Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus42511.10.20229

10918-2022 (02 05 01)

Ammatillisen koulutuksen varainhoitovuoden 2022 toisella lisäsuoritepäätöksellä myönnettävien lisärahoitusten hakeminen

Tiivistelmä:

Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt haun ammatillisen koulutuksen varainhoitovuoden 2022 toisen lisäsuoritepäätöksen rahoituksista. Perusrahoituksen lisäksi voidaan hakea lisätalousarvioon perustuvia lisärahoituksia.

Kh § 425

Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen, palvelualuejohtaja Hannu Immonen ja rehtori Päivi Lehtinen 28.9.2022:

Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt loppuvuodesta 2021 tehdyllä varsinaisella suoritepäätöksellä ammatillisen koulutuksen järjestäjien perusrahoituksesta varainhoitovuodelle 2022. Osa perusrahoituksesta on jätetty jaettavaksi varainhoitovuoden aikana tehtävillä lisäsuorite- ja oikaisupäätöksillä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on kirjeellään 19.9.2022 ilmoittanut ammatillisen koulutuksen järjestäjille varainhoitovuoden 2022 aikana jaettavaksi jätetyn perusrahoituksen sekä lisätalousarvioon perustuvien lisärahoitusten hakemisesta. Näiden kautta koulutuksen järjestäjät voivat hakea rahoitusta seuraavasti:

Kirjeen mukaan hakemukset tulee jättää viimeistään 17.10.2022. Hakulomakkeen avaamisen viivästymisen vuoksi hakuaikaa on pidennetty 28.10.2022 saakka.

Perusrahoituksen ja opiskelijavuosien lisäys

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus esittää haettavaksi opiskelijavuosien lisäystä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on arvioinut Turun kaupungin painottamattomien opiskelijavuosien ylittävän varsinaisen suoritepäätöksen 143 opiskelijavuotta. Arvio perustuu vuoden 2022 toteutumaan elokuun loppuun mennessä sekä edellisten kolmen vuoden toteutumiin. Turun ammatti-instituutin koulutustarjonta on kuitenkin kasvanut edellisiin vuosiin verrattuna ja syksyn opiskelijoiden sisäänotot ovat suuremmat kuin opetus- ja kulttuuriministeriön arvio. Palvelukokonaisuus esittää haettavaksi painottamattomien opiskelijavuosien lisäystä 270 opiskelijavuotta verrattuna varsinaiseen vuoden 2022 suoritepäätökseen (4 598 opiskelijavuotta). Tämä vastaa arviolta noin 2 430 000 euron korotusta perusrahoitukseen.

Opiskelijavuosien kasvu perustuu erityisesti seuraaviin tekijöihin: oppivelvollisuuden laajentuminen (yhteishaun kautta tulleiden opiskelijoiden määrän lisääntyminen sekä asuinkuntien osoittamien oppivelvollisten koulutuspaikkojen lisääntyminen), tutkintoon valmentavan koulutuksen lisääntyminen mm. oppivelvollisuuden laajentumisen myötä, työvoiman saatavuuteen ja kohtaantoa parantavien koulutusten lisääntyminen (ml. lähihoitajakoulutus ja hoiva-avustajakoulutus) sekä vieraskielisten koulutustarjonnan lisääntyminen.

Koronavirusepidemian johdosta tarvittavat tukitoimet osaamisvajeiden paikkaamiseksi ja opiskelijoiden hyvinvoinnin vahvistamiseksi

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus esittää haettavaksi 900 000 euroa lisärahoitusta perusrahoituksen harkinnanvaraisena korotuksena koronavirusepidemian johdosta tarvittaviin tukitoimiin osaamisvajeiden paikkaamiseksi ja opiskelijoiden hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Erityisesti tukitoimia kohdennetaan tänä syksynä aloittaneisiin yhteishaun kautta perusopetuksesta tulleisiin opiskelijoihin, joilla on vajeita perusvalmiuksissa.

Koronan aikana ammatillisen koulutuksen opiskelijoista osalle on jäänyt osaamiseen puutteita, joita täydennetään lisäkoulutuksella, ja lisäksi tuetaan opiskelijan opintojen etenemistä ja loppuun saattamista sekä näyttöjen suorittamista. Etäopiskelu oli erityisen haastavaa vieraskielisille opiskelijoille. Korona-aikainen opiskelu ei vaikuttanut opiskelijoiden opintojen keskeytymiseen, vaan on pääasiassa viivästyttänyt valmistumista.

