Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, strateginen HR 
Henkilöstöjohtaja/sarja A22601.10.2019 

14178-2018 (01 00 00)

Korvaavan työn toimintamalli Turun kaupungilla 2019

Työhyvinvointipäällikkö Caj Karlsson:

Korvaava työ on osa kaupungin työkyvyn hallintamallin toimintatapaa, joka toimii vaihtoehtona sairauslomalle, ehkäisee pitkittyneitä sairauspoissaoloja ja ennenaikaisia eläköitymisiä. Varhaisen tuen mallissa käytetään käsitettä työjärjestelyt. Työ voi olla räätälöityä omaa työtä tai muuta työntekijän työkykyä ja osaamista vastaavaa työtä. Korvaava työ vähentää työkyvyttömyyden riskiä. Korvaavan työn tarkoituksena on työntekijän työkyvyn ja terveyden tukeminen ja työhön paluun helpottaminen. Korvaavan työn käyttö perustuu työterveyslääkärin lausuntoon korvaavan työn käytön mahdollisuudesta.

Työnantaja pyrkii vähentämään työkyvyttömyyskustannuksia vahvistamalla työkyky- ja työhyvinvointijohtamista, ottamalla käyttöön uusia keinoja, sairaus- näkökulmasta työkyvyn hyödyntämiseen, tiettyjen edellytysten täyttyessä. Korvaavan työn pitää olla tarkoituksenmukaista ja mahdollisuuksien mukaan työntekijän tavanomaista työtehtävää tai osaamista vastaavaa, terveyttä tai toipumista vaarantamatta.

Korvaava työ on väliaikainen vaihtoehto yksittäiselle ohimenevälle, lyhytkestoiselle sairauslomalle. Työ voi kestää enintään kahdeksan viikkoa. Korvaava työ ei kerrytä sairauspoissaolopäiviä. Korvaavassa työssä työaika on normaali ja siitä maksetaan omasta työstään saamaansa palkkaa. Korvaava työ toteutetaan omalla toimialalla.

Yhteistyötoimikunta on 21.5.2019 § 40 käsitellyt korvaavan työn toimintamallin eikä sillä ollut, huomautettavaa asian suhteen.

Liite 1Korvaava työ osana työkyvyn hallintaa

Liite 2Korvaavan työn lomake

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen:

PäätösPäätin, että

- liitteenä oleva ohje ja lomake, korvaava työ osana työkyvyn hallintaa, otetaan käyttöön Turun kaupungissa 1.10.2019 lukien.

Samalla päätin, että

- toimialojen tulee toimittaa tiedot työterveyshuoltoon korvaavan työn soveltuvista työtehtävistä.

 

 

Sinikka Valtonen

henkilöstöjohtaja

Jakelu

noudHenkilöstöasioiden palvelukeskus
noudHyvinvointitoimiala
noudIT-palvelut
tiedKaupunginhallitus
noudKaupunkiympäristötoimiala
noudKonsernihallinto
noudKonsernihallinto, hallintoryhmä
noudKonsernihallinto, kaupunkikehitysryhmä
noudKonsernihallinto, sisäinen tarkastus
noudKonsernihallinto, talous- ja strategiaryhmä
noudMatkailun palvelukeskus
noudRevisiotoimisto
noudSivistystoimiala
noudTilapalvelukeskus
noudTurun Työterveystalo
noudTyöllisyyspalvelukeskus
noudVapaa-aikatoimiala
noudVarsinais-Suomen aluepelastuslaitos
noudXXXXX
noudXXXXX
noudXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
noudXXXXX
noudXXXXX
noudXXXXX
noudXXXXX
noudXXXXX
tpvXXXXX


Liitteet:

Kstrhr § 226
Liite 1:Korvaava työ osana työkyvyn hallintaa
Liite 2:Korvaavan työn lomake