Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus25108.06.20206

6455-2020 (02 02 00)

Keväällä päätettävät vuoden 2021 investointikohteet (Kv)

Tiivistelmä:

Kaupunginvaltuustolle esitetään, että se vahvistaisi keväällä päätettävät infrainvestointi- ja tilainvestointihankkeet vuoden 2021 kohteista, joiden toteutussuunnittelun voi aloittaa investointimäärärahojen puitteissa jo vuoden 2020 aikana. Koronapandemiasta johtuen talouden tilannekuvan muodostaminen on ollut vaikeaa ja tämän seurauksena suunnitteluluvut tuodaan päätöksentekoon vasta syksyllä.

Kh § 251

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen, kaupunkirakentamisjohtaja Kimmo Suonpää, tilapalvelujohtaja Tuomas Koskiniemi ja controller Johanna Korpikoski 24.4.2020:

Investointiohjelmien lähtökohdat ja priorisointi

Investointiohjelmien laadinnassa on huomioitu Turun kaupungin strategiset linjaukset ja strategiset lähtökohdat kuten Turun kärkihankkeet. Investointiohjelmien laadinnan muita lähtökohtia ovat ensisijaisesti turvallisuuden ja terveyden kannalta välttämättömät ja ylläpitokustannuksia pienentävät, energiatehokkuutta parantavat peruskorjaushankkeet, joiden pitkäaikainen tarve palveluverkossa on varmistettu. Hankkeiden tärkeysjärjestyksessä etusijalla ovat kohteet, joiden toteuttamiseen kaupunki on sitoutunut sopimuksin. Lisäksi hankkeiden tärkeysjärjestyksessä otetaan huomioon investointien välttämättömyys ja vaikuttavuus.

Tilahankkeiden ja infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnittelun ohjeistus on hyväksytty kaupunginvaltuustossa helmikuussa 2018. Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohjeen päivitys hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 23.9.2019 § 139. Infraohjeen päivittämisen myötä mahdollistetaan asemakaavan ja katu- ja kaupunkiympäristön toteutussuunnittelun samanaikainen laatiminen, jolla nopeutetaan oleellisesti hankkeiden toteutusvaihetta ja parannetaan suunnitelmien yhteensovittamista ja laatua. Uusien infrahankkeiden osalta ohjeistus ja toimintamalli on otettu käyttöön laadittaessa talousarviota vuodelle 2021.

Kaupunkiympäristötoimiala toteuttaa kaupungin investointiohjelmaa ja käyttää määrärahoja siten, kuin sopimusohjausmalliin on kirjattu. Kaupunginhallituksen palvelutilaus investointiohjelmista tehdään sopimusohjauksen yhteydessä kohdekohtaisesti lautakunnalle.

Vallitsevalla koronapandemialla on runsaasti kansainvälisiä ja kansallisia vaikutuksia. Valtiovarainministeriön näkemyksen mukaan Suomen talous kääntyy jyrkkään laskuun ja kriisi jättää jälkensä julkiseen talouteen. Talouden ennakoidaan supistuvan tänä vuonna -5,5 %. Vuosina 2021 ja 2022 BKT:n arvioidaan kasvavan 1,3 %. Julkisen talouden arvioidaan olevan vuonna 2024 edelleen reilusti yli 9 miljardia euroa alijäämäinen. Koronaepidemian johdosta kaupungille kohdistuvien taloudellisten vaikutusten määrää ei kyetä vielä arvioimaan. Talousarvion valmistelun yhteydessä taloudellisten vaikutusten ja välttämättömien toimenpiteiden arviointi mahdollisista vaikutuksista myös investointien osalta päivittyy. Investoinnit ovat merkittävä ja tärkeä keino elvyttää taloutta. Investointien priorisointeja tehtäessä tulee huomioida ajoitusten siirtojen vaikutukset mm. tulorahoitukseen.

Omaisuuden arvosta huolehtiminen edellyttää, että on riittävät investointimäärärahat korjausvelan vähentämiseksi. Tavoitteena tulisikin olla, että peruskorjaus- ja korvausinvestointimäärärahat ovat vähintään yhtä suuret kuin poistot, jotta rakennettu omaisuus ei rapistu. Kaupungin tilaomaisuuden suunnitelman mukainen poistotaso suunnitelmakaudelle on yhteensä noin 99 milj. euroa ja kaupungin infraomaisuuden suunnitelman mukainen poistotaso suunnitelmakaudelle 2021 – 2024 on yhteensä noin 102 milj. euroa. Investointisuunnitelmien peruskorjaus- ja korvausinvestointitasot suhteessa poistotasoihin tarkentuvat syksyn talousarvioprosessin yhteydessä. Investointien lisäksi toimitilojen ja infran kunnossapidossa tehdään korjausvelkaa alentavia toimenpiteitä.

Kaupungin palvelutoiminnan tilainvestointitarpeet, yhtiömuotoisina taikka vuokrakohteina, lisäävät konsernivelkaa ja vuokravastuita. Investointiohjelmien ulkopuolisten hankkeiden käynnistyminen edellyttää esim. lisää myytäviä kohteita kuntakonsernista taloussuunnitelmakaudella.

Kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaosto päättää hallintosäännön 35 §:n mukaisesti mm. investointiohjelmien lähtökohdista ja kohteiden priorisoinnista.

Investointitasot vuosina 2017 – 2020 ja investointitarpeet 2021 - 2024

Rakennuttamisen investointimenot jakautuvat Turku emossa kaupunkiympäristön infrainvestointeihin ja tilainvestointeihin. Lisäksi esityksessä on mukana kiinteän omaisuuden eli tontti- ja raakamaan hankinta. Talousarviossa investointitasot perustuvat kaupunginvaltuuston hyväksymiin suunnittelulukuihin. Vuoden 2021 investointimenojen suunnitteluluvut hyväksytään kaupunginvaltuustossa kesäkuussa.

Konsernihallinnon tilapalvelukeskus ja kaupunkiympäristötoimiala ovat valmistelleet kaupungin toimitilojen ja kaupunkiympäristön infrainvestointien ja kiinteän omaisuuden investointitarpeiden esitykset. Oheismateriaalissa 1-3 on esitetty infran investointiohjelma, tilainvestointiohjelma sekä kiinteän omaisuuden hankinnat.

Kuviossa 1 on esitetty infra- ja tilahankkeiden sekä kiinteän omaisuuden toteutuneet investointitasot vuosina 2017 - 2019, ennuste vuodelle 2020 sekä investointitasot suunnitelmakaudelle vuosille 2021 – 2024 yhteensä noin 0,75 mrd. euroa. Lisäksi suunnitteluvuosille 2021 – 2024 on esitetty kiinteistöyhtiömuotoisena toteutuksena kaupungin palvelutuotannon tilainvestointeihin yhteensä noin 80 milj. euroa ja yhtiömuotoisina infrahankkeina yhteensä noin 70 milj. euroa, josta raitiotien yleis- ja toteutussuunnitteluun ja toteutukseen noin 69 milj. euroa. Kuluvan vuoden TA2020 investointimäärärahoja on korotettu edellisen vuoden kokonaan tai osittain viivästyneiden keskeneräisten kohteiden käyttämättä jääneellä määrärahalla yhteensä 19,0 milj. euroa, josta infrahankkeiden osuus oli 16,6 milj. euroa ja tilahankkeiden 2,4 milj. euroa.

Kuvio 1. Investointitasot 2017 – 2019, ennuste 2020 ja taloussuunnitelmakauden 2021 – 2024 investointisuunnitelma

Infrainvestointien suunnittelu TA2021 ja TS2022 - 2024, priorisoitavat kohteet ja kesäkuussa 2020 sidottavat hankkeet vuodelle 2021

Infrainvestointien talousarvio- ja -suunnitelmaesityksessä vuosille 2021-2024 on tehty joitain muutoksia verrattuna taloussuunnitelmaan 2020 – 2023. Suunnitelmassa on siirretty taseen ulkopuolella toteutettavat kohteen omaksi taulukokseen suunnitelman alkuun. Suunnitelmaan on myös lisätty joitain investointihankkeita, jotka toteuttavat kärkihankkeita ja maankäytön hankkeita sekä tehty ajoitusmuutoksia ja täsmennetty investointitasoja. Itäisen rantakadun ja Aurajoen rannan hankkeet on siirretty strategisiin hankkeisiin keskustan kehittäminen (waterfront) kärkihankkeen alle.

