Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus49125.10.202113

1222-2021 (00 01 01)

Kaupunginvaltuuston kokouksen 18.10.2021 päätösten täytäntöönpanot

Tiivistelmä: -

Kh § 491

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää panna täytäntöön kaupunginvaltuuston 18.10.2021 tekemät päätökset seuraavasti:

 

§ 234 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Ei toimenpiteitä

 

§ 235 Pöytäkirjan tarkastus

 

Ei toimenpiteitä

 

§ 236 Hankintapäätös

 

Kaupunginvaltuustossa on asian käsittelyn yhteydessä tehty seuraavansisältöinen ponsi, joka on lähetetty hallintosäännön 157 §:n mukaisesti kaupunginhallituksen tietoon:

 

"Selvitetään mahdollisuudet korjata vanha konserttitalo kustannustehokkaasti, ennen lopullisen hankintapäätöksen tekemistä. Tämäkin mahdollisuuksien mukaan allianssimallilla."

 

Kaupunginhallitus toteaa, että vanhan konserttitalon kiinteistön osalta päätös luovutuskilpailusta tuodaan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi vuoden 2021 aikana. Tässä yhteydessä kaupunginhallitus voi päättää ponnessa mainitusta asiasta.

 

Jakelu:

ao Tarjoajat

tpv Kaupunkiympäristö, kaupunkirakentaminen

tpv Kaupunkiympäristö, toimitilojen rakennuttaminen

tpv Konsernihallinto, lakipalvelut

tied Kaupunkiympäristö

tied Vapaa-aika

tied Konsernihallinto, tilapalvelut

tied Konsernihallinto, talouspalvelut

tied Konsernihallinto, strateginen maankäyttö, liikkuminen ja asuntopolitiikka

tied Kaupunginorkesteri

 

§ 237 Jäsenten valinta Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisin neuvottelukuntaan toimikaudelle 2021-2025

 

Jakelu:

ao Tehtävään valitut

tied Lounais-Suomen poliisilaitos

tpv Ari-Pekka Korhonen

 

§ 238 Jäsenten valitseminen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustoon toimikaudelle 2021-2025

 

Jakelu:

ao Tehtävään valitut

tied Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiiri

tpv Ari-Pekka Korhonen

 

§ 239 Jäsenten valitseminen Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän valtuustoon toimikaudelle 2021-2025

 

Jakelu:

ao Tehtävään valitut

tied Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymä

tpv Ari-Pekka Korhonen

 

§ 240 Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valitseminen toimikaudelle 2021-2025

 

Jakelu:

ao Tehtävään valitut

tied Maanmittauslaitos

tpv Ari-Pekka Korhonen

 

§ 241 Rettigin tupakkatehtaan kiinteistön (853-2-2-6) ostaminen

 

Jakelu:

ao Stiftelsen för Åbo Akademi sr

tpv Konsernihallinto, lakipalvelut

tpv Konsernihallinto, tilapalvelut

tied Konsernihallinto, talouspalvelut

tied Kaupunkiympäristö

tied Vapaa-aika

tpv Tuomas Heikkinen

 

§ 242 S:t Olofsskolanin väistötilat

 

Kaupunginvaltuustossa on asian käsittelyn yhteydessä tehty seuraavansisältöinen ponsi, joka on lähetetty hallintosäännön 157 §:n mukaisesti kaupunginhallituksen tietoon:

 

”S:t Olofsskolanin siirtyessä väistötiloihin tulee koululle osoittaa tarvittavat liikuntatilat. Nykyisessä koulurakennuksessa toimiville järjestöille ja yhdistyksille tulee niin ikään osoittaa korvattavat liikuntatilat viimeistään, kun rakennuksen saneeraus aloitetaan."

 

Kaupunginhallitus päättää, että selvitys toteutetaan osana peruskorjauksen hankesuunnitteluprosessia ja liikuntatilat koululle osoitetaan jo siirryttäessä väistöön. Uusia liikuntatiloja ei ole mahdollista saada käyttöön eikä niitä koskevaa suunnittelua ole käytössä, joten kyseeseen tulee olemassa olevien liikuntatilojen käyttöaikojen uudelleenjakaminen. Myös peruskorjattavien koulujen salien käytön mahdollinen pidentäminen selvitetään. Ponsi lähetetään valmisteltavaksi konsernihallinnon järjestämistoimintoon.

