Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus39730.08.20212

10026-2021 (00 00 01)

Kaupunkikuvatyöryhmän asettaminen

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle esitetään, että kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuteen asetetaan kaupunkikuvatyöryhmä, jonka tehtävänä on antaa lausuntoja rakennusvalvontaviranomaiselle sekä kaupunkiympäristölautakunnalle kaupunkikuvallisesti merkittävistä rakennushankkeista, asemakaavaehdotuksista ja muista kaupunkikuvaan vaikuttavista hankkeista.

Kh § 397

Kaupunkiympäristö, hallintojohtaja Harri Lehtinen ja kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi 23.8.2021:

Turun kaupungissa on julkisivulautakunnan lakkauttamisen jälkeen vuodesta 1993 alkaen toiminut keskeytyksettä rakennusvalvontaa avustava asiantuntijaelin, joka on antanut lausuntoja rakennusvalvontaviranomaiselle lupahakemuksista sekä tarvittaessa myös muista kaupungin rakennushankkeista. Kaupunkikuvaneuvottelukunta toimi vuosina 1993–2017, jonka jälkeen nimi on muuttunut kaupunkikuvatyöryhmäksi. Kaupunkikuvatyöryhmä on kokoontunut kahden viikon välein, mikäli asioita on ollut käsiteltävänä. Joka kokouksessa on ollut keskimäärin 4–6 asiaa. Työryhmän lausuntojen johdosta rakennushankkeiden suunnitelmia on pyritty kehittämään kaupunkikuvallisesti laadukkaimmiksi tässä myös yleensä onnistuen. Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus ja rakennusvalvonta pitävät erittäin tärkeänä, että kaupungissa on edelleen tällainen asiantuntijaelin.

Kaupunginhallitus on 3.10.2017 § 408 päättänyt asettaa valtuustokaudelle 2017–2021 kaupunkikuvatyöryhmän, jonka tehtäväksi määriteltiin lausuntojen antaminen kaupunkikuvallisesti merkittävistä rakennushankkeista, asemakaavaehdotuksista ja muista kaupunkikuvaan vaikuttavista hankkeista. Koska kaupunkikuvatyöryhmän toimikausi on päättynyt 31.7.2021 kaupunginhallituksen tulee tehdä uusi päätös, mikäli toiminnan halutaan jatkuvan.

Työryhmän kokoonpano on vuonna 2021 ollut seuraava:

Jäsenet:

Kaavoituspäällikkö Paula Keskikastari (pj)

Rakennusvalvontapäällikkö Annika Alppi (varapj, kaavoitusasioissa pj)

Vapaa-aika -palvelukokonaisuus, museopalvelut, tutkija Kaarin Kurri (varajäsen intendentti Maarit Talamo-Kemiläinen)

Kaupunkikuva-arkkitehti Nea Tuominen

Kaavoitusarkkitehti Nella Karhulahti

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus, hankepäällikkö Mika Rajala

Turun Seudun arkkitehtien (SAFA) nimeämät edustajat Jouni Lehtonen ja Laura Puijola, varalla Samu Virkki ja Pilar Meseguer

Läsnäolo- ja puheoikeus:

Kaupunkiympäristöjohtaja

Rakennus- ja lupalautakunnan sihteeri (sihteeri)

Kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtaja, varalla varapuheenjohtaja

Rakennus- ja lupalautakunnan puheenjohtaja, varalla varapuheenjohtaja

Konsernihallinto, kaupunkisuunnittelujohtaja

Kaupunkiympäristöjohtajalla on ollut oikeus nimetä varahenkilöt kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden viranhaltijoiden osalta. Turun Seudun arkkitehtien valitsema jäsen on vaihtunut vuosittain siten, että aina yksi varsinainen jäsen jää pois ja varajäsen siirtyy varsinaiseksi jäseneksi. Uusi jäsen toimii ensin kaksi vuotta varajäsenenä ja siirtyy aikanaan varsinaiseksi jäseneksi siten, että yhden edustajan kausi kestää yhteensä neljä vuotta. Tutkija Kaarin Kurrin jäätyä eläkkeelle museopalvelut on esittänyt, että intendentti Maarit Talamo-Kemiläinen nimetään työryhmän jäseneksi ja varalle tutkija Noora Gherghel.

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden ehdotus

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus esittää, että kaupunginhallitus asettaa kaupunkikuvatyöryhmän, jonka tehtävänä on antaa lausuntoja rakennusvalvontaviranomaiselle sekä kaupunkiympäristölautakunnalle kaupunkikuvallisesti merkittävistä rakennushankkeista, asemakaavaehdotuksista ja muista kaupunkikuvaan vaikuttavista hankkeista.

Kaupunkikuvatyöryhmän kokoonpano

Jäsenet:

Kaavoituspäällikkö Paula Keskikastari (pj)

Rakennusvalvontapäällikkö Annika Alppi (varapj, kaavoitusasioissa pj)

Vapaa-aika -palvelukokonaisuus, museopalvelut, intendentti Maarit Talamo-Kemiläinen (varalla tutkija Noora Gherghel)

Kaupunkikuva-arkkitehti Nea Tuominen

Kaavoitusarkkitehti Nella Karhulahti

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus, hankepäällikkö Mika Rajala

Turun Seudun arkkitehtien (SAFA) nimeämät edustajat (2+2 hlöä)

Läsnäolo- ja puheoikeus:

Kaupunkiympäristöjohtaja

Rakennus- ja lupalautakunnan sihteeri (sihteeri)

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden apulaispormestari, varalla kaupunkiympäristölautakunnan varapuheenjohtaja

Rakennus- ja lupalautakunnan puheenjohtaja, varalla varapuheenjohtaja

Konsernihallinto, kaupunkisuunnittelujohtaja

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää asettaa kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden alaisuuteen kaupunkikuvatyöryhmän valtuustokaudeksi 2021–2025 edellä olevan ehdotuksen mukaisesti. Työryhmän toimikausi jatkuu siihen saakka, kunnes uusi työryhmä on asetettu.

Työryhmän kustannukset maksetaan rakennusvalvonnan talousarviosta. Kansliapäälliköllä on oikeus tehdä tarvittaessa muutoksia työryhmän kokoonpanoon. Kaupunkiympäristöjohtaja voi nimetä viranhaltijoiden varahenkilöt.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että kaupunkikuvatyöryhmän työskentelyä tulee kehittää seuraavasti:

Päätös asiassa tehtiin Valkosen Arven kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Jakelu

tiedTehtävään valitut
tpvKaupunkiympäristö
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedRakennus- ja lupalautakunta