Merkittävimmät uudet hankkeet tai ajoituksen muutokset, määrärahavarauksineen verrattuna investointiohjelmaan vuosille 2020 - 2023 strategisten hankkeiden osalta ovat seuraavat:

Lisäksi suunnitelmaan on lisätty kaksi kärkihanketta toteuttavaa investointihanketta, joiden rahoitustarve on nyt käsiteltävän taloussuunnitelmakauden ulkopuolella:

Merkittävimmät uudet kiinteistökehitys hankkeet tai ajoituksen muutokset määrärahavarauksineen verrattuna investointiohjelmaan vuosille 2020 – 2023 ovat seuraavat:

Lisäksi suunnitelmaan on lisätty kaksi kaupunkikehityshanketta, joiden rahoitustarve on nyt käsiteltävän taloussuunnitelmakauden ulkopuolella:

Yhtiömuotoisina infra-hankkeina suunnitelmakaudella 2021 – 2024 on tarkoitus toteuttaa:

Esitettyjen muutosten seurauksena suunnittelukauden infrainvestoinnit ovat suunnittelukaudella noin 226 milj. euroa (56,6 M€/vuosi) ilman yhtiömuotoisia toteutuksia ja noin 296 milj. euroa (74,0 M€/vuosi), kun yhtiömuotoisesti toteutettavat ovat mukana.

Kuvio 2. Infrainvestointisuunnitelma vuosille 2021 – 2024.

Kuviossa 2 esitetty omaan taseeseen toteutettava infrainvestointitaso on yhteensä 226,4 milj. euroa vuosina 2021 – 2024.  Lisäksi yhtiömuotoisena toteutusmuotona on suunnittelukaudelle osoitettu 69,7 milj. euroa:

Infrainvestointiohjelmasta esitetään sidottaviksi määrärahoista osa (29,10 M€) vuoden 2021 kohteista jo kesäkuussa, koska:

Liitteessä 1 on esitetty kesäkuussa 2020 kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle sidottaviksi esitettävät vuoden 2021 infrakohteet perusteluineen.

Tilainvestointien suunnittelu TA2021 ja TS2022 - 2024, priorisoitavat kohteet ja kesäkuussa 2019 sidottavat hankkeet vuodelle 2021

Toimitilainvestointiesityksen laadinta vuosille 2021–2024 pohjautuu vuoden 2020 talousarviossa hyväksyttyjen investointikohteiden päivitykseen. Esityksessä (liite 2) on huomioitu hyväksyttyjen hankkeiden toteutuksessa tapahtuneet muutokset, indeksikorotukset sekä toteutusvuosille kohdistuvat käyttöarviot. Vuoden 2020 talousarviossa hyväksytyistä hankkeista käynnissä ovat:

Tilainvestointiesitys 2020-2023 piti sisällään kohteita, joista oli vielä erinäisiä selvityksiä mm. vaihtoehtoisista toteutuksista käynnissä. Näiden osalta tilanne on seuraava

Nimikkeen ”Pienet hankkeet <1 M€” toteuttamiseen esitetään vuosien 2021-2024 talousarviossa varauduttavan 9 milj. eurolla vuosittain.

Energiatehokkuusinvestoinneille esitettiin talousarvion 2020 valmistelun yhteydessä varattavaksi vuosittain 1 milj. euroa, jotta Turun kaupungin hiilineutraaliuden tavoitteeseen pääsyä voidaan myös tilaomaisuuden osalta edistää. Tämä on huomioitu vuosien 2021-2024 investointiohjelman valmistelussa.

Konserniyhtiöiden toteuttamista hankkeista käynnissä on vuoden 2019 hyväksytyn talousarvion mukaisesti Sofiankadun päiväkodin uudisrakennushanke, jonka on tarkoitus valmistua vuonna 2021.

Tilainvestointiohjelmaan voidaan ottaa mukaan Turun kaupungin tilahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohjeen (kv 26.2.2018 § 37) mukaisesti sellaiset hankkeet, joista on hyväksytty tarveselvitys tai hankesuunnitelma. Priorisoitavaksi esitettävistä hankkeista on käynnissä tai valmistunut tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohjeen edellyttämät selvitykset. Ohjelmaan esitetään otettavaksi myös maaliskuussa 2020 sisäilmaongelmien takia suljetut Luolavuoren ja Lyseon koulut, joiden korjaukset tai mahdollisten korvaavien hankeen suunnittelu ja toteutus tulee tehdä suunnitelmakaudella. Näistä kahdesta ei ole tehty tarveselvitystä tai hankesuunnitelma.

