Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaosto2615.04.20195

2011-2019 (10 03 02)

Koukkarinkadun päiväkodin väistötila

Tiivistelmä:

Kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaostolle esitetään, että se hyväksyy Varissuolla sijaitsevan Koukkarinkadun päiväkodin väistötilan sijoituksen Varissuon Pelttarin kentälle Seikonkadun sijaan.

Khkeh § 26

Toimitilapäällikkö Nora Hilden, asiakkuuspäällikkö Minna Juselius ja toimitilojen rakennuttamispäällikkö Anne Antola 4.4.2019:

Tausta

Koukkarinkadun päiväkotirakennuksessa Varissuolla, osoitteessa Koukkarinkatu 3, tehtiin syksyllä 2018 kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus aiemman kuntoarvion sekä rakennuksessa havaittujen mahdollisten sisäilmaongelmaan viittaavien oireilujen ja havaintojen perusteella. Loppuraportti valmistui 1.2.2019. Tulosten perusteella kohteeseen tulee tehdä mittavia korjauksia.

Ympäristöterveydenhuollon kohteesta 8.2.2019 antaman lausunnon mukaan päiväkotirakennusta ei voida käyttää normaalisti korjaustoimenpiteiden aikana niiden luonteen ja laajuuden takia. Tämän vuoksi on perusteltua, että koko rakennuksesta siirrytään mahdollisimman nopeasti väistötiloihin, viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa.

Kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaoston käsittelyyn saatettiin 4.3.2019 Koukkarinkadun päiväkodin väistötila-asia. Tällöin ratkaisuksi esitettiin seuraavaa:

Moisiossa Halikonkadun päiväkodin yhteydessä sijaitseva siirtokelpoinen tilaelementti, josta sivistystoimiala on luopunut, siirretään Varissuolle. Samalla tilaelementtiä laajennetaan vielä kolmen ryhmän tiloilla, jotta se vastaa Koukkarinkadun päiväkodin tarpeita. Kokonaisuuden pinta-alaksi muodostuu 746 m2 (kerrosala 828 m2).

Väistötilojen sijoitusta esitettiin Seikonkadun päiväkodin tontille osoitteeseen Seikonkatu 4 ja viereiselle Marjavuoren kentälle. Elementtien sijoittaminen ko. alueelle edellyttäisi puuston kaatoa päiväkodin tontilta ja rakentamista myös kentän ja osin kevyenliikenteen väylän päälle. Tämä alue mahdollistaisi elementtien sijoittamisen, mutta poikkeamislupa kaavaan tarvitaan rakennusluvan lisäksi ja molemmista on olemassa valitusriski. Vaihtoehtoisia sijainteja on pohdittu, mutta toista sijoitusvaihtoehtoa, joka ei häiritsisi mitään muuta toimintoa, ei kyetty käsillä olevalla aikataululla löytämään. Sijoituspaikkana Seikonkatu on toteutuskelpoinen, mutta optimaalisemman paikan arviointia jatkettiin vielä yhdessä elementtitoimittajan kanssa.

Kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaosto hyväksyi 4.3.2019 § 15 Koukkarinkadun päiväkodille esitetyn väistötilaratkaisun, jossa viiden ryhmän tilat vuokrataan Parmaco Oy:ltä 10 vuodeksi, ja että Tilapalvelukeskuksen vuokrauspäällikkö oikeutetaan allekirjoittamaan vuokrasopimus ja tekemään siihen mahdolliset teknisluonteiset muutokset.

Lisäksi kaupunkikehitysjaosto päätti, että

Sijoituspaikan jatkovalmistelu

Tilapalvelukeskus jatkoi sijoituspaikkaan liittyvää valmistelua kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaoston 4.3.2019 päätöksen mukaisesti. Elementtien sijoitusta tutkittiin Seikonkadulle päiväkodin viereisten yleisten alueiden käytön minimoimiseksi mutta alkuperäiseen sijoitteluun nähden toimivampaa ratkaisua ei löytynyt. Näin ollen otettiin uudelleen sijoituspaikkatarkasteluun Varissuon alueen muut sijainnit.

Lähtökohtana päiväkodin väistötilojen sijoittumisella oli pyrkiä varhaiskasvatuksen näkökulmasta toiminnalliseen ratkaisuun ilman, että sijoitus häiritsee alueen muiden käyttäjien toimintaa. Myös liikuntaolosuhteiden turvaamista on pidetty tärkeänä.

