Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus29520.06.202210

35-2022 (01 02 01)

Oikaisuvaatimus henkilöstöpalvelupäällikön päätöksestä 3.5.2022 § 229

Tiivistelmä: -

Kh § 295

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen ja palvelussuhdepäällikkö Riitta Palmroth 8.6.2022:

Asiassa pyydettynä lausuntona konsernihallinnon henkilöstöpalvelut -yksikkö toteaa seuraavaa:

XXXXX toimii koulukuraattorina (vak.nro 940357) hyvinvoinnin palvelukokonaisuuden psykososiaalisten palveluiden kuraattoripalveluissa. Henkilöstöpalvelupäällikkö on päätöksellään 3.5.2022 § 229 päättänyt, että XXXXX on 1.4.2022 mennessä kertynyt 5 v 0 kk 23 pv. työkokemuslisään oikeuttavia palveluvuosia.

XXXXX on tehnyt 1.6.2022 oikaisuvaatimuksen henkilöstöpalvelupäällikön päätöksestä, koska hän katsoo, että hänen työkokemuksensa palveluasiantuntijan tehtävissä Kelan Kansainvälisten asioiden keskuksessa (KV-keskus) sekä ratkaisuasiantuntijana perustoimeentulotuen (Totu) valmistelu- ja ratkaisutyössä olisi tullut ottaa huomioon työkokemuslisään oikeuttavana palveluna. XXXXX perustelee oikaisuvaatimustaan mm. sillä, että sekä Kelan palveluasiantuntijan että ratkaisuasiantuntijan työ ovat kumpikin lähempänä sosiaalityötä kuin työkokemuslisään hyväksytty Vammaisten tulkkauspalvelussa tehty tulkinvälitystyö.  Lisäksi XXXXX toteaa mm., että työskentely Kelassa on valmistanut häntä erinomaisesti koulukuraattorin tehtävään, ja koulukuraattorin työssä ihmisen kohtaaminen ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeimpiä taitoja, kuten Kelan työtehtävissäkin. 

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2020-2021) palkkausta koskevan luvun 12 §:n 1 momentin mukaan työkokemuksen perusteella maksettava työkokemuslisä on 3 % tehtäväkohtaisesta palkasta, kun työntekijä on ollut vähintään 5 vuotta, ja 8 % tehtäväkohtaisesta palkasta, kun työntekijä on ollut vähintään 10 vuotta

1) virka- tai työsuhteessa asianomaiseen kuntaan,

2) muun työnantajan palveluksessa virka-/työsuhteessa tehtävässä, josta on olennaista hyötyä nykyisissä tehtävissä tai

3) yritystoiminnassa muussa kuin virka-/työsuhteisessa tehtävässä, josta on olennaista hyötyä nykyisissä tehtävissä, enintään yhteensä 5 vuotta.

Soveltamisohjeen mukaan samasta ammattialasta katsotaan olevan olennaista hyötyä sovellettaessa edellä mainittua 2. kohtaa. Pelkästä omistussuhteesta tai osakkuudesta ei katsota olevan olennaista hyötyä sovellettaessa edellä mainittua 3. kohtaa. Olennaisen hyödyn arviointiin liittyy toimivaltaisen viranomaisen harkintaa. Olennainen hyöty ratkaistaan tapauskohtaisesti. Samankaltaisissa tapauksissa noudatetaan yhtenäistä käytäntöä. Työkokemuslisään oikeuttavaksi ajaksi hyväksytään sama ajanjakso korkeintaan yhden kerran.

Päätös työkokemuslisästä tehdään siihen tehtävään, jossa työntekijä toimii. XXXXX toimii koulukuraattorin tehtävässä, joten työkokemuslisäpäätös on koskenut tätä tehtävää. Työkokemuslisäpäätöksessä on otettu huomioon se palvelu, josta on katsottu olevan olennaista hyötyä koulukuraattorin tehtävien hoitamisessa.

Yleisesti ottaen voidaan todeta, että kaikesta työkokemuksesta on jonkinlaista hyötyä kaikissa tehtävissä. Työkokemuslisään oikeuttavana palveluna aiemmasta työkokemuksesta tulee kuitenkin olla nimenomaan olennaista hyötyä nykyisten tehtävien hoitamisessa. XXXXX palveluasiantuntijan sekä ratkaisuasiantuntijan tehtävästä saatua kokemusta arvioitaessa on katsottu, ettei em. kokemuksista ole KVTES:n säännösten mukaista olennaista hyötyä koulukuraattorin. Arvioinnissa on noudatettu Turun kaupungin aiempaa linjaa.

Harkittaessa sitä, onko henkilöllä oikeus työkokemuslisään, on kysymys virka- ja työehtosopimuksen tietyn sopimuskohdan oikeasta tulkinnasta. Oikeaa tulkintaa koskevat kysymykset ratkaistaan tarvittaessa työnantajan ja työntekijäjärjestön välisissä neuvotteluissa. Ne eivät kuulu hallintotuomioistuimen toimivaltaan, vaan viime kädessä oikeaa tulkintaa koskevat erimielisyydet ratkaisee työtuomioistuin.

Koska XXXXX on koulukuraattorin tehtävässä työsuhteinen, hänen on mahdollista tehdä oikaisuvaatimus sekä laillisuus- että tarkoituksenmukaisuusperusteella. XXXXX työkokemuslisää koskeva päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, eikä henkilöstöpalvelupäällikkö päätöstä tehdessään ole ylittänyt toimivaltaansa, eikä päätös ole muutenkaan lainvastainen. Päätös ei myöskään ole epätarkoituksenmukainen. Näin ollen XXXXX oikaisuvaatimus tulisi hylätä aiheettomana.

Oheismateriaali 1Oikaisuvaatimus

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää edellä esitetyin perustein hylätä oikaisuvaatimuksen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kokouksessa asiaa oli selvittämässä henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen.

Jakelu

aoXXXXX
tiedKonsernihallinto, henkilöstöpalvelut
tiedKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat