Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Pormestari3913.09.2022 

4088-2022 (00 00 01)

Kuntia edustavien jäsenten ehdottaminen verotuksen oikaisulautakuntaan toimikaudelle 1.1.2023 - 31.12.2027

Kaupunginsihteeri Merja Jokela 13.9.2022:

Verohallinto on kirjeellään 30.3.2022 pyytänyt kuntia tekemään ehdotuksensa lähimpänä sijaitsevien verotuksen oikaisulautakunnan jaostojen jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen 1.1.2023–31.12.2027 väliselle toimikaudelle. Kuluvalla toimikaudella Turulla on ollut yksi edustaja.

Verotuksen oikaisulautakunta on Verohallinnon yhteydessä toimiva valtakunnallinen toimielin, jonka tehtävänä on käsitellä oikaisuvaatimuksia. Oikaisulautakunnasta säädetään Verohallinnosta annetussa laissa (503/2010).

Verotuksen oikaisulautakunta toimii jaostoihin jakautuneena. Oikaisulautakunnan jaostossa on puheenjohtajan lisäksi neljä jäsentä, joilla kullakin on henkilökohtainen varajäsen. Verohallinto määrää jäsenet, joista yksi on Verohallinnon, yksi kuntien sekä kaksi eri veronmaksajia edustavien järjestöjen ehdottamaa.

Verotuksen oikaisulautakunnassa on 2023 yhteensä 18 jaostoa, jotka toimivat kuudella paikkakunnalla. Jaostot ovat pääosin erikoistuneet siten, että oikaisulautakunnassa on erikseen henkilöverotukseen ja yritysverotukseen erikoistuneita jaostoja.

Jaostot toimivat joko täydessä tai suppeassa kokoonpanossa. Jaosto voi toimia puheenjohtajan ja yhden veronmaksajajärjestöjä edustavan jäsenen kokoonpanossa, jos veron määrä voi oikaisuvaatimuksen johdosta muuttua enintään 6 000 euroa. Kun jaoston tehtävänä on käsitellä asioita, joissa veronsaajana on yksinomaan valtio, jaostossa voi kuitenkin olla puheenjohtaja ja kaksi jäsentä, jolloin jäsenistä toinen on Verohallinnon ehdottama ja toinen veronmaksajia edustavien järjestöjen ehdottama.

Oikaisulautakunnan jäsenen tulee olla perehtynyt verotukseen. Tällä tarkoitetaan erityistä verotuksen asiantuntemusta. Ennen ehdotuksen tekemistä on syytä sopivalla tavalla varmistua siitä, että ehdotettavaa henkilöä voidaan pitää siten verotukseen perehtyneenä, että hänen voidaan katsoa omaavan erityistä verotuksen asiantuntemusta. Oikaisulautakunnan jäseniin sovelletaan hallintolain 28 §:ssä säädettyjä esteellisyysperusteita.

Verotuksen oikaisulautakunnan jäseneksi ehdotetaan Iiro Hollménia. Hollmén on työssä asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy:ssä ja hoitaa monipuolisesti eri yritysjuridiikan osa-alueita koskevia toimeksiantoja. Hollmén on erikoistunut etenkin yhtiö- ja vero-oikeudellisiin toimeksiantoihin. Lisäksi Hollmén on toiminut verotuksen oikaisulautakunnan jaosto 7:n varajäsenenä 13.5.2020 alkaen. Hollmén on antanut suostumuksensa tehtävään.

Mahdollinen varajäsenehdokas päätetään myöhemmin.

Pormestari Minna Arve:

PäätösPäätin, että verotuksen oikaisulautakunnan 7. jaostoon (yritysverotus/Turku) jäseneksi esitetään Iiro Hollménia.

 

Minna Arve

pormestari

Jakelu

ilmVerohallinto
aoXXXXX
tiedKaupunginhallitus
tpvXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX