Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta39619.10.20214
Kaupunginhallitus56807.12.202116

1167-2021 (10 02 03, 03.04)

Asemakaavanmuutos- ja tonttijako/ tonttijaonmuutosehdotus; Tammitien kulma 2.0, Nummi (os. Hakakatu, Tammitie, Vanha Hämeentie) (2/2021) (Kv)

Tiivistelmä:

Asemakaavanmuutos mahdollistaa alueen käyttötarkoituksen muutoksen asumiseen. Kaavamuutoksella tavoitellaan alueen kokonaisilmeeseen soveltuvaa matalahkoa 2-5 kerroksista kerrostalovaltaista asumista. Rakennusten korkeus on sovitettu ympäristöön ja matalin rakentaminen sijoittuu Vanhan Hämeentien varteen. Suunnittelualueen kokonaisrakennusoikeus on n. 31700 k-m². Alueelle arvioidaan tulevan n. 530 asuntoa ja niihin n. 650 asukasta. Kaavan toteuttamisesta aiheutuviksi infrakustannuksiksi on arvioitu 50.000 e (alv 0 %). Kustannusarvio esitetään kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi asemakaavan hyväksymisen yhteydessä.

Kylk § 396

Kaupunkiympäristö, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Jani Eteläkoski 7.10.2021:

Kaavoituksessa on laadittu 22.4.2021 päivätty ja 27.8.2021 lausuntojen perusteella muutettu asemakaavanmuutosehdotus Nummen kaupunginosaan.

Nykytilannetta ja suunnittelutilannetta kuvataan kaavaselostuksen kohdassa 3. Lähtökohdat

Asemakaavanmuutoksen tarkoitus

Tavoitteena on muuttaa alueen käyttötarkoitus pienteollisuustoiminnasta asumiseen. Kaavamuutoksella tavoitellaan alueen kokonaisilmeeseen soveltuvaa matalahkoa 2-5 kerroksista kerrostalovaltaista asumista.

Tonteilla oleva heikkokuntoinen, vajaakäyttöinen ja nykykäytöltään epätarkoituksenmukainen rakennuskanta on tarkoitus korvata ajanmukaisilla ja samalla alueen kulttuurihistorialliseen ympäristöön sopivilla asuinrakennuksilla. Nummenmäen rakentamistavan ominaispiirteet ohjaavat tulevaa rakentamista. Erityinen huomio kohdistetaan Vanhan Hämeentien varren täydentyvään rakentamistapaan ja aluehistorialliseen merkitykseen. Tarvittavien autopaikkojen on tarkoitus sijoittua osittain maan alle. Muutoksilla voidaan kohentaa alueen siisteyttä ja viihtyisyyttä sekä kasvattaa alueen vetovoimaa.

Kaavaprosessin vaiheet

Aloitteen kaavanmuutoksesta ovat tehneet 15.2.2016 ja 17.6.2016 alueen kaksi yksityistä maanomistajaa. Aloitteisiin liittyi myös Telia Oyj Tammitien kulman tontillaan. Ensimmäisen kerran kaavoitussopimus kaavan valmistelutyöstä allekirjoitettiin 26.1.2017.

Asemakaavan muuttamisen tarvetta tutkittiin Tammitien kulma -nimisellä asemakaavanmuutoksella, jonka Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi 9.12.2019 § 175. Nummenmäen Pientalot ry valitti kaupunginvaltuuston päätöksestä. Turun hallinto-oikeus kumosi 22.12.2020 päätöksellään Turun kaupunginvaltuuston Tammitien kulman asemakaavanmuutoksen hyväksymistä koskevan päätöksen. Hallinto-oikeuden ratkaisun mukaan asemakaava ei riittävällä tavalla ohjannut rakentamisen korkeutta ja siksi ei ollut mahdollista arvioida, täyttääkö asemakaava maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:ssä tarkoitetut kaavan sisältövaatimukset. Nummenmäen Pientalot ry:n valituksessaan esittämiin muihin kohtiin hallinto-oikeus ei ottanut kantaa.

Tämä Tammitien kulma 2.0:n kaavahanke on käynnistetty samoista lähtökohdista ja samoin tavoittein kuin Tammitien kulman kaava aikanaan. Tällä uudella kaavaprosessilla on korjattu asemakaavan kumoutumiseen liittyvät seikat. Kaavaprosessissa on arvioitu myös muiden valituksessa esiin tuotujen asioiden merkitys kaavaratkaisulle.

