Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus4904.02.20198

3238-2015 (642)

Ruiskatu 8 hankekuvauksen hyväksyminen (Kv)

Tiivistelmä: -

Kh § 49

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen, toimitilapäällikkö Nora Hildén ja tilacontroller Saku Lehtiö 31.1.2019:

Turun kaupunginvaltuusto käsitteli 28.5.2018 § 130 Ruiskatu 8 hankesuunnitelmaa ja siitä laadittua vaihtoehtosuunnitelmaa. Laadittu hankesuunnitelma selvitti erinäisten sivistystoimialan toimintojen sijoittamista Ruiskatu 8 tiloihin niiden tyhjennyttyä Turun AMK:n käytöstä. Kaupunginvaltuusto päätti, että esitetty Ruiskatu 8 hankesuunnitelma hylätään ja siirrytään ammatillisen koulutuksen palveluverkon osalta uuteen tarveselvitys- ja hankesuunnitteluprosessiin, jossa selvitetään ammatillisen koulutuksen uuden kampuksen toteuttamista.

Ammatti-instituutin sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelmat toimivat Uudenmaantie 43:ssa. Lisäksi ammatti-instituutti käytti AMK:n hallinnassa olevia ja samaan kiinteistömassaan kuuluvia Ruiskatu 8:n puolella sijaitsevia tiloja. Turun ammattikorkeakoulun toiminta kiinteistössä loppui pääosin kesällä 2018 sen keskitettyä toimintojansa Kupittaan alueella jo sijaitsevien toimintojen läheisyyteen. AMK:n poissiirtymisen jälkeen Ruiskadun puoleiset tilat jäivät tyhjilleen muilta osin, kuin ammatti-instituutin aiemmassa yhteiskäytössä olevien tilojen osalta.

Kaupunginvaltuuston 28.5.2018 § 130 päätöksen mukainen ammatillisen koulutuksen kampuksen tilaprosessi on käynnissä. Kyseisen prosessin valmistelun ajan AMK:lta tyhjentyneitä ja Turun kaupungin omistamia Ruiskatu 8:n tiloja on tarkoituksenmukaista käyttää edelleen. Ruiskadun ylläpitokustannukset AMK:n muuton jälkeen ovat tälläkin hetkellä edelleen noin 500.000 euroa vuodessa vaikka tilat olisivat tyhjillään. Käytön mahdollistaminen edellyttää kuitenkin kohteen teknisestä kunnosta johtuen korjaustoimenpiteitä. Näistä, tulevan käytön mahdollistavista toimenpiteistä on valmistunut kaupunginvaltuustolle esitettävä hankekuvaus (liite 1).

Ruiskatu 8 hankekuvaus perustuu kohteesta laadittuun kuntotutkimukseen ja sitä täydentäviin selvityksiin (mm. sisäilmastoselvitys). Hankekuvauksessa määritellyt korjaustoimenpiteet kattavat kaikki ne tutkimuksissa priorisoidut toimenpiteet, jotka mahdollistavat rakennuksen suunnitellun käytön.

Ruiskatu 8 -kiinteistön tulevan käytön suunnittelussa on lähdetty tavoitteellisesti siitä, että kohdetta käytetään vielä noin 10 vuotta. Kohteeseen toteutetaan kaikki sellaiset tekniset korjaustyöt, joilla kiinteistöä voidaan käyttää jatkossakin terveellisesti ja turvallisesti. Lisäksi toteutetaan sellaiset toiminnalliset muutostyöt, jotka ovat välttämättömiä rakennukseen sijoittuvan toiminnan järjestämisen kannalta.

Kaupungin investointiohjelmassa hankkeelle on varattu vuosille 2019–2020 4,0 M€. Teknisten muutostarpeiden mukaisten töiden kustannusarvio on noin 3,3 M€ euroa (alv. 0 %). Loppuosa hankkeen rahoituksesta varataan toiminnallisten muutosten toteuttamiseen sekä sisäilmaselvityksen edellyttämien rakenneavausten ja korjausten toteuttamiseen. Kustannukset näiden osalta tarkentuvat vielä jatkosuunnittelun yhteydessä.

Ruiskadulle esitetään sijoittuvaksi Ammatti-instituutin Kellonsoittajankadun kiinteistössä sijaitsevat toiminnot. Kellonsoittajankadun rakennus on käyttöikänsä päässä ja esitetty purettavaksi. Kaupunki ei omista tonttia ja on ollut rakennuksessa vuokralla. Kellonsoittajankadulta siirtyville toiminnoille tarvitaan väistötilat kunnes uusi kampusratkaisu on toteutettu tavoitteellisesti ensi vuosikymmenen puolessa välissä.