Opiskelijoille tarjotaan lisäopetusta, pienryhmäopetusta ja kaksoisopettajuudella toteuttavaa opetusta niin perusvalmiuksissa kuin ammatillisissa opinnoissa. Opiskelijoiden yhteisöllisyyteen ja osallisuuteen kohdennetaan erityisiä toimenpiteitä opintoihin kiinnittymiseen vahvistamiseksi.

Työvoimakoulutuksena järjestettävän hoiva-avustajakoulutuksen lisääminen

Työvoimakoulutuksena järjestettävän hoiva-avustajakoulutuksen lisääminen edellyttää lisäyksen hyväksymistä Varsinais-Suomen ELY:n ja TE-palveluiden kautta. Opiskelijavalinnoista vastaa TE-palvelut. Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus on neuvotellut ko. tahojen kanssa hakemuksen valmisteluvaiheessa, ja heidän näkemyksensä on, että alueen nykyinen sosiaali- ja terveysalan työvoimakoulutus on riittävän laajaa eikä sen lisääminen ole työvoimakoulutuksena realistista. Tämä erityisesti siksi, että alalle hakeutuvia ja soveltuvia työvoimapalveluiden asiakkaita ei ole riittävästi nyt jo tarjonnassa oleviin koulutuksiin. Vuoden 2023 työvoimakoulutuksien osalta sosiaali- ja terveysalan neuvottelut käydään 6.10.2022 Varsinais-Suomen ELY:n, TE-palveluiden, Työllisyyspalveluiden ja alueen koulutuksen järjestäjien kanssa.

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus esittää, että Turun kaupunki ei hae työvoimakoulutuksena järjestettävän hoiva-avustajakoulutuksen lisäämistä vaan vastaa alan osaajatarpeisiin muun tarjonnan kautta.

Ukrainasta tulleille pakolaisille järjestettävä ammatillinen koulutus ja tutkintokoulutukseen valmentava koulutus

Turun ammatti-instituutissa on toteutettu ukrainalaisille pakolaisille aikuisten perusopetusta ja tutkintoon valmentavaa koulutusta. Ammatillisten tutkintojen koulutuksessa ei ole ollut tarjonnassa ukrainalaisille kohdennettuja koulutuksia. Valtaosan 16–18 -vuotiaista ukrainalaisnuorista arvioidaan olevan edelleen koulutusjärjestelmän ulkopuolella, ja he siirtyvät kevään 2023 aikana oppivelvollisuuden piiriin. Tähän tullaan varaamaan opiskelijavuosia erityisesti syksystä 2023 alkaen. Aikuisille tarjontaa voidaan suunnata erityisesti aloille, joissa on työvoimapulaa, painottaen erityisesti hoitoalaa sekä tekniikan aloja kone- ja tuotantotekniikka ja rakentaminen. Koulutuksen alussa tulee vahvistaa opiskelijoiden opiskeluvalmiuksia ja suomen kielen osaamista.

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus arvioi lisäyksen opiskelijavuosissa olevan noin 70 vuonna 2023: perusopetuksesta siirtyviä tai kotikunnan myöntämisen kautta tulevat oppivelvolliset noin 10 opiskelijavuotta, tutkintoon valmentavan koulutuksen 30 opiskelijavuotta ja ammatillisten tutkintojen 30 opiskelijavuotta.

Lisäksi esitetään 200 000 euron harkinnanvaraista korotusta perustuen suomen kielen koulutuksen lisäämiseen, ammatillisiin opintoihin riittävän kielitaidon ja oppimisvalmiuksien varmistamiseen sekä omakielisiin tukipalveluihin sekä tulkkipalveluihin.

Liite 1Hakulomake

Oheismateriaali 1Opetus- ja kulttuuriministeriön kirje 19.9.2022

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää hakea ammatillisen koulutuksen varainhoitovuoden 2022 rahoitusta liitteen 1 mukaisesti.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että kasvatus- ja opetusjohtaja valtuutetaan täydentämään ja allekirjoittamaan hakemus sekä tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä muutoksia.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKasvatus ja opetus


Liitteet:

Kh § 425
Liite 1:Hakulomake