Tilainvestointiehdotukseen vuosille 2021–2024 esitetään nostettavaksi uusia kohteita seuraavasti (oheismateriaali 2):

Esitettävät hankkeet muodostavat vuositasolla 35–111 milj. euron investointitasot ja keskimäärin taloussuunnittelukaudella toteutettaisiin hankkeita vuositasolla 80,5 milj. eurolla. Summa ei pidä sisällään vuokrakohteita. Vuoden 2020 talousarvion investointitaso ilman vuokrahankkeita on ollut vuositasolla noin 70 milj. eurossa. Nousua vuoden 2020 talousarvioon nähden ovat aiheuttaneet mm. Luolavuoren ja Lyseon koulujen investointitarpeet. Näiden keskimääräinen vaikutus 4-vuotiskaudella on 9 milj. euroa vuosittain.

Kaupungin tilainvestointitarpeet taloussuunnitelmakaudella ovat suuret ja niiden hallitsemiseksi kaupunki käyttää oman taseen toteutusten ohella eri hallinta- ja omistusmuotoja. Tilahankkeissa tulee harkita tarkoituksenmukaisimmat omistamisen ja hallinnan muodot (emo, konserni, ulkoinen) huomioiden mm. emokaupungin ja konsernin investointikyky, emokaupungin investointien ajallinen tasaaminen, konserniyhtiöiden hyödyntämisen edut, tilankäytön ajallinen kesto (jäännösarvoriski), vuokramarkkinoiden hyödyntäminen.

Päätös hallintamuodosta tehdään hankesuunnitelman hyväksymisen yhteydessä.

Esitetyllä tavalla muodostettu tilainvestointiohjelma tarkoittaa, että oman taseen toteutusten määrä olisi suunnitelmakaudella noin 242 milj. euroa (noin 60,5 M€/vuosi) ja konsernihankkeiden (KOy) noin 80 milj. euroa (noin 20 M€/vuosi).

Kuvio 3. Tilainvestointisuunnitelma vuosille 2021 – 2024.

Kuviossa 3 esitetty tilainvestointitaso vuosille 2021-2024 on yhteensä 322,4 milj. euroa:

Vuoden 2021 tilahankkeista esitetään sidottavaksi tiettyjä hankkeita jo kesäkuussa 2020, jotta ko. hankkeiden toteutussuunnittelu ja tutkimukset kyetään käynnistämään kuluvan talousarviovuoden aikana ja näin ollen rakentamisen kilpailutukset voidaan käynnistää tarvittaessa heti seuraavan vuoden alussa.

Liitteessä 2 on kesäkuussa 2020 sidottaviksi tilahankkeiksi kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle esitetty Alle 1 M€:n tilainvestointilistan hankkeiden toteutussuunnittelua varten sidottavaksi 500 000 €.

Talousjohtaja Valtteri Mikkola 3.6.2020:

Vallitsevalla koronapandemialla on runsaasti kansainvälisiä ja kansallisia vaikutuksia, joiden seurauksena maailmantalous on kokenut äkkipysähdyksen. Viruksen pysäyttämiseksi tehdyt toimenpiteet ja kuluttajien varovaisuus ovat supistaneet taloudellista aktiviteettia ennennäkemättömän nopeasti. Kansainvälinen valuuttarahasto ennustaa maailmantalouden supistuvan tänä vuonna eniten sitten 1930-luvun suuren laman.

Valtiovarainministeriön näkemyksen mukaan Suomen talous kääntyy jyrkkään laskuun ja kriisi jättää jälkensä julkiseen talouteen. Talouden ennakoidaan supistuvan tänä vuonna -5,5 %. Vuosina 2021 ja 2022 BKT:n arvioidaan kasvavan 1,3 %. Julkisen talouden arvioidaan olevan vuonna 2024 edelleen reilusti yli 9 miljardia euroa alijäämäinen.