Uudet kaavoitussopimukset kaavan valmistelusta allekirjoitettiin 4.2.2021.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi kaavan tavoitteet ja merkitsi osallistumis- ja arviointisuunnitelman tiedoksi 2.3.2021 § 46.

Asemakaavanmuutoksen vireilletulosta ilmoitettiin kuulutuksella 13.3.2021. Ilmoitus vireilletulosta sekä 10.2.2021 päivätty osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetettiin siinä mainituille osallisille kirjeitse ja sähköpostitse 15.3.2021.

Osallisilta pyydettiin alkuvaiheen mielipiteitä 12.4.2021 mennessä. Näitä saatiin yksi kappale ja se tuli Nummenmäen Pientalot ry:ltä. Mielipide vastineineen on luettavissa kaavaselostuksesta kohdasta 4.5.3 Alkuvaiheen kuuleminen.

Asemakaavanmuutosehdotus asetettiin nähtäville 31.5.-29.6.2021 väliseksi ajaksi. Samaan aikaan nähtävillä olon kanssa 22.4.2021 päivätystä kaavaehdotuksesta pyydettiin lausunnot. Nähtävillä oloaikana jätettiin yksi muistutus ja sen teki Nummenmäen Pientalot ry. Lausunnot ja muistutus sekä näihin kirjoitetut vastineet ovat luettavissa kaavaselostuksen kohdista 4.5.6 Lausunnot ja 4.5.7 Nähtävillä olo.

Maankäyttösopimukset on neuvoteltu kaavaehdotuksen nähtävillä olon jälkeen. Näin sekä kaava että maankäyttösopimukset voidaan tuoda kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn yhtä aikaa.

Asemakaavaehdotus

Kaikki kaava-alueen tontit on osoitettu asuinkerrostalorakentamiseen. Rakentaminen jakaantuu kahteen kortteliin, jotka erottaa toisistaan monien asukkaiden toivoma ja lautakunnan aikanaan edellyttämä korttelin halkova pyöräily- ja kävely-yhteys.

Asuinkerrostalojen korttelialueelle voi sijoittua myös asuinkerrostalojen ja pientalojen yhdistelmiä sekä palveluasuntoja. Asuinrakennusten maantasokerroksiin voi sijoittaa liike- tai toimistotiloja sekä päivähoidon tiloja.

Rakentamista ohjataan laajahkoin rakennusaloin, joille voi sijoittua pääsääntöisesti useampi kuin yksi asuinkerrostalo. Kaavamääräyksin ohjataan uusien rakennusten mitoitusta, pienimittakaavaisuutta, kokonaiskorkeutta ja räystäiden sijoittelua ja rakentamisperinteen huomioon ottavaa, tulevaa arkkitehtuuria.

Alkuperäisen Tammitien kulman kaavan epäselvyyttä rakennusten korkeuden määrittelystä on tässä kaavassa muutettu ja täsmennetty. Nyt jokaiselle rakennusalalle on osoitettu rakennusalakohtainen, rakentamisen korkeutta rajoittava suurin sallittu harjakorkeus. Lisäksi Vanhan Hämeentien varren rakennusaloille on asetettu noudatettava räystäskorkeus. Tällä voidaan luoda lisävarmistusta sille, että rakennukset soveltuvat korkeudeltaan Vanhan Hämeentien katukuvaan, jossa ympäristölliset vaatimukset ovat tämän kaavan osalta korkeimmat.

Noin 4,9 ha:n kokoisen suunnittelualueen rakennusoikeus on yhtä muuntamoa lukuun ottamatta osoitettu kaikki asumiseen. Rakennusoikeutta on n. 31700 k-m2. Kokonaiskerrosalassa on lisäystä voimassa olevaan asemakaavaan verrattuna n. 15700 k-m2. Rakentamistehokkuus asumisen korttelialueilla on keskimäärin e = 0,95.

Alueelle arvioidaan tulevan n. 530 asuntoa ja n. 650 asukasta. Asuntojen tarvitsemista n. 264 autopaikasta noin puolet sijoittuu pihakansien alle.

