Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus46405.10.202115

11621-2020 (02 05 01)

Ammatillisen koulutuksen varainhoitovuoden 2021 toisella lisäsuoritepäätöksellä myönnettävän rahoituksen hakeminen

Tiivistelmä:

Opetus- ja kulttuuriministeriö on ilmoittanut haettavaksi varainhoitovuoden 2021 toisella lisäsuoritepäätöksellä myönnettävän perusrahoituksen sekä vuoden 2021 kolmannen lisätalousarvion lisämäärärahan.

Kh § 464

Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen, palvelualuejohtaja Hannu Immonen ja rehtori Päivi Lehtinen 23.9.2021:

Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt loppuvuodesta 2020 tehdyllä varsinaisella suoritepäätöksellä ammatillisen koulutuksen järjestäjien perusrahoituksesta varainhoitovuodelle 2021. Osa perusrahoituksesta on jätetty jaettavaksi varainhoitovuoden aikana tehtävillä lisäsuorite- ja oikaisupäätöksillä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on kirjeellään 16.9.2021 ilmoittanut ammatillisen koulutuksen järjestäjille varainhoitovuoden 2021 aikana jaettavaksi jätetyn perusrahoituksen hakemisen. Lisäksi haettavana on kolmannen lisätalousarvion perusteella koronavirustilanteen johdosta tarvittaviin tukitoimiin myönnettävän lisärahoituksen hakemisen. Hakemukset tulee jättää viimeistään 15.10.2021.

Vuoden 2021 ensimmäisellä lisäsuoritepäätöksellä jaettiin 80 miljoonaa euroa harkinnanvaraisena korotuksena opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen sekä opetuksen ja ohjauksen tukitoimiin. Toisella lisäsuoritepäätöksellä perusrahoitusta voidaan jakaa noin 12 milj. euroa.

Kuluvan vuoden kolmannessa lisätalousarviossa ammatilliseen koulutukseen lisättiin 5 milj. euroa koronavirustilanteen johdosta tarvittaviin tukitoimiin osaamisvajeiden paikkaamiseksi. Lisämäärärahalla voidaan jatkaa aiemmin aloitettuja tukitoimia loppuvuonna 2021 sekä käynnistää uusia, pääosin loppuvuoden 2021 aikana toteutettavia toimia.

Varainhoitovuoden 2021 aikana haettavaksi jätetyn perusrahoituksen hakeminen

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus esittää Turun kaupunginhallitukselle, että Turun kaupunki hakee vuodelle 2021 tavoitteellisten opiskelijavuosien korottamista. Turun kaupungin ammatillisen koulutuksen suoritepäätöksessä tavoitteellinen opiskelijavuosien määrä on 5 116 opiskelijavuotta. Opetus- ja kulttuuriministeriö on tehnyt opiskelijavuosien ennusteesta arvion tammikuu – elokuu opiskelijavuosien toteutuman perusteella. Opetus- ja kulttuuriministeriön ennuste Turun kaupungin opiskelijavuosien ylityksestä on 40 opiskelijavuotta. Kasvatuksen ja opetuksen arvio opiskelijavuosien lisääntymisestä on samaa tasoa. Euromääräisesti vaikutuksen arvioidaan olevan noin 340 000 euroa. Kaupunginhallitukselle esitetään opetus- ja kulttuuriministeriön arvion mukaista perusrahoituksen korottamisen hakua.

Opiskelijavuosien lisäyksen perusteita on useita. Turun alueen työvoiman tarve on kasvanut merkittävästi ja alueella on voimakas työvoimapula, joka edellyttää nopeita toimia erityisesti aikuisille suunnatuissa koulutuspalveluissa. Turun kaupungin työllisyyden kuntakokeilun kautta tulee saada työttömiä henkilöitä koulutuksen kautta työllistymään. Oppisopimuskoulutuksen toteutuminen korona-aikana jätti koulutusvelkaa, joka näkyy oppisopimusten lisääntymisenä elinkeinoelämän vilkastuessa. Oppisopimuskoulutuksella on myös merkittävä rooli työvoimapulaan ja osaamisvajeisiin vastaamisessa. Maahanmuuttajataustaisten henkilöiden kotoutumisen edistäminen ja työllisyyden varmistaminen koulutuksen keinoin lisää maahanmuuttajille suunnatun koulutuksen määrää useilla aloilla. Vuoden alusta voimaan tullut oppivelvollisuuden laajentuminen lisää Turun ammatti-instituutin opiskelijamäärää suurimpana alueellisena ammatillisena kouluttajana, esimerkiksi ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen lisääminen tulee olemaan menetelmä opiskeluista pudonneiden oppivelvollisten nuorten saamiseksi takaisin opintoihin.

Koronavirustilanteen johdosta tarvittaviin tukitoimiin myönnettävän lisärahoituksen hakeminen

Turun kaupunki on saanut opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen 12.5.2021 mukaisesti rahoitusta koronavirustilanteen aiheuttamiin tukitoimiin 554 000 euroa käytettäväksi vuonna 2021. Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus arvioi tällä hetkellä tämän rahoituksen riittävän syksyn aikana ammatillisessa koulutuksessa toteutettaviin tukitoimiin. Kaupunginhallitukselle esitetään, että lisärahoitusta tukitoimiin ei haeta.

Liite 1Hakulomake

Oheismateriaali 1Opetus- ja kulttuuriministeriön kirje 16.9.2021

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää hakea ammatillisen koulutuksen varainhoitovuoden 2021 rahoitusta liitteen 1 mukaisesti.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että kasvatus- ja opetusjohtaja valtuutetaan allekirjoittamaan hakemus ja tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä muutoksia.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

hakeOpetus- ja kulttuuriministeriö
tpvKasvatus ja opetus


Liitteet:

Kh § 464
Liite 1:Hakulomake