan rauenneeksi. Lisäksi vuokramiehen on edellä mainitun ajan kuluessa esitettävä kiinteistöliikelaitokselle vuokrasopimusten edellyttämät kiinteistölautakunnan 2.2.2005 § 73 päätöksen mukainen hyväksyttävä vakuus.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli hallintojohtaja Jari Lehmussaari.

Jakelu

aoLepolan Puutarha Oy


Liitteet:

Kilajk § 4
Liite 1:Vuokrasopimusluonnos 853-507-2-15