Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus3131.01.20224

1135-2022 (00 01 00, 00 00 01)

Visit Turku Archipelago yhtiön perustaminen ja liikkeenluovutuksen valmistelun käynnistäminen

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle esitetään Visit Turku Archipelago Oy -nimisen osakeyhtiön perustamista, ja että käynnistetään liikkeenluovutuksen valmistelu, jossa Turun seudun matkailun kehittämisen toiminnot ja henkilöstö siirretään perustettavaan yhtiöön.

Kh § 31

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen ja elinvoimajohtaja Niko Kyynäräinen:

Valmistelun tavoitteet

Matkailu oli ennen pandemiaa yksi maailman nopeimmin kasvavista aloista. Se on Suomen tärkeimpiä vientitulon lähteitä ja merkittävä työllistäjä. 2000-luvulla vientiin rinnastettava matkailutulo on kaksinkertaistunut noin 4,6 miljardiin euroon vuodessa. Muihin teollisuudenaloihin verrattuna matkailu on samaa kokoluokkaa kuin metsäteollisuus ja suurempi kuin elintarviketeollisuus.

Matkailu kasvaa vauhdilla myös Suomessa. Vuonna 2017 rikottiin ennätyksiä niin ulkomaisille kuin kotimaisillekin matkailijoille kirjatuissa yöpymisissä. Ulkomaisten matkailijoiden määrä on peräti tuplaantunut Suomessa 2000-luvulla ja se jatkoi kasvuaan myös vuonna 2018. Varsinais-Suomen matkailun kasvu on kuitenkin ollut vaatimatonta suhteessa moneen muuhun maakuntaan. Potentiaalia Turun seudun matkailun kasvuun löytyy kuitenkin monelta suunnalta. Digitalisaation myötä matkakohteille ja matkailuyrityksille on avautunut mahdollisuus tavoittaa suoraan kansainväliset matkailijat ja kilpailla heidän huomiostaan globaaleilla markkinoilla. Samalla kilpailuasetelma on muuttunut. Esimerkiksi aasialaisten matkailijoiden huomiota tavoitellaan Euroopan laajuisesti. Turun seudulla digitaalisuutta on toistaiseksi hyödynnetty vain vähän koko palveluketjun osalta. Pienillä panostuksilla voidaan saada aikaan merkittävää liiketoiminnan kasvua. Myös saariston kestävässä matkailullistamisessa ja tunnettuuden lisäämisessä on yhä edelleen paljon tehtävää.

Lisäämällä tunnettuutta, matkailun elämyksellisyyttä ja alueen fyysistä saavutettavuutta, tavoite rekisteröityjen yöpymisten tuplaamisesta ja matkailutulon kasvusta on mahdollista saavuttaa. Läpileikkaavat teemat, eli kestävä matkailu, digitaalisuus, laatu, sekä tutkimus ja osaaminen, kulkevat tiiviisti tavoitteiden rinnalla.

Tavoitteiden saavuttamiseksi on myös matkailun markkinointi- ja kehittämistyö alueella organisoitava uudelleen. Ensisijaisesti matkailun kehittäminen edellyttää selkeää johtajuutta; matkailun kannalta keskeisten saariston kaupunkien Naantalin, Parainen ja Turku on otettava johtajuus ja toimittava Työ- ja elinkeinoministeriönkin edellyttämänä alueorganisaationa maakunnassa. Tuloksellinen matkailutoiminnan kehittäminen vaatii asiakasymmärrystä ja matkailijoiden matkustusmotiiveihin ja tarpeisiin perehtymistä. Ajantasainen tutkimustieto ja sen hyödyntäminen tuleekin nostaa vielä vahvemmin osaksi matkailun kehittämistä. Matkailun toimintaedellytysten parantaminen vaatii Turun alueen matkailun palveluekosysteemin kehittämistä.