Pandemia on vaikuttanut merkittävästi myös kaupungin toimintoihin. Kaupungille kohdistuvien taloudellisten vaikutusten määrää ei kyetä vielä täysin arvioimaan, mutta vaikutusten ennakoidaan olevan merkittäviä. Talousnäkymä on poikkeuksellisen epävarma. Rajoitus- ja sulkutoimien pituus vaikuttaa olennaisesti vaikutusten määrään.

Maan hallitus julkisti neljännessä lisätalousarviossaan tukevansa kuntia n. 1,4 miljardilla eurolla. Tarkoituksena on turvata peruspalvelujen järjestämisen edellytykset ja helpottaa poikkeustilanteesta johtuvia kuntien talouden haasteita. Hallituksen päätös on oikeansuuntainen, mutta selkeyttä yksityiskohdista ei vielä saatu.

Talouden tilannekuvaa pyritään tarkentamaan kesän aikana. Suomen pankki muistutti aiemmin keväällä, että kriisin jälkeen tulee painottaa kestävyyttä tukevia ja tuotantomahdollisuuksia kasvattavia hankkeita. Kaupungin tulee arvioida voimassa oleva taloussuunnitelma sekä käyttötalouden että investointien osalta. Etusijalle on tarkoituksenmukaista asettaa hankkeita ja toimenpiteitä, joilla on elvyttävä ja palautumista vahvistava vaikutus.

Talouden näkökulmasta investointiohjelmien valmistelussa tulee varmistaa em. näkökulmat ja käyttää erityistä harkintaa toteutuksen aikataulun ja vuosikohtaisen rahankäytön osalta. Kaupungin taloudellinen kantokyky varmistetaan osana talousarvion valmistelua.

Taloussuunnitelmakauden suunnitteluluvut pyritään tuomaan vahvistettavaksi kaupunginvaltuustolle elokuussa.

Kaupunkikehitysjaosto on 4.5.2020 pitämässään kokouksessa käsitellyt investointiohjelmien lähtökohdat ja priorisoinnin sekä hankelistan jo kesäkuussa 2020 sidottavista vuoden 2021 investointikohteista.

Infrainvestointiohjelmasta esitetään sidottaviksi määrärahoista osa (29,10 M€) vuoden 2021 kohteista (liite 1) jo kesäkuussa, koska:

Vuoden 2021 tilahankkeista esitetään sidottavaksi tiettyjä hankkeita (liite 2) jo kesäkuussa 2020, jotta ko. hankkeiden toteutussuunnittelu ja tutkimukset kyetään käynnistämään kuluvan talousarviovuoden aikana ja näin ollen rakentamisen kilpailutukset voidaan käynnistää tarvittaessa heti seuraavan vuoden alussa.

Liite 1Vuoden 2021 infran investointiohjelmasta päätettävät kohteet

Liite 2Vuoden 2021 toimitilojen investointiohjelmasta päätettävät kohteet

Oheismateriaali 1Infran investointiohjelma

Oheismateriaali 2Toimitilojen investointiohjelma

Oheismateriaali 3Kiinteän omaisuuden hankinnat

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää, että

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Päätös asiassa tehtiin äänin 12-2.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä esittelijän päätösehdotuksen puolesta äänestivät Elo, Peltonen, Maaskola, Miikkola, Laivoranta, Sundqvist, Hassan, Vornanen, Ruohonen, Aaltonen, Vierimaa ja Kattelus.

Lindforsin tekemän seuraavansisältöisen muutosehdotuksen puolesta äänesti hänen lisäkseen häntä kannattanut Rinne:

”Hyväksytään päätösehdotus siten muutettuna, että Kaljalautta eli niin sanottu "Kulttuurijokilautta" siirretään eteenpäin vuoden 2021 infrainvestointikohteista.

Perustelut:

Kaljalautta on kaupunkikuvallisesti kiistelty, eikä se ole kiireellisestä päästä. Kaljalautan toteutukseen ja aikatauluun voidaan palata talousarvioneuvotteluissa, kun kaupungin taloustilanne selkiytyy.”

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto


Liitteet:

Kh § 251
Liite 1:Vuoden 2021 infran investointiohjelmasta päätettävät kohteet / Objekt som ska beslutas ur infrastrukturens investeringsprogram för år 2021
Liite 2:Vuoden 2021 toimitilojen investointiohjelmasta päätettävät kohteet / Objekt som ska beslutas ur verksamhetslokalernas investeringsprogram för år 2021