 

Jakelu:

ao Kiinteistö Oy Doctus

tpv Konsernihallinto, tilapalvelut

tpv Konsernihallinto, järjestämistoiminto

 

§ 243 Asemakaavan- ja tonttijaonmuutosehdotus; Luostarinkatu 5, II kaupunginosa (os. Luostarinkatu 5) (3/2017)

 

Jakelu:

tied Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

tied Kaupunkiympäristö, kaavoitus

tied Kaupunkiympäristö, paikkatieto ja kaupunkimittaus

tied Kaupunkiympäristö, tonttipalvelut

tied Bostadsaktiebolaget Solaris i Åbo

tied XXXXX

tied Asunto Oy Vartiovuorenpiha

 

§ 244 Valtuutettu Mirka Muukkonen ym. aloite: Sateenkaarikoulutusta Turun kaupungin henkilöstölle

 

Jakelu:

tpv Konsernihallinnon tulee valmistella kaupunginhallitukselle vastaus aloitteeseen siten, että kaupunginhallitus voi esittää aloitteen valtuuston käsiteltäväksi hallintosäännön 136 §:n edellyttämällä kuuden kuukauden kuluessa aloitteen tekemisestä

tied Ari-Pekka Korhonen

 

§ 245 Valtuutettu Leena Kaunislahti ym. aloite: Vieraskielisten tavoittamisesta koskien koronarokotuksia

 

Jakelu:

tpv Hyvinvoinnin palvelukokonaisuuden tulee valmistella kaupunginhallitukselle vastaus aloitteeseen siten, että kaupunginhallitus voi esittää aloitteen valtuuston käsiteltäväksi hallintosäännön 136 §:n edellyttämällä kuuden kuukauden kuluessa aloitteen tekemisestä

tied Antti Perälä

 

§ 246 Valtuutettu Mimmi Ruusunen ym. aloite: Pyörätien rakentamisesta Paattisille Säkyläntien varteen

 

Jakelu:

tpv Kaupunkiympäristö, jonka tulee vastata aloitteen ensimmäiselle allekirjoittajalle viimeistään 18.4.2022

tied Pia Bergström

 

§ 247 Valtuutettu Mari-Elina Koivusalo ym. aloite: Pohjois-Turun joukkoliikenneyhteyksien kehittäminen

 

Jakelu:

tpv Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden tulee valmistella kaupunginhallitukselle vastaus aloitteeseen siten, että kaupunginhallitus voi esittää aloitteen valtuuston käsiteltäväksi hallintosäännön 136 §:n edellyttämällä kuuden kuukauden kuluessa aloitteen tekemisestä

tied Pia Bergström

 

§ 248 Valtuutettu Riitta Karjalainen ym. aloite: Harrastetakuun edistäminen Turussa vuosiluokilla 1-9- ja lisäopetuksesta oppilaille

 

Jakelu:

tpv Kasvatus ja opetus, jonka tulee vastata aloitteen ensimmäiselle allekirjoittajalle viimeistään 18.4.2022

tied Merja Jokela

 

§ 249 Valtuutettu Niina Ratilainen ym. aloite: Aloite Hämähäkkitontin kehittämisestä kaupunkilaisten yhteisenä viheralueena

 

Jakelu:

tpv Kaupunkiympäristö, jonka tulee vastata aloitteen ensimmäiselle allekirjoittajalle viimeistään 18.4.2022

tied Pia Bergström

 

§ 250 Valtuutettu Mimmi Ruusunen ym. aloite: Aloite asukasbudjetin tasa-arvoisemmasta jaosta

 

Jakelu:

tpv Konsernihallinto, jonka tulee vastata aloitteen ensimmäiselle allekirjoittajalle viimeistään 18.4.2022

tied Ari-Pekka Korhonen

 

§ 251 Valtuutettu Aino Marjamaa ym. aloite: Mielenterveysvaikutusten arviointi Turkuun

 

Jakelu:

tpv Konsernihallinnon tulee valmistella kaupunginhallitukselle vastaus aloitteeseen siten, että kaupunginhallitus voi esittää aloitteen valtuuston käsiteltäväksi hallintosäännön 136 §:n edellyttämällä kuuden kuukauden kuluessa aloitteen tekemisestä

tied Ari-Pekka Korhonen

 

§ 252 Valtuutettu Timo Furuholm ym. aloite: Kouluteiden turvallisuuden parantaminen

 

Jakelu:

tpv Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden tulee valmistella kaupunginhallitukselle vastaus aloitteeseen siten, että kaupunginhallitus voi esittää aloitteen valtuuston käsiteltäväksi hallintosäännön 136 §:n edellyttämällä kuuden kuukauden kuluessa aloitteen tekemisestä

tied Pia Bergström

 

§ 253 Valtuutettu Anna Mäkipää ym. aloite: Varhaiskasvatuksen henkilöstön epäkohtiin liittyvän ilmoitusvelvollisuuden toteutumisesta

 

Jakelu:

tpv Kasvatus ja opetus, jonka tulee vastata aloitteen ensimmäiselle allekirjoittajalle viimeistään 18.4.2022

tied Merja Jokela

 

§ 254 Valtuutettu Muhiadin Hersi ym. aloite: Vapaa-ajan toiminta, tila- ja tuki 18-29-vuotiaille nuorille Turun lähiöissä

 

Jakelu:

tpv Vapaa-aika, jonka tulee vastata aloitteen ensimmäiselle allekirjoittajalle viimeistään 18.4.2022

tied Outi Kari-Granfors

PäätösEhdotus hyväksyttiin.