Sijoitusvaihtoehdoiksi rajautuivat olemassa olevat kentät ja Varissuon koulun ympäristö. Alun perin Varissuon (nk. Pelttarin) kenttä ei ollut mukana sijoitusvaihtoehtona, sillä se oli osana Unelmien keskuspuisto -kokonaisuutta. Nyt tehdyissä selvityksissä on kuitenkin tunnistettu mahdollisuus järjestellä toiminnot Varissuon kentällä siten, että sinne voitaisiin sijoittaa sekä päiväkotirakennukset että toteuttaa ”Unelmien keskuspuisto” -hanke.

Liikuntapalvelujen ja kaupunkiympäristötoimialan yhdessä tekemässä valmistelussa on linjattu, että Pelttarin hiekkakenttä jätetään investointisuunnitelmien ulkopuolelle, sillä kaupungin joukkoliikennesuunnitelmien mukaan kenttä tarvitaan tulevaisuudessa uudeksi joukkoliikenteen päätepysäkiksi. Näin ollen hiekkakentän viereinen tenniskenttä on suunniteltu muutettavaksi keinonurmipintaiseksi pallokentäksi ja hiekkakentän käyttö vähenee tämän myötä.

Tilapalvelukeskus järjesti kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaoston päätöksen mukaisesti Varissuolla 27.3.2019 keskustelutilaisuuden liittyen Koukkarinkadun päiväkodin väistötilaratkaisuun. Tilaisuudessa kävi ilmi, että alueen asukkaat vastustavat voimakkaasti väistöpäiväkodin sijoitusta Seikonkadulle. Keskustelussa haasteiksi koettiin erityisesti suuremman päiväkodin aiheuttamat huolto-, saatto- ja kevyen liikenteen liikennejärjestelyt ja tätä kautta myös turvallisuusnäkökulmat. Negatiivisena kehityksenä koettiin se, että Marjavuoren kenttä poistuisi yleisestä liikunta- ja vapaa-ajanviettokäytöstä.

Sijaintipaikan valmistelun aikana kerätyn palautteen pohjalta on oletettavissa, että Seikonkadulle sijoitettavan päiväkodin poikkeamis- ja rakennusluvasta tullaan tekemään valituksia. Väistöpäiväkodin aikataulun kannalta tämä on merkittävä riski. Jotta päiväkodin väistötilat olisi käyttöönotettavissa ympäristöterveydenhuollon edellyttämällä tavalla lokakuussa, tulee rakentamistyöt käynnistää viimeistään kesäkuussa 2019.

Päiväkodin väistötilojen sijoittaminen Pelttarin kentälle

Pelttarin kenttä olisi perustamisolosuhteiden näkökulmasta päiväkotielementeille sopiva sijoituspaikka. Lisäksi molemmat elementit mahtuisivat kentälle siten, että myös leikkipihan toteutus on mahdollista. Lähelle rakennetaan myös leikkipuisto osana Unelmien keskuspuiston -hanketta, joka vielä lisää sijoituspaikan potentiaalia päiväkodin näkökulmasta.

Pelttarin kentällä on mahdollista toteuttaa Seikonkatua edullisemmin tarvittavat liittymät veteen, sähköön ja viemäriin ja järjestää rakennuksien huoltoliikenne (ruokakuljetukset, jätehuolto). Pelttarin kenttä olisi toiminnallisesti ja taloudellisesti parempi sijoitusvaihtoehto. Sijoittaminen ei edellytä poikkeamislupaa, kun haetaan väliaikaista rakennuslupaa. Valitukset rakennusluvasta ovat toki mahdollisia tässäkin vaihtoehdossa.

Väistöpäiväkodin sijoittamisen myötä Pelttarin kentän liikuntakäyttöön kohdistuvat haittavaikutukset on pyritty minimoimaan siten, että tekonurmikentän toteutuksen aikataulua on nopeutettu. Hiekkakenttää voi käyttää liikunnassa vielä juhannukseen 2019 saakka ja sen jälkeen kentällä alkaisivat päiväkodin perustustyöt. Uusi tekonurmikenttä saataisiin kuitenkin käyttöön jo elokuussa. Väliin jäisi näin ollen ainoastaan hieman yli kuukauden aika, kun kenttä ei olisi lainkaan käytettävissä.