Kehittämisehdotukset ovat linjassa Visit Finlandin suositusten kanssa (selvitys Suomen matkailuorganisaatioiden toimintamalleista) ja sillä on vahva alueen kärkiyritysten tuki. Selvitysten mukaan alueellisia, julkisia matkailutoimijoita on monia, mutta matkailun kokonaisvaltainen johtaminen puuttuu alueelta. Matkailua tulee johtaa ja koordinoida alueellisesti.

Esitettävässä mallissa saariston keskuskaupungit (Naantali, Parainen ja Turku), joilla matkailuelinkeino on kärkiklustereiden joukossa, muodostavat uuden alueorganisaation ytimen. Rinnalle rakennetaan nykyisen Turku Touring Oy:n kautta vahva sidos alueen matkailuyrityksiin. Perustetaan siten matkailun alueorganisaatio työnimellä Visit Turku Archipelago Oy, jonka tehtävänä on vastata, johtaa ja koordinoida menestyvää matkakohdetta. Menestyvän matkakohteen pitää huolehtia niin kohteen suunnitelmallisesta johtamisesta, kestävästä kehityksestä kuin houkuttelevuudesta ja varattavuudesta. Oma kokonaisuutensa on kohteen tehokas hallinta huomioiden kaikki sidosryhmät ja niille tuotettu arvo, läpinäkyvä tietoon pohjautuva päätöksenteko sekä muun muassa hanketyön koordinointi.

Perustettava yhtiö:

Mallin onnistumisen kannalta aivan keskeistä on tiivis yhteinen päätöksenteko alueen yritysten kanssa, jotta kaikki tehtävä markkinointi ja kehittämistoiminta on mahdollisimman vaikuttavaa. Siksi nykyinen Turku Touring Oy (osakkaina Turun kaupungin lisäksi varsinaissuomalaisia matkailun kärkiyrityksiä) siirretään perustettavan yrityksen tytäryhtiöksi. Näin varmistetaan tiivis kytkös matkailun alueorganisaation ja yritysten välillä.

Mahdolliset liikkeenluovutukset selvitetään kevään 2022 aikana, jotta toiminnasta saadaan tehokasta ja mahdollisia päällekkäisyyksiä vältetään. Lähtökohtana on, että myös kaupunkien omat brändit ja mahdolliset omat matkailutoiminnot voivat jäädä rinnalle toimimaan erityisesti paikallisia tapahtumia ja omia palvelutoimintoja varten. Lisäksi muidenkin maakunnan Visit-toimijoiden kanssa kehitetään tiivistä yhteistyötä. On kuitenkin alleviivattava, että perustettavan yhtiön keskeisenä tehtävänä on saavuttaa tuloksia alueen matkailuvirtojen kansainvälisessä kasvussa. Samalla toki lisäten suomalaisille matkailijoilla yhä parempia matkailupalveluita.

Tällä päätöksellä käynnistetään valmistelu uuden yhtiön toimintojen osalta. Ensi vaiheessa Turun kaupunki perustaa yhtiön ja sille valitaan yhdessä Naantalin ja Paraisten kaupunkien kanssa toimitusjohtaja. Samalla Turun kaupunki käynnistää selvityksen mahdollisen liikkeenluovutuksen osalta. Liikkeenluovutusselvitys valmistellaan vuoden 2022 ensimmäisen kvartaalin aikana. Samaan aikaan neuvotellaan Naantalin, Paraisten ja Turun välillä osakassopimus yhtiön osalta. Kevään aikana käydään neuvottelut Turku Touring Oy:n osakkaiden kesken yhtiön siirtämiseksi perustettavan yhtiön tytäryhtiöksi.

On erittäin tärkeää, ettei prosessin aikana käynnissä olevat toiminnot pysähdy, vaan toimintasuunnitelmien mukaisesti tuetaan alueen matkailutoimintoja kevään ja kesän aikana. Perustettavan yhtiön johdolla aloitetaan strategiaprosessi, kesän 2022 aikana valmistellaan vuoden 2023 budjettia ja toimintasuunnitelmaa ja käynnistetään kansainvälistä markkinointia. Täydessä toimintavalmiudessa uuden yhtiön tulee olla 1.1.2023.