Kellonsoittajankadun nykyinen vuokrasopimus päättyy 30.6.2019. Vuokrasopimusta esitetään tässä yhteydessä jatkettavaksi vuodella eteenpäin kesäkuun loppuun 2020, sillä Ruiskatu 8:aan suunnitellut korjaukset valmistuvat arviolta kesäkuussa 2020. Mikäli korjaustöitä ei kuitenkaan päästä käynnistämään mahdollisimman nopeasti, hankkeen valmistuminen saattaa viivästyä siten, että toimintaa joudutaan jatkamaan Kellonsoittajakadun purettaviksi esitetyissä tiloissa vielä syyslukukauden 2020 ajan. Samalla kaupunki joutuu vastaamaan Ruiskadun ja Kellonsoittajankadun kiinteistöjen päällekkäisistä kustannuksista ja kohdentamaan vastaavan säästöpaineen muille kohteille.

Kasvatus- ja opetuslautakunta käsitteli 21.11.2018 § 190 Sirkkalan koulun korjaus- ja uudisrakennushankkeen hankesuunnitelmaa. Tällöin lautakunta päätti, että Sirkkalan koulun väistötila-asia tuodaan erillisenä asiana lautakunnan käsiteltäväksi. Ruiskatu 8 hankekuvauksen laadinnan yhteydessä on laadittu Sirkkalan koulun sijoittumissuunnitelma tiloihin ja Ruiskatu 8:n tiloja esitetään Sirkkalan koulun korjaus- ja uudisrakennushankkeen väistötiloiksi vuosille 2020–2022. Muuttoajankohta olisi suunnitellusti kesällä 2020. Myös tämä ratkaisu siirtynee vähintään vuoden 2020 loppuun, mikäli korjaustöiden käynnistyminen viivästyy suunnitellusta.

Mikäli rakennukseen sijoittuu Sirkkalan alakouluikäisiä oppilaita, on piha-alueelle toteutettava välituntipiha. Pihalle tulee tuolloin sijoittaa leikkivälineitä ja pelialue. Lisäksi turvallisuussyistä alue tulee myös aidata. Pihasuunnittelu tehdään käyttäjien kanssa yhteistyössä hankkeen seuraavassa suunnitteluvaiheessa. Kohteen väistötilojen tarkempi suunnitteluttaminen voidaan aloittaa heti hankekuvauksen hyväksynnän jälkeen.

Väistötilakäytön vuokravaikutuksia on arvioitu hankekuvauksen sijoittumissuunnitelman mukaisesti:

Kellonsoittajankadun toiminnot:

Kellonsoittajankadun nykykiinteistöstä voidaan luopua, vuokra noin 455.000 € vuodessa. Ruiskadulta vuokrattava pinta-ala on noin 5.600 m2 ja vuokrataso 10,84 €/m2. Vuokra-arvio on näin ollen noin 60 700 €/kk ja vuositasolla noin 728.400 euroa lisättynä sähkön ja veden kulutusperusteisella osuudella.

Sirkkalan koulun väistötilat:

Sirkkalan koulun vuokra nykyisessä kiinteistössä on noin 520.000 €. Ruiskadulta vuokrattava pinta-ala noin 4.400 m2 ja vuokrataso 10,84 €/m2. Vuokra-arvio on näin ollen noin 47.700 €/kk ja vuositasolla noin 572.400 euroa lisättynä sähkön ja veden kulutusperusteisella osuudella.

Kaikki kustannukset tarkentuvat jatkosuunnittelun yhteydessä määrittyvien tarkkojen pinta-alatietojen mukaisesti. Mikäli toteutuvat vuokrakustannukset ovat ylittymässä edellä esitetyistä, tuodaan ne uudelleen lautakunnan hyväksyttäväksi.

Tilapalvelukeskus pyysi hankekuvauksesta lausunnot kaupunkiympäristölautakunnalta sekä kasvatus- ja opetuslautakunnalta. Kaupunkiympäristölautakunta 22.1.2019 § 31 hyväksyi osaltaan Ruiskatu 8 hankekuvauksen. Kasvatus- ja opetuslautakunta käsitteli 23.1.2019 § 4 kokouksessaan Ruiskatu 8 hankekuvausta ja päätti palauttaa asian valmisteluun edellyttäen vaihtoehtoisten ratkaisujen selvittämistä Turun ammatti-instituutin toimintojen sijoittamiseen.

Ruiskatu 8 kiinteistön tulevaksi käytöksi määriteltiin vuonna 2015 AMK:n kampushankkeen hyväksymisen yhteydessä perus- ja keskiasteen koulukäyttö.

Turun kaupunginvaltuusto käsitteli 28.5.2018 § 130 Ruiskatu 8 hankesuunnitelmaa ja siitä laadittua vaihtoehtosuunnitelmaa. Kaupunginvaltuusto päätti tuolloin, että Ruiskatu 8 hankesuunnitelma hylätään. Tämän päätöksen jälkeen tilapalvelut on valmistellut Ruiskatu 8 tyhjillään olevien tilojen hyödyntämistä vuoden 2015 päätöksen mukaisessa käytössä.

Suunnittelun lähtökohtana on ollut, että kiinteistöön tehdään välttämättömät tekniset korjaukset ja toiminnalliset muutostyöt, mutta ei kattavaa peruskorjausta. Tarkoituksena on ollut mahdollistaa rakennuksen käyttö noin 10 vuotta eteenpäin ja samalla suunnitella kouluverkkoratkaisuja ja ammatillisen koulutuksen kampusta. Tilojen hyödyntäminen nyt esitettävällä tavalla on etenkin kaupungin tilaresurssien optimointia ja kustannusten hallintaa, sillä kiinteistön tyhjäksi jäämisellä on huomattava taloudellinen vaikutus. Kohteen ylläpitokulut ovat vuositasolla tyhjinäkin noin 500.000 euroa.

Ruiskatu 8 hankesuunnitelman hylkäämistä ja siirtymistä uudishankevaihtoehtoon käsiteltäessä keväällä 2018 todettiin, että sivistystoimialan näkökulmasta Turun ammatti-instituutin toiminnot voidaan siirtää 1.8.2019 alkaen Kellonsoittajankadun ulkopuolisista vuokratiloista kaupungin omiin tiloihin kunnes uudet tilat valmistuvat.

Ruiskatu 8 tyhjien tilojen hyödyntämisen edellyttämät toimenpiteet on selvitetty kaupunginvaltuuston ja sivistystoimialan linjausten perusteella syksyn 2018 aikana ja niistä on laadittu nyt käsittelyssä oleva hankekuvaus. Tavoitteena on, että Ruiskatu 8 tilat ovat kokonaisuudessaan käytettävissä kesällä 2020. Hankkeen eteneminen edellyttää suunnittelun ja toteutuksen kilpailutusta sekä suunnittelun ja toimenpiteiden toteutusta. Hankkeen aikataulu on määritetty siten, että Ruiskatu 8:n tilat ovat nykyisin Kellonsoittajankadulla sijaitsevien ammatti-instituutin toimintojen ja Sirkkalan koulun käyttöönotettavissa kesän 2020 jälkeen. Tämä aikataulu edellyttää, että päätös etenemisestä saadaan heti alkuvuonna 2019.

Huomattava on, että korjausrakentaminen missä laajuudessa tahansa sisältää aina riskejä. Tämä hankekuvaus sekä liitteenä esitetyt tutkimukset ja selvitykset mahdollistavat laajuudellaan kohteen peruskorjauksen suunnittelun. Tästä materiaalista on voitu seuloa turvallisuuden ja terveellisyyden kannalta ne oleellisimmat toimenpiteet, joita rakennuksen ajatellun 10 vuoden käyttöjaksolle tarvitaan.

Kaupunginhallitus päätti 4.6.2018 § 130, että Kellonsoittajankadun vuokrasopimusta jatketaan entisin ehdoin 1.1.2019 - 30.6.2019 väliseksi ajaksi Turun kauppaopetussäätiön kanssa. Tällä hetkellä vuokrasopimus on voimassa kesäkuuhun 2019, mutta omistajan kanssa on neuvoteltu sopimuksen jatkamisesta vielä vuodella. Tästä voidaan päättää Ruiskatu 8 teknisten korjausten hankekuvauksen hyväksymisen yhteydessä.

Ammatillisen koulutuksen uudesta kampuksesta on käynnissä tarveselvitys- ja hankesuunnitteluprosessi kaupunginvaltuuston päätöksen 28.5.2018 mukaisesti. Tarveselvitys on valmistumassa ja saatetaan päätöksentekoon kevään 2019 aikana. Tavoitteena on se, että uusi kampus rakentuu noin 2020 -luvun puolivälissä.

Kasvatus- ja opetuslautakunta käsitteli 23.1.2019 § 4 lausuntoaan Ruiskatu 8 hankekuvauksesta. Lautakunta päätti tuolloin palauttaa asian takaisin valmisteluun vaihtoehtoisten ratkaisujen selvittämiseksi Turun ammatti-instituutin toimintojen sijoittamiseen.

Ammatillisen koulutuksen toimintojen vaihtoehtoisten sijoitusten osalta on todettavissa, että Turun kaupungin omistamassa tilakannassa ei ole käyttöön-otettavissa Ruiskatu 8:aa lukuun ottamatta tiloja, jotka mahdollistaisivat kyseessä olevan kokonaisuuden sijoittumisen.