Kuten edellä todettu, on väistöpäiväkodille nyt esitettävä sijoitusvaihtoehto varattu päätepysäkkialueeksi joukkoliikenneratkaisun toteutuessa. Mahdollisen joukkoliikenneratkaisun toteutusaikataulu mahdollistaa kuitenkin väliaikaisen päiväkodin sijoittumisen esitettyyn paikkaan. Päiväkodille haetaan väliaikainen rakennuslupa (5 vuotta). Tulevat päiväkotirakennukset ovat siirtokelpoisia.

Sivistystoimiala on suhtautunut myönteisesti nyt esitettävään sijoituspaikkaan. Lisäksi sijoituspaikkaehdotuksesta on keskusteltu Pelttarin kenttää käyttävän Turun normaalikoulun kanssa. Turun normaalikoulu hyväksyy osaltaan esitetyn sijoituspaikan edellyttäen, että normaalikoulu saa jatkossakin käyttää Varissuon jäähallia korvauksetta talviaikaan.

Liikuntalautakunta käsittelee liikuntapalvelukeskuksen hinnaston tarkennuksia ja muutoksia seuraavan kerran 16.4.2019 kokouksessaan. Esityksessä Turun normaalikoulun Varissuon jäähallin korvaukseton käyttö jatkuisi edelleen.

Liikuntapalvelujen näkemys

Tilapalvelukeskus pyysi lausuntoa Liikuntapalvelukeskukselta Pelttarin kentän käytöstä väistöpäiväkodin sijoituspaikkana. Saadun lausunnon mukaan Liikuntapalvelut on valmiita luopumaan Pelttarin hiekkakentän hallinnoinnista esitetyllä aikataululla. Tärkeää on tässä yhteydessä tunnistaa alueen muu suunniteltu liikuntainfrainvestointi ja sen tärkeys alueen asukkaiden liikuntamahdollisuuksien tukemiseksi.

Kustannukset

Kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaosto on hyväksynyt väistöpäiväkodin vuokrasopimusluonnoksen. Kaupungin ulosmaksama vuokra Seikonkadulle sijoitettavasta väistöpäiväkodista oli 190 800 € vuodessa. Purkamis- ja poiskuljetusveloitus sopimuskauden päättyessä on 50 000 €.

Jatkoselvityksissä on noussut esiin pieni nousu vuokrakustannuksiin. Tämä johtuu olemassa olevan, Varissuolle siirrettävän rakennuksen teknisistä parannuksista sellaisiksi, että kohde voisi saada rakennusluvan. Lisäkustannus aiemmin hyväksyttyyn vuokrahintaan on 500 €/kk. Näin ollen ulosmaksettavaksi vuokraksi muodostuu 196 800 €/vuosi. Käyttäjälle muodostuva sisäisen vuokran arvio on noin 276 800 € vuodessa.

Perustamis- ja pihatöiden kustannusten on arvioitu alustavasti olevan noin 300 000 €. Tämä on huomioitu tilapalvelujohtajan hyväksymässä pienten investointien ohjelmassa vuodelle 2019.

Oheismateriaali 1Karttakuva Pelttarin kenttä

Oheismateriaali 2Liikuntapalvelujen lausunto

Oheismateriaali 3Kaupunkikehitysjaoston päätös 4.3.2019 § 15

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

EhdotusKaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaosto päättää hyväksyä Koukkarinkadun päiväkodin väistötilojen sijoittumisen Varissuon Pelttarin kentälle vuosivuokran ollessa 196 800 euroa.

Lisäksi kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaosto päättää, että Tilapalvelukeskuksen vuokrauspäällikkö oikeutetaan allekirjoittamaan 4.3.2019 § 15 hyväksytyn vuokrasopimuksen ehtojen mukainen vuokrasopimus edellä mainitulla vuosivuokramuutoksella sekä tekemään siihen mahdolliset teknisluonteiset muutokset.

Samalla kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaosto päättää että, tämä päätös pannaan täytäntöön mahdollisista valituksista huolimatta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kallio ja Sarlund ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Jakelu

tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedKaupunkiympäristötoimiala
tiedSivistystoimiala
tpvTilapalvelukeskus