Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus44527.09.20219

11337-2021 (00 00 01)

Vanhusneuvoston asettaminen toimikaudeksi 2021-2023

Tiivistelmä: -

Kh § 445

Kaupunginsihteeri Outi Kari-Granfors ja osallisuuden erityisasiantuntija Anri Niskala 23.9.2021:

Vanhusneuvosto toimii Turussa asuvien ikääntyvien henkilöiden osallistumisen ja vaikuttamisen kanavana ja tarkastelee asioita heidän näkökulmastaan nostamalla asioita yleiseen keskusteluun. Vanhusneuvoston lakisääteisiin ja toimintasäännön mukaisiin tehtäviin kuuluu mm. osallistuminen kaupungin eri toimialojen toiminnan suunnitteluun valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyvän väestön hyvinvoinnin, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen kannalta taikka ikääntyneen väestön tarvitsemien palvelujen kannalta ns. vanhuspalvelulaissa tarkoitetulla tavalla.

Vanhusneuvoston tehtävänä on myös tehdä aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja vanhuksia ja ikääntyviä kaupunkilaisia koskevissa asioissa. Vanhusneuvosto tekee yhteistyötä Turun muiden vaikuttajaryhmien kanssa.

Kaupunginhallituksen 7.6.2021 §283 vahvistaman toimintasäännön mukaan kaupunginhallitus asettaa toimikauttaan vastaavaksi ajaksi monikulttuurisuus-, vanhus- ja vammaisneuvostot, valitsee niiden jäsenet ja varajäsenet sekä nimeää heistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajuus vuorottelee toimikausittain luottamushenkilö- ja yhdistysjäsenten kesken.

Monikulttuurisuus-, vanhus- ja vammaisneuvostoon valitaan kuhunkin kahdeksan yhdistysjäsentä ja heille kaikille varajäsenet. Yhdistysjäsenet voivat edustaa eri kokoisia yhdistyksiä. Tavoitteena on muodostaa mahdollisimman monipuolinen kokoonpano kunkin kohderyhmän hyvinvointia edistävistä yhdistyksistä.

Yhdistysjäsenten hakuprosessista vastaa osallisuuden erityisasiantuntijan koolle kutsuma työryhmä, joka tekee yhdistysten edustajikseen valitsemien henkilöiden perusteella esityksen kaupunginhallitukselle. Yhdistysten jäsenehdokkaiden tulee olla turkulaisia ja sitoutuneita vaikuttajaryhmätoimintaan ja heillä tulee olla edustamansa yhdistyksen hyväksyntä.

Yhdistysedustajien kokoonpanossa pyritään toteuttamaan rotaatioperiaatetta eli jäseniksi valitaan sekä aiemmin neuvostossa toimineita henkilöitä tuomaan edellisen neuvoston kokemusta että uusia tuoden uusia näkökulmia toimintaan.

Kokoonpanossa huomioidaan mahdollisuuksien mukaan tasa-arvolain säännös, jonka mukaan naisia ja miehiä on kumpiakin oltava vähintään 40 prosenttia. Kuhunkin ryhmään valitaan yksi ruotsinkielinen jäsen ja tälle henkilökohtainen varajäsen.

Kaupunki osoittaa vanhusneuvoston käyttöön valmistelusta vastaavan sihteerin ja teknisen sihteerin.

Yhdistysjäsenhausta tiedotettiin yhdistyksiä mahdollisimman kattavasti ja monipuolisesti sekä suoraan sähköpostilla että perinteisen median, sosiaalisen median ja eri uutiskirjeiden avulla. Monet yhdistyksiä ja järjestöjä kokoavat toimijat kuten Turun seudun Valikko ja Turun Järjestöt 113 jakoivat viestiä laajasti.

Hakuaika oli 9.6.-10.8.2021. Hakijoita oli 26, joista miehiä kahdeksan. Ruotsinkielisiä hakijoita oli kaksi.

Osallisuuden erityisasiantuntijan koolle kutsuman työryhmän valmistelema ehdotus eläkeläis- ja vanhusjärjestöjen edustajiksi perustuu vaikuttajaryhmien toimintasäännössä määriteltyihin valintakriteereihin.

Vanhusneuvosto toimikaudelle 2021–2023 tulisi asettaa siten, että vanhusneuvostoon valitaan eläkeläis- ja vanhusjärjestöjen ehdotusten pohjalta toimintasäännössä vahvistettujen valintakriteerien mukaisesti seuraavat henkilöt:

JäsenVarajäsen

Rauni Niinimäki

Turun Seudun Vanhustuki ry

Timo Nurmio

Turun Eläkkeensaajat ry

Aira Hellström

Turun kansalliset seniorit ry

Matti Puhakka

Hirvensalon omakotiyhdistys

Kaj-Olof Engblom

Eläkeliiton Turun yhdistys ry

Tuula Paakkola

Suomen Punainen Risti Turun osasto

Margita Vainio

Åbo svenska pensionärsklubb r.f.

Eini Pihlajamäki

Lounais-Suomen Loma ja Virkistys ry

Katja Havula

Turun Seudun Omaishoitajat ry

Väinö Lindberg

Turun seudun Romanit ry

Pekka Paatero

Turun Sotaveteraanit ry

Hülya Kytö

Daisy Ladies ry

Marjut Aalto

Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry (pj)

Eira Tuulikki Pessi

Valtion Eläkkeensaajat VES-TURKU ry

Eija Ketola

Turun seudun senioriopettajat ry

Tuuli Tuomi

Yhdessä-yhdistys/TOGETHER association ry

Luottamuselintoimikunta on 14.9.2021 esittänyt näkemyksensä seitsemän (7) luottamushenkilöedustajan valinnasta ja puolueet ovat nimenneet ehdokkaat luottamushenkilöjäseniksi ja henkilökohtaisiksi varajäseniksi valinnasta seuraavasti:

JäsenVarajäsen
Ulla-Maija VierimaaHannele Mustonen
Johanna PohjonenHenna Lempiäinen
Ilari LuojolaJorma Lehti
Outi Kivinen Ritva Rokka
Tapio LahtiVesa-Pekka Rantalainen
Merja HakanenOlavi Mäkinen
Jouko LaaksoPekka Aho

 

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää asettaa vanhusneuvoston toimikaudekseen 2021–2023 siten, että neuvosto voi kokoontua, kunnes uusi vanhusneuvosto on asetettu ja valitsee jäseniksi ja varajäseniksi edellä mainitut henkilöt.

Vanhusneuvoston puheenjohtajaksi nimetään Marjut Aalto (V-S Muistiyhdistys ry) ja varapuheenjohtajaksi Jouko Laakso.

Vanhusneuvoston sihteeriksi nimetään Tiina Mäkinen ja konsernihallinto/yhteiset palvelut osoittaa neuvostolle teknisen sihteerin.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedEläkeläisjärjestöt
tpvSarastia Oy
aoTehtävään valitut
tpvKonsernihallinto, asianhallinta
tpvKonsernihallinto, hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
tiedKonsernihallinto, järjestämistoiminto
tpvKonsernihallinto, yleishallinto
tiedTurun kaupungin vanhusneuvosto