Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallituksen konsernijaosto10321.10.20137

11734-2013 (011, 70)

Palvelukeskusten talousarvioehdotukset talouden ja toiminnan osalta 2014 - 2016

Tiivistelmä:

Turun kaupunginhallituksen johtosäännön 9 §:n 4-kohdan mukaisesti kaupunginhallituksen konsernijaoston tehtävänä on huolehtia keskitetyistä palveluista, joita ei ole annettu kaupunginhallituksen, lauta- tai johtokuntien tehtäväksi. Toiminnan ja talouden tavoitteiden ja seurannan väline on palvelukeskuksen tuloskortti. Kaupunginhallituksen konsernijaostolle esitetään tuloskorttien merkitsemistä tiedoksi.

Khkon § 103

Kaupunginlakimies Laura Klami ja järjestelmäasiantuntija Oskari Heinämäki:

Kaupunginhallituksen alaisuudessa toimivat palvelukeskukset

Turun kaupunginhallituksen johtosäännön (kv 17.12.2012 § 252) 4 luvun 21 §:ssä on määritelty kaupunginhallituksen alaiset palvelukeskukset. Palvelukeskuksen tehtävänä on tuottaa kaupunginhallituksen päättämiä palveluja kaupunkikonsernille ja ulkoisille asiakkaille.

Kaupunginhallituksen alaisuudessa toimivat seuraavat palvelukeskukset:

1) Talouspalvelukeskus, jota johtaa talouspalvelujohtaja Fredrik Lindström, vastuullinen johtaja Jukka Laiho

2) IT- palvelut, jota johtaa IT- palvelujohtaja Jari Nevalainen, vastuullinen johtaja Jukka Laiho

3) Hankinta- ja logistiikkakeskus, jota johtaa hankinta- ja logistiikkajohtaja Pauliina Lautiainen, vastuullinen johtaja Jukka Laiho

4) Henkilöstöasianpalvelukeskus, jota johtaa henkilöstöpalvelupäällikkö Irmeli Niittymäki, vastuullinen henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen

5) Matkailun palvelukeskus, jota johtaa matkailujohtaja Anne-Marget Hellén , vastuullinen Antti Kirkkola, kaupunkikehitysryhmä

6) Velkaneuvontatoimisto, jota johtaa johtava velkaneuvoja Petra Einiö, vastuullinen johtaja Tuomas Heikkinen sekä

7) Turun Työterveystalo, jota johtaa työterveysjohtaja Marjo Sinokki, vastuullinen henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen.

8) Turun Seudun kehittämiskeskus, jota johtaa vt. elinkeinojohtaja Niko Kyynäräinen, vastuullinen johtaja Pekka Sundman.

Palvelukeskuksen johtaja johtaa ja valvoo kaupunginhallituksen konserni-jaoston ja kaupunginjohtajan alaisena palvelukeskusta ja vastaa sen kehittämisestä, taloudesta ja toiminnasta sekä asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta.

Kaupunginjohtaja määrää palvelukeskusten johtajien tehtävistä sekä palvelukeskusten ohjaamisesta ja raportoinnista. Kaupunginjohtaja päättää palvelukeskuksen nettobudjetoinnista.

Turun kaupunginhallituksen johtosäännön 9 §:n 4-kohdan mukaisesti kaupunginhallituksen konsernijaoston tehtävänä on huolehtia keskitetyistä palveluista, joita ei ole annettu kaupunginhallituksen, lauta- tai johtokuntien tehtäväksi sekä konserniohjauksen kehittämisestä ja niiden yhtiöiden, osuuskuntien ja yhdistysten sekä säätiöiden omistajaohjauksesta sekä valvonnasta, joiden osakkaana tai jäsenenä kaupunki on tai joissa kaupungilla on määräysvalta tai yhtiöjärjestykseen tai sääntöihin perustuva oikeus nimittää hallituksen tai muiden toimielimien jäseniä.

Palautetut tuloskortit

Palvelukeskusten talousarvion laadinta on suoritettu samalla prosessilla ja aikataululla kuin konsernihallinnon sisäiset yksiköt ja vastuualueet. Palvelukeskuksia on ohjeistettu talousarvion laadintaa koskevassa ohjeistuksessa sekä konsernihallintoa ja palvelukeskuksia erikseen koskevassa tarkennetussa ohjeistuksessa. Ohjeistetut tuloskortit on pyydetty palauttamaan määräajassa 13.9.2013 mennessä. Palautetut tuloskortit sisältävät esitykset kunkin palvelukeskuksen toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista vuosille 2014–2016.

Palvelukeskusten talouden ja toiminnan tavoitteiden käsittely toteutetaan konsernijaoston kokouksessa kahdessa osassa. Ensimmäisessä osassa käsitellään Henkilöstöasianpalvelukeskuksen IT-toiminnan ja Turun Työterveystalon toimintaa ja taloutta sekä ehdotetaan, että konsernijaosto hyväksyy kaikkien palvelukeskusten tuloskortit osaltaan. Seuraavassa konsernijaoston kokouksessa käsitellään muiden kuuden palvelukeskuksen toimintaa ja taloutta.

Alla on korteista tehty yhteenveto:

Talouspalvelukeskus

Keskeisimmät toiminnan muutokset

• Asiakkuudenhallintamallin käyttöönotto

• Uusi Servicedesk –järjestelmä

• Uudet asiakkuudet 2014

• Yhtiöittämisen mahdollinen selvitystyö

• SAP HR pilotointi

• Uudistamisohjelma

Keskeisimmät tavoitteet:

• Asiakkuudenhallintamallin läpivienti

• Servicedesk –mallin tehokas käyttö

• Uudistamisohjelma

IT-Toiminta

Keskeisimmät toiminnan muutokset

• Palvelukeskusmalli

• Strategisen IT-suunnittelun vastuu konsernihallinnossa

Keskeisimmät tavoitteet

• IT-infrastruktuurin yhtenäistäminen

• Sähköisen asioinnin kehittäminen

• Taloushallinnon kehittäminen

• Asiakkuustyytyväisyys

Hankinta- ja logistiikkakeskus

Keskeisimmät toiminnan muutokset

• Painatuspalvelut osaksi palvelukeskusta

• Autonkuljettajat Sotesta (13 kpl)

• Sisäisen organisoinnin muutos

• Uudet yhtiöt ja kilpailuttamiset

Keskeisimmät tavoitteet

• Innovatiiviset hankinnat lisääntyvät

•  Sähköisen työtavan lisääminen

• Kustannusten kasvun hillitseminen

• Uudistamisohjelma

Henkilöstöasiainpalvelukeskus

Keskeisimmät toiminnan muutokset

• Toiminta juuri käynnistynyt

• Toimintaa: rekrytointipalvelut, palvelusuhdeasiat, ja HR-sovelluspalvelut

Keskeisimmät tavoitteet

• Käytäntöjen ja työtapojen yhtenäistäminen

• Tuotteistuksen kautta nettoyksiköksi

• Rajapinnat SAP HR käyttöönotossa

• Laadukkaat palvelut

• Kustannustehokkuus

• Henkilöstön perehdyttäminen

Matkailun palvelukeskus

Keskeisimmät toiminnan muutokset

• Hostelin toimintamalli uudistetaan. Keskitetään palvelut ja vahvistetaan toiminnan kannattavuutta.

• Maakunnan matkailun  kehittämistoiminnan organisointi osaksi palvelukeskuksen toimintaa

• Turun lentoaseman Gate Way -aseman vahvistaminen ja henkilölentoliikenteen edistäminen

Keskeisimmät tavoitteet

• Markkinaosuuden kasvattaminen rekisteröidyissä yöpymisissä

• Matkailutulon kasvattaminen

• Hostelin käyttöasteen nostaminen

• Ryhmämyynnin lisääminen

Velkaneuvontatoimisto

Keskeisimmät toiminnan muutokset

• Toiminnan kehittäminen, asiakas tavoitettavuuden parantuminen

• Kemiönsaaren ja Paraisten kunnat mukaan velkaneuvonta-alueeseen

• Yhteistyötä sidosryhmien, esim. seurakunnan, sosiaalitoimen, työllistämispalvelun ja ulosottoviranomaisen kanssa on lisätty