Infrakustannukset ja kaavatalous

Yleisten alueiden kustannukset ovat hankeosalaskennan perusteella saatuja ja ne tarkentuvat myöhemmin rakennussuunnittelun yhteydessä. Tällä hetkellä asemakaava-alueen yleisten alueiden infrakustannusarvio on n. 50.000 euroa (alv 0 %). Arvio kattaa kaava-alueen Pakanpolku-nimisen pihakadun rakentamisen. Arvio sisältää rakentamisen, suunnittelun ja muut tilaajan kustannukset sekä infran tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohjeen mukaisen hankevarauksen 15 %. Kustannuslaskelma on tehty hintatasossa 4/2021.

Seuraava vaihe

Kaavaehdotus etenee kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksymiskäsittelyyn, kun lautakunta on hyväksynyt kaavan ja maankäyttösopimukset ovat allekirjoitetut.

Sovelletut lainkohdat

Maankäyttö- ja rakennuslaki 50 §, 52 §, 54 §, 55 §, 57 §, 62 §, 63 §, 65 § ja 66 §.

Maankäyttö- ja rakennusasetus 24 §, 25 §, 27 §, 28 §, 30 §, 32 § ja 32a §.

Liite 1Kartta Tammitien kulma 2.0

Liite 2Kaavoituksen vastine Nummenmäen Pientalot ry:n muistutukseen

Oheismateriaali 1Selostus Tammitien kulma 2.0

Oheismateriaali 2Tilastolomake Tammitien kulma 2.0

Oheismateriaali 3Nummenmäen Pientalot ry:n mielipide 29.3.2021

Oheismateriaali 4Kaavaehdotuksesta annetut lausunnot

Oheismateriaali 5Nummenmäen Pientalot ry:n muistutus 21.6.2021

Laaditut selvitykset ja raportit, www.turku.fi/kaavahaku

Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä vastineen muistutukseen (liite 2) ja esittää kaupunginhallitukselle, että 22.4.2021 päivätty ja 27.8.2021 lausuntojen perusteella muutettu asemakaavanmuutosehdotus Tammitien kulma 2.0 esitetään kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Asemakaavanmuutoksen yhteydessä hyväksytään sitovat tonttijaot/ tonttijaonmuutokset: Nummi 51.-36 ja 124.-1-4.

Lisäksi kaupunkiympäristölautakunta hyväksyy osaltaan Tammitien kulma 2.0 asemakaava-alueen yleisten alueiden infrakustannusarvioksi 50.000 euroa (alv 0 %) ja lähettää kustannusarvion edelleen kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsiteltäväksi Tammitien kulma 2.0 asemakaavanmuutoksen käsittelyn yhteydessä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jäsen Perho ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Kh § 568

Kaupunginsihteeri Pia Bergström 2.12.2021:

Asemakaavanmuutosehdotus "Tammitien kulma 2.0" on hyväksytty kaupunkiympäristölautakunnassa 19.10.2021 § 396.

Tammitien kulma 2.0 maankäyttösopimukset on hyväksytty kaupunkiympäristölautakunnassa 19.10.2021 § 397. Maankäyttösopimukset osapuolten välillä on allekirjoitettu 23.11.2021 ja 29.11. 2021.

Liite 1Kartta Tammitien kulma 2.0

Oheismateriaali 1Selostus Tammitien kulma 2.0

Oheismateriaali 2Tilastolomake Tammitien kulma 2.0

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä 22.4.2021 päivätyn ja 27.8.2021 lausuntojen perusteella muutetun asemakaavanmuutosehdotuksen Tammitien kulma 2.0. Asemakaavanmuutoksen yhteydessä hyväksytään sitovat tonttijaot/ tonttijaonmuutokset: Nummi 51.-36 ja 124.-1-4.

Lisäksi kaupunginvaltuusto hyväksyy Tammitien kulma 2.0 asemakaava-alueen yleisten alueiden infrakustannusarvioksi 50.000 euroa (alv 0 %).

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Lindfors ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Lindforsin tilalla asian käsittelyyn osallistui Jormalainen. Lindforsin tilalla pöytäkirjan tarkastajana tämän asian kohdalla toimi Muukkonen.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto


Liitteet:

Kylk § 396
Liite 1:Kartta Tammitien kulma 2.0
Liite 2:Kaavoituksen vastine Nummenmäen Pientalot ry:n muistutukseen

Kh § 568
Liite 1:Kartta Tammitien kulma 2.0