Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus31020.06.202224

7622-2022 (00 01 01, 03 06 02)

Vahingonkorvausten myöntämisperiaatteiden muutokset sekä niistä seuraavat hallintosääntömuutokset (Kv)

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle esitetään muutoksia vahingonkorvauksen myöntämisperiaatteisiin sekä toimivaltoihin. Samalla esitetään kumottavaksi kaupunginhallituksen asiaa koskeva vanha päätös 18.2.2013 § 90. Toimivaltamuutokset edellyttävät muutoksia hallintosäännön pykäliin 42 ja 45. Hallintosääntömuutokset esitetään vietäväksi kaupunginvaltuuston päätettäväksi.

Kh § 310

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen 14.6.2022:

 

Asian tausta ja tavoite

 

Vahingonkorvausten valmistelua on keskitetty lakipalveluille kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden, tilapalvelujen, hyvinvoinnin palvelukokonaisuuden sekä kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden osalta. Samalla lakipalvelut on yhtenäistänyt hakemusprosessia, ohjeistusta ja käytänteitä. Tällä tavoin prosessia on pystytty hieman tehostamaan ja selkeyttämään sekä parantamaan raportointia.

 

1.1.2021 alkaen uuden vahinkovakuutuksia koskevan vakuutussopimuksen myötä valmistelu ja päätöksenteko alle 2.000 euron esinevahingoissa on siirtynyt vakuutusyhtiöltä kaupungille vakuutusyhtiö perimän käsittelykulun vuoksi (määrä ilman arvonlisäveroa). Tarkoituksena on ollut tuoda säästöjä. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että lakipalvelujen valmisteltavaksi on tullut monikertainen määrä vahinkoasioita. Nousseen volyymin vuoksi vahinkoasioiden käsittelyn selkeyttämisellä ja prosessin yksinkertaistamisella on mahdollista saada aikaan työaikasäästöjä. Tämä on tarpeen, jotta ruuhkautunutta käsittelyjonoa saadaan purettua ja jotta vahingonkorvausvaatimuksen esittäneet saavat korvauspäätöksensä mahdollisimman nopeasti.

 

Vaikka vahingonkorvausasioiden valmistelua on keskitetty, on päätöksenteko hajautettu eri palvelukokonaisuuksille hyvinkin eri tasoille. Tällä hetkellä yleistoimivalta on kaupunginhallituksella. Hallintosäännön 34 § 2 mom. 2 kohdan mukaan kaupunginhallitus ratkaisee asiat, jotka koskevat kaupungilta vaadittavien vahingonkorvausten myöntämisen periaatteita ja valtuuksia.

 

Kaupunginhallitus on päättänyt 18.2.2013 § 90 kaupungilta vaadittavien vahingonkorvausten myöntämisen periaatteet sekä toimivaltarajojen asettaminen kaupungilta vaadittavien vahingonkorvausten myöntämisessä. Sen mukaisesti toimialajohtajalla, kaupunginjohtajalla, konsernihallinnon hallintoryhmän johtajalla, liikelaitosjohtajalla, Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen pelastusjohtajalla ja Turun ammattikorkeakoulun hallituksella on oikeus myöntää vahingonkorvauksia käytettävissään olevien varojen puitteissa, mikäli vaadittu korvaus ei ylitä 10.000 euroa. Mikäli vaadittu korvaus ylittää 1.000 euroa, vaatimuksesta on ennen päätöksen tekemistä hankittava konsernihallinnon hallintoryhmän lakiasioiden lausunto.

 

Hallintosäännön 42 § 1 mom. 5 kohdan mukaan kansliapäällikön toimivaltaan kuuluu myöntää vahingonkorvaus kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa. Hallintosäännön 45 § 1 mom. 10 kohdan mukaan palvelujohtajan tehtävänä on päättää vahingonkorvauksista kaupunginhallituksen määräämissä rajoissa. Näitä toimivaltoja on delegoitu alemmalle viranomaiselle eri hallinnon järjestämispäätöksissä.

 

Vahingonkorvausprosessia olisi mahdollista edelleen nopeuttaa ja yhdenmukaistaa keskittämällä päätöksentekoa. Tavoite olisi linjassa kaupunkistrategian kanssa. Muutoksella taattaisiin yhdenvertainen ja nykyistä nopeampi vahingonkorvausasioiden käsittely ja sitä kautta korvausten nopeampi maksaminen vahingonkärsijälle. Tällä hetkellä korvausta joudutaan odottamaan useita kuukausia resurssipulan, mutta myös päätöksentekoprosessin hajanaisuuden vuoksi. Lisäksi muutos mahdollistaa sen, että maksettujen korvausten määristä saadaan jatkuvasti ajantaseinen raportti. Tällä hetkellä korvausten määristä ei ole helposti saatavilla tietoa.

 

Ehdotetut muutokset yleisesti

 

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se esittää edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi hallintosääntöön muutokset, joilla vahingonkorvausasioiden päätöksenteko keskitetään kaupunginhallituksen lisäksi lakipalveluille ja kansliapäällikölle vastaavasti kuin tällä hetkellä on jo keskitetty saatavien perintään liittyvä päätöksenteko ja akordiasiat. Keskittämisestä on ollut hyviä kokemuksia ja sen ulottaminen vahingonkorvausasioihin nähdään selkeänä jatkumona.

 

Tarkoituksen olisi, että kaupunginhallitus käsittelisi edelleen vaikutukseltaan merkittävät vahinkoasiat kuten laajat vesivahingot. Mikäli vahingonkorvauksen arvonlisäveroton määrä ylittäisi 20.000 euroa, olisi kaupunginhallituksella toimivalta. Kansliapäällikön toimivalta ulottuisi 20.000 euroon saakka (määrä ilman arvonlisäveroa). Johtava kaupunginlakimies voisi päättää vahingonkorvauksista 5.000 euroon saakka (määrä ilman arvonlisäveroa). Tämä on sama euromäärä, mikä johtavalla kaupunginlakimiehellä on tällä hetkellä pääoman vapautuksen eli akordin osalta.

 

Palvelukokonaisuuksilla ei olisi enää toimivaltaa, mutta heillä olisi mahdollisuus lausua asiasta, mikäli korvaus ylittäisi määrätyn euromäärän. Poikkeuksena olisi ammatti-instituutti, joka voisi myöntää edelleen oppilasvahinkoihin liittyvät vahingonkorvaukset lakipalvelujen avustuksella kansliapäällikön tekemän delegoinnin perusteella.

 

Samalla ehdotetaan, että kaupunginhallitus kumoaisi päätöksen 18.2.2013 § 90, jossa on päätetty kaupungilta vaadittavien vahingonkorvausten myöntämisen periaatteista sekä toimivaltarajoista sekä tekisi asiaa koskevan uuden päätöksen.

 

Korvaukset maksettaisiin jatkossa keskitetysti yhdestä kustannuspaikasta, joka takaisi ajantasaisen maksettujen korvausten määrien seurannan palvelukokonaisuuskohtaisesti.

 

Muutosehdotukset yksityiskohtaisesti

 

Muutosehdotukset hallintosääntöön ja hallinnon järjestämispäätöksiin

 

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se esittää edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi liitteen 1 mukaisen uuden hallintosäännön 1.10.2022 alkaen. Muutoksia ehdotetaan hallintosäännön pykäliin 42 ja 45 seuraavasti:

 

-Hallintosääntö 42 § 1 mom. 5. kohta: ”Kansliapäällikön erityiseen toimivaltaan konsernihallinnossa ja koko kaupungin tasolla kuuluu myöntää vahingonkorvaus kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa” korvataan tekstillä ”Kansliapäällikön erityiseen toimivaltaan konsernihallinnossa ja koko kaupungin tasolla kuuluu myöntää vahingonkorvaus 20.000 euroon (alv 0 %) saakka”.

-Hallintosäännön 45 § 1 mom. 10. kohta ehdotetaan kumottavaksi:

 

10) Palvelujohtaja palvelukokonaisuutensa osalta päättää vahingonkorvauksista kaupunginhallituksen määräämissä rajoissa

 

Muutosten jälkeen kansliapäällikkö sekä palvelujohtavat päättävät tarpeellisista muutoksista hallinnon järjestämispäätöksiin.

 

Kumottava päätös

 

Kaupunginhallitukselle ehdotetaan, että se kumoaisi päätöksen 18.2.2013 § 90, jossa on päätetty kaupungilta vaadittavien vahingonkorvausten myöntämisen periaatteista sekä toimivaltarajoista sekä tekisi asiaa koskevan uuden päätöksen. Päätösteksti, joka ehdotetaan kumottavaksi:

 

”Päätetään, että toimialajohtajalla, kaupunginjohtajalla, konsernihallinnon hallintoryhmän johtajalla, liikelaitosjohtajalla, Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen pelastusjohtajalla ja Turun ammattikorkeakoulun hallituksella on oikeus myöntää vahingonkorvauksia käytettävissään olevien varojen puitteissa, mikäli vaadittu korvaus ei ylitä 10.000 euroa. Mikäli vaadittu korvaus ylittää 1.000 euroa, vaatimuksesta on ennen päätöksen tekemistä hankittava konsernihallinnon hallintoryhmän lakiasioiden lausunto.”