Keskeisimmät tavoitteet

• Nuoriso asiakkaiksi

• Joustoajan lyhentäminen

• Käsittelyaikojen lyhentäminen

Turun Työterveystalo

Keskeisimmät toiminnan muutokset

• Taseyksiköksi ja kaupunginhallituksen toimielimen alle siirtyminen 2013 alkaen

• Toiminta on jatkunut pääosin ennallaan

• Ennaltaehkäisevän työterveyshuollon osuutta painotetaan

• Lakimuutokset ovat lisänneet työterveysneuvottelujen määrää huomattavasti

• Tuleva uudistettu asetus edellyttää laatujärjestelmän käyttöönottoa

Keskeisimmät tavoitteet

• Sairauspoissaolojen vähentäminen

• Työkyvyttömyyseläkkeiden määrän ja niiden aiheuttamien kustannusten vähentäminen

• Työtapaturmien vähentäminen

Turun Seudun Kehittämiskeskus

Keskeisimmät toiminnan muutokset

• Toimintaympäristön jatkuvat muutokset aihetuttavat muutostarpeita julkisille yrityspalveluille

• Strategiaprosessi, kasvusopimus ja Inka-ohjelmat määrittelevät tulevat kehittämisalueet

Keskeisimmät tavoitteet

• Yritysystävällisin seutu Suomessa

• Yritysten toimintaympäristön kehittäminen

• Elinkeinorakenteen uudistuminen

Tuloskorttien jatkovalmistelu

Tuloskortteihin tullaan tekemään tarvittavia muutoksia jatkovalmistelun pohjalta.

- Talouspalvelukeskus

- IT-palvelut

- Hankinta- ja logistiikkakeskus

- Henkilöstöasiain palvelukeskus

- Matkailun palvelukeskus

- Velkaneuvontatoimisto

- Turun Työterveystalo

- Turun Seudun Kehittämiskeskus

Kokoukseen on kutsuttu asiaa selvittämään palvelukeskusten johtajat Jari Nevalainen, Irmeli Niittymäki ja Marjo Sinokki sekä järjestelmäasiantuntija Oskari Heinämäki ja valvontavastuuhenkilö henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen.

Liite 1Palvelukeskuksien talousarvioehdotuksen tuloskortit 2014

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKonsernijaosto merkitsee tuloskortit tiedoksi ja hyväksyy ne osaltaan kaupunginhallituksen toimielimen talousarvioon sisällytettäväksi.

Lisäksi konsernijaosto päättää oikeuttaa kaupunginjohtajan tekemään tuloskortteihin tarvittavia muutoksia.

PäätösKaupunginhallituksen konsernijaosto päätti merkitä tuloskortit tiedoksi ja hyväksyi ne osaltaan kaupunginhallituksen toimielimen talousarvioon sisällytettäväksi.

Lisäksi konsernijaosto päätti oikeuttaa kaupunginjohtajan tekemään tuloskortteihin tarvittavia muutoksia ja,

että talouspalvelukeskuksen tuloskorttiin lisätään asiakkuustyytyväisyyden mittari osana asiakkuudenhallintamallin käyttöönottoa.

Päätös tehtiin esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta yksimielisesti.

Jakelu

tpvKonsernihallinto, talous ja rahoitus
tiedEiniö Petra
tiedHeikkinen Tuomas
tiedHeinämäki Oskari
tiedHellén Anne-Marget
tiedKirkkola Antti
tiedKyynäräinen Niko
tiedLaiho Jukka
tiedLautiainen Pauliina
tiedLindström Fredrik
tiedNevalainen Jari
tiedNiittymäki Irmeli
tpvRandell Aleksi
tiedSinokki Marjo
tiedSundman Pekka
tiedValtonen Sinikka


Liitteet:

Khkon § 103
Liite 1:Palvelukeskuksien talousarvioehdotuksen tuloskortit 2014