Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Keskusvaalilautakunta9321.11.20224
Kaupunginhallitus50805.12.20229

9666-2022 (00 00 00)

Yleiset ennakkoäänestyspaikat ja -ajat eduskuntavaaleissa 2023

Tiivistelmä: -

Kevaalk § 93

Kaupunginlakimies Annika Nieminen ja lakimies Henna Saanakorpi 16.11.2022:

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 22.–28.3.2023 (keskiviikosta tiistaihin) ja ulkomailla 22.–25.3.2023. Äänioikeutettu voi äänestää valintansa mukaan joko ennakkoon tai vaalipäivänä. Äänioikeutettu voi äänestää ennakkoon missä tahansa vaalilaissa tarkoitetussa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla.

Vaalilain 9 §:n ja 48 §:n mukaan kunnanhallitus päättää yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kunnassa sekä määrää näiden aukioloajoista vaalilain mukaisesti. Oikeusministeriö on 14.9.2022 päivätyssä kirjeessään (VN/12272/2022) antanut kunnille yleisten ennakkoäänestyspaikkojen määräämistä koskevia ohjeita. Kunnanhallituksen tulee tehdä päätökset yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja vaalipäivän äänestyspaikoista hyvissä ajoin siten, että paikat voidaan merkitä oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään (VAT) perjantaihin 13.1.2023 klo 12 mennessä.

Perustuslain 14 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Kunnan on tämän nojalla huolehdittava siitä, että äänioikeutettujen äänestysmahdollisuudet vaaleissa ovat riittävät sekä ennakkoäänestyksessä että vaalipäivänä. Oikeusministeriö on tuonut ohjeistuksessaan esille, että ennakkoäänestyspaikkojen ja vaalipäivän äänestyspaikkojen riittävä lukumäärä on keskeinen tekijä hyvän äänestysaktiivisuuden saavuttamiseksi. Kunnan on huolehdittava siitä, että äänestyspaikat ovat saavutettavia ja esteettömiä. Ennakkoäänestyspaikkoja tulisi perustaa riittävä määrä ja eri puolille kaupunkia, jotta äänestäjät jakaantuisivat mahdollisimman tasaisesti eri paikkojen kesken, jolloin suuria ruuhkia ei syntyisi.

Oikeusministeriö kehottaa kuntia varautumaan siihen, että pandemiatilanne voi vaatia samanlaisia erityisjärjestelyitä, joita toteutettiin Covid-19 -pandemian osalta vuoden 2021 kuntavaaleissa ja vuoden 2022 aluevaaleissa. Kunnan on huolehdittava, että äänestyspaikkoja on riittävästi ja että äänestyspaikat ovat tiloissa, joissa on riittävää väljyyttä sekä äänestäjille että vaalivirkailijoille.

Oikeusministeriön ohjeistuksen mukaan ennakkoäänestyspaikkojen olisi hyvä pysyä samoina vuodesta toiseen. Aluevaaleissa 2022 lisättiin Turun ydinkeskustaan kauppakeskus Hansakorttelin aulaan uusi yleinen ennakkoäänestyspaikka. Hansakortteli osoittautui yhdeksi vilkkaimmista ennakkoäänestyspaikoista, ja kokemukset Hansakorttelista ennakkoäänestyspaikkana olivat hyviä. Lisäksi ennakkoäänestysmahdollisuutta toivotaan jatkossakin Turun ydinkeskustaan kaupunginkirjaston lisäksi. Tämän vuoksi ehdotetaan, että Hansakortteli jatkaisi yleisenä ennakkoäänestyspaikkana myös eduskuntavaaleissa 2023.

Yleisten ennakkoäänestyspaikkojen ehdotetaan pysyvän eduskuntavaaleissa 2023 pääosin samoina kuin aluevaaleissa 2022. Ainoaksi muutokseksi aluevaalien 2022 yleisiin ennakkoäänestyspaikkoihin ehdotetaan, että Vierailu- ja innovaatiokeskus Joen tiloista siirryttäisiin viereisen BioCityn aulatilaan. Vierailu- ja innovaatiokeskus Joessa on tehty muutostöitä, joista johtuen Joen varsinainen aula on nykyisellään melko ahdas ennakkoäänestyksen järjestämiseen. BioCityn aula on avarampi ja lisäksi BioCity on vilkas läpikulkupaikka. BioCity sijaitsee Vierailu- ja innovaatiokeskus Joen tavoin myös Turun Tiedepuistossa Kupittaalla.