 

Ehdotus vahingonkorvausten myöntämisen periaatteiksi

 

Kaupunginhallituksen tekemän vuoden 2013 päätöksen mukaan, mikäli vaadittu korvaus ylittää 1.000 euroa, vaatimuksesta on ennen päätöksen tekemistä hankittava konsernihallinnon hallintoryhmän lakiasioiden lausunto. Lausunnon hankkiminen lakipalveluilta ei olisi enää tarpeellinen, koska valmistelu tapahtuu jo muutoinkin lakipalveluissa. Sen sijaan ehdotetaan, jotta palvelukokonaisuus tulee asiassa kuulluksi, että sille varattaisiin mahdollisuus lausua vahingonkorvausasiassa, mikäli vaaditun vahingonkorvauksen arvonlisäveroton määrä ylittää 100 euroa. Maksimissaan 100 euron korvausvaatimuksissa ei lausuntopyyntö olisi pakollinen. Lausunto tulisi antaa kymmenen arkipäivän sisällä ja mikäli lausuntoa ei ole annettu tai se annetaan myöhässä, voisi lakipalvelut jättää sen huomioimatta. Tällä käänteisellä lausuntomenettelyllä turvataan palvelukokonaisuuden näkemyksen huomioiminen, mutta samalla nopea päätöksenteko.

 

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se päättäisi 34 §:n 2 mom. 2 kohdan vahingonkorvausten myöntämisen periaatteista seuraavasti:

 

”Vahingonkorvauksia valmistelevan yksikön tulee varata tilaisuus lausuman antamiselle sille palvelukokonaisuudelle tai laitokselle, jonka korvausasiasta on kyse, mikäli vaaditun vahingonkorvauksen arvonlisäveroton määrä ylittää 100 euroa. Maksimissaan 100 euron korvausvaatimuksissa ei lausuntopyyntö ole pakollinen.

 

Lausunto on annettava kymmenen arkipäivän sisällä pyynnöstä, ellei lausunnon antamiselle ole perusteita myöntää lisäaikaa erillisestä pyynnöstä. Mikäli lausuntoa ei ole annettu määräajassa tai se annetaan myöhässä, eikä lisäaikaa ole myönnetty, voi lakipalvelut jättää palvelukokonaisuuden tai laitoksen näkemyksen huomioimatta.

 

Turun ammattikorkeakoulun hallituksella on oikeus myöntää vahingonkorvauksia käytettävissään olevien varojen puitteissa, mikäli vaadittu korvaus ei ylitä 10.000 euroa.”

Liite 1Hallintosääntö 1.10.2022-

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää

- kumota 1.10.2022 alkaen kaupunginhallituksen päätöksen 18.2.2013 § 90,

- hyväksyä hallintosäännön 34 §:n 2 mom. 2 kohdan vahingonkorvausten myöntämisen periaatteet 1.10.2022 alkaen seuraavasti:

”Vahingonkorvauksia valmistelevan yksikön tulee varata tilaisuus lausuman antamiselle sille palvelukokonaisuudelle tai laitokselle, jonka korvausasiasta on kyse, mikäli vaaditun vahingonkorvauksen arvonlisäveroton määrä ylittää 100 euroa. Maksimissaan 100 euron korvausvaatimuksissa ei lausuntopyyntö ole pakollinen.

Lausunto on annettava kymmenen arkipäivän sisällä pyynnöstä, ellei lausunnon antamiselle ole perusteita myöntää lisäaikaa erillisestä pyynnöstä. Mikäli lausuntoa ei ole annettu määräajassa tai se annetaan myöhässä, eikä lisäaikaa ole myönnetty, voi lakipalvelut jättää palvelukokonaisuuden tai laitoksen näkemyksen huomioimatta.

Turun ammattikorkeakoulun hallituksella on oikeus myöntää vahingonkorvauksia käytettävissään olevien varojen puitteissa, mikäli vaadittu korvaus ei ylitä 10.000 euroa.”

Lisäksi kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että liitteestä 1 ilmenevät hallintosäännön 42 §:n ja 45 §:n muutokset hyväksytään tulemaan voimaan 1.10.2022 alkaen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto
tpvKonsernihallinto, lakipalvelut


Liitteet:

Kh § 310
Liite 1:Hallintosääntö 1.10.2022-