Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Kaupunginhallituksen konsernijaosto 21 17.03.2010 4

1884-2010 (035)

Turku Touring Oy:n hallituksen pyyntö osakeannin toteuttamisohjeiksi

Tiivistelmä: -

Khkon § 21

Vs. johtava kaupunginsihteeri Tuomas Heikkinen 12.3.2010:

Turku Touring Oy:n hallitus on esittänyt, että yhtiö osakaspohjaa laajennettaisiin myymällä Turun kaupungin omistamia osakkeita uusille halukkaille osakkaille. Ehdotuksen mukaan osakkeita myytäisiin kullekin uudelle osakkaalle 8 osaketta nimellisarvosta. Samalla osakkaat sitoutuisivat kolmen vuoden markkinointikampanjaan, jonka kustannus on 10.000 €/vuosi. Tämä vastaisi nykyisten vähemmistöosakkaiden panostusta ja omistusosuutta yhtiössä.

Kaupunki omistaa yhtiön osakkeista 84,32 %. Osakkeen nimellisarvo on 500 €. Yhtiön esittämään ehdotukseen voidaan suostua, koska kaupunki säilyttää yhtiössä enemmistön kuten aiemminkin. Sillä muodostuuko enemmistö yli 80 % vai 50 % osuudella ei ole käytännössä merkitystä, koska yhtiön ei ole tarkoitusta jakaa osinkoa.

Asia tulee saattaa kaupunginhallituksen päätettäväksi, koska kyseessä on osakkeiden myyntiä koskeva päätös. Osakkeiden myynti toteutetaan talouden vastuualueen toimesta yhteistyössä Turku Touring Oy:n kanssa. Konsernijaosto esittänee järjestelyn toteuttamista kaupunginhallitukselle.

Oheismateriaali 1Turku Touring Oy:n esitys

Kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen 15.3.2010:

EhdotusKaupunginhallituksen konsernijaosto päättää esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunki myy Turku Touring Oy:n osakkeita vähintään nimellisarvosta 500 €, enintään 8 kpl/ tuleva osakas. Osakkaan tulee sitoutua kaupan yhteydessä vähintään kolmen vuoden markkinointikampanjaan, jonka kustannus on 10.000 €/vuosi. Osakkeiden myynti toteutetaan talouden vastuualueen toimesta yhteistyössä Turku Touring Oy:n kanssa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedTurku Touring Oy
tpvKaupunginhallitus
ilmKeskushallinto, lakiasiat
ilmPukkinen Mikko