Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö14727.04.2022 

5183-2022 (02 05 05)

Turku Science Park Oy:n osakkeiden ostaminen Turun Teknologiakiinteistöt Oy:ltä

Omistajaohjausjohtaja Jarkko Virtanen, vt. vastaava kaupunginlakimies Pauliina Ahlas ja rahoituspäällikkö Kim Moisiolinna 25.4.2022:

Turku Science Park Oy (jäljempänä TScP Oy) on Turun kaupungin konserniohjeessa strategiseksi yhtiöksi määritelty yhtiö, jossa Turun kaupunkikonsernin omistus on 87,78 %. Yhtiön toiseksi suurin omistaja on Turun Teknologiakiinteistöt Oy (jäljempänä TTK Oy) 2,48 %:n omistusosuudella. Muut pienosakkaat ovat pääosin seudun kaupunkeja, yliopistoja, yrityksiä ja muita toimijoita.

Kaupunginvaltuuston 14.2.2022 hyväksymässä Omistajapolitiikka asiakirjassa todetaan Turku Science Park Oy:n osalta muun muassa seuraavaa: Yhtiöllä on merkittävä elinkeinopoliittinen erityistehtävä, minkä vuoksi omistus ja sen kasvattaminen on perusteltua. Käynnistetään Turku Science Park Oy:n omistuksen uudelleenjärjestely siten, että yhtiö lunastaa nykyisten ei julkisten pienosakkaiden osakkeet. Osana sidosyksikköjärjestelyä yhtiö voi tarvittaessa lunastaa myös muiden hankintayksikköjen osuuksia.

Ennen yhtiön juridisen statuksen ja yhtiöjärjestyksen muuttamista sidosyksiköksi tulee yhtiön omistuspohja muuttaa siten, että omistajina ovat ainoastaan Turun kaupunki, alueen muut kunnat ja sellaiset hankintayksiköt, jotka jo tällä hetkellä ovat yhtiön osakkaina ja täyttävät sidosyksikköaseman muodostamisen edellytykset.

Kaupunki on suurimpana osakkeenomistajana neuvotellut TTK Oy:n kanssa osakekaupasta, jossa kaupunki ostaisi kaikki TTK Oy:n hallussa olevat TScP Oy:n osakkeet. Osakekaupan kohteena olisi siten 32.959 kappaletta TScP:n osakkeita kauppahinnan ollessa 98.990,50 euroa. Kauppahinta vastaa osakkeiden kirjanpitoarvoa Turun Teknologiakiinteistöjen taseessa. Mainitulla osakekaupalla kaupunki saavuttaisi 90,26 %:n omistusosuuden TScP:sta. Osakekaupan tarkemmat ehdot käyvät selville liitteenä olevasta osakkeiden kauppakirjasta.

Järjestelyn toisessa vaiheessa kaupunki esittäisi ostotarjouksen muille pienosakkeenomistajille pois lukien sidosyksikkösäännöt täyttävien hankintayksikköjen omistamat osakkeet. Koska kaupungin omistusosuus olisi järjestelyn tässä vaiheessa jo yli 90 % TScP:n kaikista osakkeista, voitaisiin tarvittaessa käyttää osakeyhtiölain lunastusmahdollisuutta, mikäli vapaaehtoiseen kauppaan perustuva ostotarjous ei johda tavoiteltuun lopputulokseen. Tämä on kuitenkin viimesijainen keino halutun lopputuloksen saavuttamiseksi.

Vapaaehtoista kauppaa tullaan esittämään sidosyksikkökriteereiden ulkopuolella oleville osakkeenomistajalle yhdenmukaisilla ehdoilla siten, että osakkeiden kauppahinta muodostuu kunkin osakkaan taseeseen merkittyyn osakkeiden kirjanpitoarvoon perustuen. Menettelyllä varmistetaan se, osakkeenomistajat eivät joudu tekemään alaskirjauksia osakkeiden kaupan yhteydessä. Osakkeille ei ole perusteltua määrittää euromääräistä yhtenäistä kauppahintaa, koska niitä on siirtynyt yhtiön toimintahistorian aikana osakkaille yritysjärjestelyjen ja yksittäisten osakekauppojen myötä siten, että osakkeille ei ole määritetty varsinaista nimellisarvoa. Osakeomistus ei ole mahdollistanut omistajille osinkotuloutusta tai muuta taloudellista hyötyä. Osakkuus Turku Science Park Oy:ssä on ollut ainoastaan tapa harjoittaa elinkeinopoliittista yhteistyötä. Yhtiön verotuksellista asemaa ja sidosyksikkömuotoa koskevat viranomaisten tiukentuneet tulkinnat eivät enää tulevaisuudessa mahdollista toiminnan jatkamista voimassa olevalla omistusrakenteella.

Kaikille pienosakkaille tehtäviä ostotarjouksia varten ei ole tarkoituksenmukaista laatia enää yksittäisiä päätöspöytäkirjoja, vaan tässä yhteydessä tulisi oikeuttaa rahoituspäällikkö Kim Moisiolinna toteuttamaan TScP Oy:n pienosakkaiden omistamien osakkeiden vapaaehtoiset kaupat samoilla ehdoilla kuin TTK Oy:lle on nyt tarjottu ja allekirjoittamaan edelleen osakkeiden hankinnan edellyttämät kauppakirjat.

Toimivalta asiassa on kansliapäälliköllä, mutta hänen ollessa esteellinen päätös tehdään omistajaohjausjohtajan toimesta kansliapäällikön varahenkilönä.

Liite 1            Kauppakirja

Omistajaohjausjohtaja, kansliapäällikön varahenkilö Jarkko Virtanen:

PäätösPäätin, että

-        kaupunki ostaa Turun Teknologiakiinteistöiltä 32.959 kappaletta Turku Science Park Oy:n osaketta kirjanpitoarvostaan 98.990,50 euron kauppahinnalla liitteenä olevan kauppakirjan ehtojen mukaisesti.

-        kaupunki ostaa Turku Science Park Oy:n osakkeet kaikilta sidosyksikkösäädösten ulkopuolisilta yhtiön pienosakkailta kirjanpitoarvostaan Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n kanssa laadittua kauppakirjaa vastaavin ehdoin.

-        rahoituspäällikkö Kim Moisiolinna valtuutetaan toteuttamaan kaikkien Turku Science Park Oy:n osakekauppojen edellyttämät toimenpiteet ja allekirjoittamaan osakkeiden kauppakirjat.

-        kauppahinnat maksetaan tililtä: 16000 KH/Osuudet ja käyttökorvaukset, tulosyksikkö 1600.

Lisäksi päätin, että tämä päätös pannaan täytäntöön odottamatta sen lainvoimaiseksi tuloa.

 

Jarkko Virtanen

omistajaohjausjohtaja,

kansliapäällikön varahenkilö

Jakelu

tiedTurku Science Park Oy Ab
tiedTurun Teknologiakiinteistöt Oy
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, lakipalvelut
tpvKonsernihallinto, rahoituspalvelut
tpvKonsernihallinto, talouspalvelut
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tpvXXXXX


Liitteet:

Konha § 147
Liite 1:Kauppakirja