Liikkeenluovutus käsittäisi sopimuksessa erikseen yksilöidyt varat, velat ja vastuut ja oikeudet luovutussopimuksessa määritellyssä laajuudessa. Henkilöstöä siirtyisi perustettavaan yhtiöön liikkeenluovutuksen periaattein.

Kaupunginhallituksen tekemää liikkeenluovutuksen valmistelun käynnistämistä koskevaa päätöstä seuraisi liikkeenluovutusasiakirjojen ja muiden asiaan liittyvien asiakirjojen valmistelu. Neuvottelut pääsopijajärjestöjen kanssa käynnistettäisiin. Kun neuvottelut ja asiakirjat on saatu valmiiksi, kaupunginhallitus päättäisi liikkeenluovutuksesta ja hyväksyisi siihen liittyvät asiakirjat.

Liikkeenluovutusta koskeva asia saatetaan kaupungin yhteistyötoimikunnan käsittelyyn ennen kuin kaupunginhallitus tekee lopullisen päätöksensä asiassa.

Asian tausta ja aikaisemmat päätökset

Asiaa on käsitelty yhteistyötoimikunnan kokouksessa 19.1.2022.

Henkilöstö

Liikkeenluovutusta koskevat normit ovat liikkeenluovutusdirektiivi (2001/23/EY), työsopimuslaki (55/2001), laki kunnallisesta viranhaltijasta (304/2003) sekä laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa (449/2007). Henkilöstön siirtymisessä noudatetaan liikkeenluovutusta koskevia lakeja ja oikeuskäytäntöä.

Työsopimuslain 1 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan työnantajan liikkeen luovutuksella tarkoitetaan yrityksen, liikkeen, yhteisön tai säätiön tai näiden toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle, jos luovutettava, pää- tai sivutoimisena harjoitettu liike tai sen osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Saman pykälän 2 momentin mukaan liikkeen luovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet sekä niihin liittyvät työsuhde-etuudet siirtyvät liikkeen uudelle omistajalle tai haltijalle.

Lain työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa mukaisesti liikkeen luovuttajan ja luovutuksensaajan on selvitettävä niille henkilöstön edustajille, joiden edustamia työntekijöitä luovutus koskee:

1) luovutuksen ajankohta tai suunniteltu ajankohta;

2) luovutuksen syyt;

3) luovutuksesta työntekijöille aiheutuvat oikeudelliset, taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset; sekä

4) suunnitellut, työntekijöitä koskevat toimenpiteet.

Luovuttajan on annettava hallussaan olevat edellä tarkoitetut tiedot henkilöstön edustajille hyvissä ajoin ennen luovutuksen toteuttamista. Luovutuksensaajan on annettava 1 momentissa mainitut tiedot henkilöstön edustajille viimeistään viikon kuluttua luovutuksen toteutumisesta.

Liite 1Perustamissopimus

Liite 2Yhtiöjärjestys

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää perustaa Visit Turku Archipelago Oy -nimisen osakeyhtiön ja hyväksyy liitteenä 1 olevan perustamissopimuksen ja liitteenä 2 olevan yhtiöjärjestyksen.

Kansliapäällikkö oikeutetaan päättämään perustamissopimukseen ja yhtiöjärjestykseen tehtävistä tarvittavista täsmennyksistä ja pormestari oikeutetaan päättämään hallituksen jäsenistä perustamisvaiheessa.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää käynnistää liikkeenluovutuksen valmistelun, jossa Turun seudun matkailun kehittämisen toiminnot ja henkilöstö siirretään perustettavaan yhtiöön.

Liikkeenluovutusta koskeva asia saatetaan kaupungin yhteistyötoimikunnan käsittelyyn ennen kuin kaupunginhallitus tekee lopullisen päätöksensä asiassa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKonsernihallinto, lakipalvelut
tpvXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kh § 31
Liite 1:Perustamissopimus
Liite 2:Yhtiöjärjestys