Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Kaupunginhallituksen konsernijaosto 22 17.03.2010 5

3174-2010 (042)

Invest In toiminnan rahoittaminen

Tiivistelmä: -

Khkon § 22

Turku Science Park Oy:

Turun kaupungin Osaamis-, yrittäjyys- ja elinkeino-ohjelmassa 2009 – 2013 on kohdassa 5.4. vastuu ulkomaisten investointien houkuttelusta osoitettu Turku Science Park (TScP) Oy:lle. Kyse on elinkeinopoliittisesta palvelusta, jota Turun kaupunki normaalisti ostaa TScP:ltä vuosibudjettinsa laatimiseen yhteydessä. Päätös uudesta elinkeinopoliittisesta palvelusta, Invest in -toiminnasta, tuli kuitenkin vasta kaupungin budjetin vahvistamisen jälkeen.

Kaupunginvaltuuston 5.10.2009 hyväksymässä omistajapolitiikassa vuosille 2009 - 2013 linjataan Turku Science Park -konsernin osalta seuraavasti:

Kaupungin talousarviosta tuleva rahoitusosuus yhtiön toimintaan on ollut uuden toimintamallin myötä 50 % aiempaa pienempi. Kaupungin maksuosuus määritellään talousarviossa ja se sopeutetaan yhtiön tarjoamiin elinkeinopoliittisiin palveluihin. Jatkossa yhtiö sopii kaupungin kanssa sen tuottamista elinkeinopoliittisista palveluista ja niistä maksettavista korvauksista. Yhtiön rahoituspohjaa pyritään laajentamaan entisestään.

Invest in –tehtävän hoitaminen edellyttää vähintään yhden kokoaikaisen henkilön työpanosta Turku Science Park Oy:ssä. Jotta annettu toiminto saatiin käynnistettyä, TScP palkkasi vuoden alusta lukien Invest in –koordinaattoriksi VTM Terhi Raitasen, joka aiemmin toimi samantyyppisessä tehtävässä Turun Seudun Kehittämiskeskuksessa. Turku Science Park Oy:n hallitus on kokouksessaan 29.1.2010 asettanut Invest in- toiminnan toteuttamisen edellytykseksi, että kaupunki osoittaa siihen budjetin ja asiassa saadaan päätös maaliskuun 2010 loppuun mennessä. Mikäli rahoitusta toimintaan ei osoiteta, TScP ei pysty palvelua tuottamaan.

Turku Science Park Oy esittää Invest in –toiminnan rahoittamiseksi liitteen mukaisen sopimuksen tekemistä.

Oheismateriaali 1Sopimus Invest In toiminnasta

Oheismateriaali 2Invest In -toiminnan lähtökohdat ja budjetin pääerät

Kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen 15.3.2010:

Invest in toiminta on mainittu osaamis-, yrittäjyys- ja elinkeino-ohjelmassa mutta vuodelle 2010 ei ole osoitettu ko. toimintaa määrärahaa.  Omistajapolitiikka-asiakirjassa on todettu, että kaupungin maksuosuus Turku Science Park Oy:lle määritellään talousarviossa ja se sopeutetaan yhtiön tarjoamiin elinkeinopoliittisiin palveluihin. Jatkossa yhtiö sopii kaupungin kanssa sen tuottamista elinkeinopoliittisista palveluista ja niistä maksettavista korvauksista. Turku Science Park Oy:n esitys siitä, että toiminnon tuottamisesta tehdään sopimus kaupungin kanssa, on siis omistajapolitiikan mukainen. Tässä vaiheessa esitän, että toimintoa ei rahoiteta vuonna 2010, koska siihen ei ole varattu riittävää määrärahaa.

EhdotusKaupunginhallituksen konsernijaosto päättää ilmoittaa Turku Science Park Oy:lle, että Invest In toimintaan ei ole varattu vuodella 2010 määrärahaa eikä kaupunki myönnä toimintaan lisärahoitusta ja että toiminnan rahoittamisesta voidaan päättää erikseen vuoden 2011 alusta, mikäli toimintoon varataan riittävä määräraha.

PäätösAsia pantiin pöydälle Seppo Lehtisen Katri Sarlundin kannattamana yksimielisesti.