Aluevaaleissa 2022 Pansion S-Marketin tiloista siirryttiin tilan ahtauden vuoksi palvelukeskus Hövelin aulatiloihin. Palvelukeskus Hövelin tilat olivat avarat ja toteuttivat paremmin terveysturvallisen äänestyksen järjestämistä, joten Hövelin tilojen ehdotetaan jatkavan Pansion ennakkoäänestyspaikkana myös eduskuntavaaleissa 2023.

Aluevaaleissa 2022 Länsikeskuksessa sijaitseva ennakkoäänestyspaikka siirrettiin tilahaasteiden vuoksi Länsikeskuksen Prismasta Länsikeskuksen K-Citymarketiin. Länsikeskuksen K-Citymarketin tilat olivat äänestyksen kannalta toimivat, joten K-Citymarketin tilojen ehdotetaan toimivan myös eduskuntavaaleissa 2023 yleisenä ennakkoäänestyspaikkana Länsikeskuksen alueella.

Liitteessä 1 on lueteltu 16 ennakkoäänestyspaikkaa, joita ehdotetaan yleisiksi ennakkoäänestyspaikoiksi eduskuntavaaleissa 2023. Ennakkoäänestyspaikkoina on ehdotuksen mukaan kirjastoja, yliopisto, kauppoja, kauppa- tai liikekeskuksia, kauppakeskuksessa sijaitseva yhteispalvelupiste sekä BioCity.

Aukioloajat

Vaalilain 47 §:n mukaan kotimaan yleinen ennakkoäänestyspaikka on ennakkoäänestystä varten avoinna kaikkina ennakkoäänestyksen ajanjakson päivinä, jollei kunnanhallituksen päätöksellä erityisistä syistä toisin määrätä. Vaalilain 48 §:n mukaan kunnanhallitus päättää ennakkoäänestyspaikan päivittäiset aukioloajat huomioiden, ettei ennakkoäänestyspaikka saa olla auki arkipäivisin ennen klo 8 eikä klo 20 jälkeen, eikä viikonloppuisin ennen klo 9 eikä klo 18 jälkeen. Oikeusministeriön mukaan hyväksi havaittu käytäntö on ollut, että kahtena viimeisenä äänestyspäivänä yleinen ennakkoäänestyspaikka pidetään avoinna klo 20 saakka.

Yleisten ennakkoäänestyspaikkojen osalta ehdotetaan, että 14 ennakkoäänestyspaikkaa ovat auki jokaisena äänestyspäivänä liitteessä 1 lueteltujen aukioloaikojen mukaisesti. BioCityn ehdotetaan olevan auki ennakkoäänestysaikana arkipäivisin ja Pansion Hövelin ehdotetaan olevan auki arkipäivien lisäksi lauantaina liitteen 1 mukaisesti.

Liite 1Yleiset ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat eduskuntavaaleissa 2023

EhdotusKeskusvaalilautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle eduskuntavaalien 2023 yleiset ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat liitteen 1 mukaisesti.

Lisäksi keskusvaalilautakunta päättää, että keskusvaalilautakunnan sihteerit oikeutetaan tekemään liitteeseen mahdollisesti tarvittavat tekniset muutokset ja lisäykset ennen kaupunginhallitukselle tehtävää esitystä sekä laatimaan äänestyspaikkoja ja niiden aukioloaikoja koskevan tiedotteen vuoden 2023 ensimmäiseen Turkupostiin, mikäli tiedotetta ei lehden aikatauluista johtuen ehditä käsitellä ennen keskusvaalilautakunnan seuraavaa kokousta. 

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli lakimies Henna Saanakorpi.

Kh § 508

Liite 1Yleiset ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat eduskuntavaaleissa 2023

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää vahvistaa eduskuntavaalien 2023 yleiset ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat liitteen 1 mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKeskusvaalilautakunta
tiedLuottamuselintoimikunta


Liitteet:

Kevaalk § 93
Liite 1:Yleiset ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat eduskuntavaaleissa 2023

Kh § 508
Liite 1:Yleiset ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat eduskuntavaaleissa 2023