Esille on kuitenkin noussut, että Uuden-maantielle ja Ruiskadulle sijoittuvaksi suunnitellut toiminnot sijoitettaisiin toiseen AMK:n käytöstä poistuvaan kohteeseen osoitteessa Sepänkatu 1.

Sepänkatu 1:n tilat ovat olleet AMK:n tekniikan alojen opetuksen käytössä ja tilat ovat luokkakokojen ja jaotteluiden puolesta Ruiskatu 8:aa vastaavat. Sepänkadun tilat eivät ole kuitenkaan olleet sosiaali- ja terveysalan opetuksen käytössä, joten oletettavasti ne vaatisivat merkittäviä toiminnallisia muutostöitä. Tilojen kunto edellyttää lisäksi huomattavia teknisiä korjauksia. Ne vapautuvat AMK:n käytöstä kesällä 2020, jonka jälkeen tulisi tehtäväksi vaadittavat korjaustoimenpiteet. Tilojen käyttöönotto olisi siten mahdollista aikaisintaan kesällä 2021. Lisäksi tilamäärien vertailun perusteella Sepänkatu 1 ei mahdollista Sirkkalan tai muidenkaan koulujen peruskorjausaikaista väistötilakäyttöä, vaan näille pitäisi etsiä edelleen tilat toisaalta. Väistötilakäyttöön soveltuvia koulurakennuksia kaupungilla ei tällä hetkellä ole Ruiskatu 8 lukuun ottamatta.

Aiemmin tehtyjen linjausten perusteella Sepänkatu 1:n myyntivalmistelu on pitkällä. Kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaosto on päättänyt Sepänkatu 1 kiinteistöön liittyen 4.6.2018 § 61 käynnistää avoimen kilpailumenettelyn, jolla haetaan kehityskumppania ko. alueelle. Kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaosto päätti kyseiseen kilpailuun perustuen 26.11.2018 § 109 neuvotteluiden käynnistämisestä prosessin ensimmäisen vaiheen lopputuloksen perusteella. Samalla kaupunkikehitysjaosto päätti, että kaupunki luovuttaa kohteen kehitettäväksi yhdelle jatkoon valituista tarjoajista.

Kasvatus- ja opetuslautakunnalle on valmisteltu sen 23.1.2019 § 4 päättämän palautuksen jälkeen täsmennetty lausunto. Kasvatus- ja opetuslautakunta kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen 7.2.2019, jolloin sillä on edelleen mahdollisuus antaa tarkennettu lausuntonsa Ruiskatu 8 hankekuvauksesta.

Mikäli lautakunnan lausunto saadaan vielä ennen kuin kaupunginhallitus päättää ehdotuksestaan kaupunginvaltuustolle, sisällytetään se esittelymateriaaliin otettavaksi huomioon asiasta päätettäessä vaikka lausunto ei sinänsä olekaan kaupunginvaltuuston päätöksenteon edellytys. Mikäli lautakunta ei päätä lausunnostaan 7.2.2019, voidaan asian esittelyyn liittää lisäyksenä sivistystoimialan esittämä lausunto ennen sen käsittelyä kaupunginvaltuustossa.

Kaupunginhallitukselle esiteltävä hankekuvaus on osa kaupunginvaltuuston 28.5.2018 § 130 päätöksen täytäntöönpanoa ja vastaa aiemmin hyväksyttyjä linjauksia. Lisäksi hankkeen toteutusaikataulu on kriittinen kaupungille muodostuvien kustannusten näkökulmasta siten, että kaupunginvaltuustolle tulee antaa mahdollisuus päättää hankekokonaisuuden seuraavan vaiheen käynnistämisestä viivästyksettä.

Liite 1Ruiskatu 8 hankekuvaus

Oheismateriaali 1Ruiskatu 8 – hankekuvauksen esittely

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää,

että Ruiskatu 8 hankekuvaus hyväksytään liitteen 1 mukaisesti,

että ammatti-instituutin Kellonsoittajankadun kiinteistössä sijaitsevat toiminnot siirretään 1.7.2020 alkaen Ruiskatu 8:aan,

että Kellonsoittajankatu 9-11 vuokrasopimusta jatketaan 30.6.2020 saakka ja,

että Sirkkalan koulun korjaus- ja uudisrakennushankkeen aikaiset väistötilat sijoitetaan Ruiskadulle.

PäätösAsia pantiin pöydälle Vornasen Katteluksen kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Eklund ja Sundqvist ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.


Liitteet:

Kh § 49
Liite 1:Ruiskatu 8 -hankekuvaus