Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus34017.09.20186

9293-2018 (10 03 01, 12 03 03)

Vastaus kaupunginhallituksen jäsen Johannes Yrttiahon selvityspyyntöön koskien arkeologisten löydösten huomioimisesta osana Kauppatorin maanpäällisten rakenteiden uusimista

Tiivistelmä: -

Kh § 340

Kiinteistökehitysjohtaja Jouko Turto 5.9.2018:

Kaupunginhallitus päätti 20.8.2018 § 314 lähettää kaupunginhallituksen jäsen Johannes Yrttiahon selvityspyynnön kauppatorin arkeologisten löydösten huomioimisesta osana Kauppatorin maanpäällisten rakenteiden uusimista.

Selvityksessä tulee ilmetä arkeologisten kaivausten tilanne ja eteneminen, löydökset ja alustava arvio niiden merkityksestä. Lisäksi kaupunginhallitukselle tulisi selvittää mahdollisuudet löydösten säilyttämiseen löytöpaikalla ja niin, että ne voidaan pitää ainakin osittain yleisön nähtävinä.

Kaivausten eteneminen

Kauppatorin arkeologiset kaivaukset ovat elokuun lopun tilanteessa kaivaussuunnitelman mukaisessa aikataulussa, kustannuksissa ja laajuudessa. Alkustartin pieni viivästyminen on pystytty kirimään.  Elokuun lopun kaivaustilanne ilmenee oheismateriaaleina olevista kartoista. Oheismateriaalissa 1 on punaisella rasterilla kuvattu tutkimusalue ja mustalla on kuvattu rakennusten ja rakenteiden löydökset. Löydökset ovat kerroksellisia ajoittuen eri vuosisadoille. Kaivaukset on suoritettu kaivausluvan ja - suunnitelman mukaisesti. 

Oheismateriaalista 2 ilmenee kaivauksen eri lohkojen valmiusaste elokuun lopussa avattujen alueiden osalta. Torirakennusten purkamisen jälkeen lokakuun alusta alkaen kaivaukset etenevät Kauppiaskadun varressa oleville lohkoille, torirakennusten alle sekä ajorampin alueelle.

Kaivauksilla on avattu maata arkeologisesti n. 4700 neliötä. Arkeologisesti pohjaan asti on tutkittu noin 2600 neliötä, lähes pohjassa on noin 750 neliötä.

Kaivaus on käynnissä alueilla joiden koko on n. 1300 neliötä. Arkeologisesta tutkimusalueesta kokonaan avaamatta on vielä noin 4000 neliötä. Henkilötyöpäiviä on kaikkiaan n. 1400, joista 650 on tutkijatyöpäiviä ja 750 kaivajatyöpäiviä.

Alustavat tulokset

Kaupunkirakenteellisia löydöksiä ovat osa 1600-1700 -luvun uutta toria, pitkä osuus Torikatua ja pienempiä osia Aninkaisten/Brahen välikatua on tutkittu, dokumentoitu ja poistettu.

Tutkimuksissa on löydetty neljä isoa asutusvaihetta:

Vaiheessa 1. 1600-luvun toisella puoliskolla alueella on useita puutalotontteja. Vaiheen asutusta on hyvin säilyneenä torin läntisessä osassa.

Vaiheessa 2. asutus on ainakin osittain jäänyt alueelle laajentuneen pelto/viljelymaan alle. Alueen autioituminen on tapahtunut historiallisten lähteiden perusteella 1700-luvun alussa.

Vaiheessa 3. puutalovaltaista ja nopeasti kasvavaa 1700-luvun asutusvaihetta on säilyneenä torin keskiosassa erityisesti Torikadun reunoilla.

Vaiheessa 4. on 1800-luvun alun tontteja uudisrakennettu. Rakentaminen on tullut esiin erityisesti Torikadun vierustonteilla.

Löydöistä yleisesti

Kauppatorin kaivaukselta on saatu talteen erittäin runsaasti esinelöytöjä. Löytöaineisto ajoittuu 1600-luvun alkupuolelta 1800-luvun alkuun.

Yleisimpiä löytöjä ovat keramiikka, liitupiippujen palat sekä lasiastioiden ja ikkunalasin palat. Näitä kaikkia on runsaasti jo 1600-luvun kerroksissa. Jonkin verran on löydetty myös uunikaakeleiden paloja, joista vanhimmat ajoittuvat 1600-luvun alkupuolelle.

Konservointia vaativia materiaaleja ovat metallit sekä orgaaniset materiaalit. Konservoitavat esineet valitaan esimerkiksi kunnon ja kontekstin eli löytöyhteyden perusteella. Metalliesineitä on runsaasti, pienistä napeista ja neuloista suuriin rautapatoihin.  Rahoja on löytynyt 175 kappaletta. Vanhimmat tähän mennessä tunnistetut rahat ovat kuningatar Kristiinan ajalta (1632-1654).

Orgaanisista eli eloperäisistä materiaaleista valmistettuja esineitä on löytynyt yllättävän runsaasti. Varsinkin nahkaa, esimerkiksi kenkiä ja kenkien osia, on löytöaineistossa paljon. Jonkin verran on löydetty myös puusta ja luusta valmistettuja esineitä. Myös orgaanisista materiaaleista osa ajoittuu jo 1600-luvulle.

Löytöaineisto on ollut toisaalta odotetun laista, toisaalta tarjonnut myös yllätyksiä. Yllättävää on ollut orgaanisista materiaaleista valmistettujen esineiden suuri määrä, koska orgaaniset materiaalit tuhoutuvat herkästi maaperässä, sekä 1600-luvun löytöaineiston runsaus ja monipuolisuus.

Löydösten säilyttäminen ja yleisön nähtäville asettaminen

Torilla sijaitsevassa Kauppatori-hankkeen infokontissa esitellään monipuolisesti muun muassa arkeologisia kaivauksia ja kontissa on esillä myös edustavia löydöksiä vitriineissä ja paikalla on myös arkeologi kertomassa kaivauksista. Infokontti on saanut suuren suosion ja siellä on ollut päivittäin pari sataa kiinnostunutta kävijää, useista eri maista.

Kaupunginhallitus päätti 20.8.2018 mm, että Kauppatorin paviljonkien suunnittelua jatketaan, valmistellaan Kauppatorin ja sitä ympäröivien alueiden valaistussuunnitelma sekä Kauppatorin toiminnallinen suunnitelma, ja kaupunki käynnistää Kauppatorille toteutettavan rakenteellisen vesiaiheisen taide-elementin suunnittelukilpailun valmistelun. On luontevaa kytkeä arkeologisten löydösten mahdollinen esille laitto osaksi edellä mainittuja suunnittelutehtäviä.  Kaivauksista ja löydöksistä on mahdollista tehdä myös virtuaalimalli.

Oheismateriaali 1Kaivausalue ja kaupunkirakenteelliset löydökset 31.8.2018

Oheismateriaali 2Kauppatorin arkeologisten kaivausten tilanne 31.8.2018

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

EhdotusKaupunginhallitus merkitsee edellä olevan vastauksen tiedoksi ja selvityspyynnön käsitellyksi.  

PäätösKaupunginhallitus merkitsi edellä olevan vastauksen tiedoksi ja selvityspyynnön käsitellyksi. 

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että arkeologisten löydösten säilyttäminen torilla liitetään osaksi kaupunginhallituksen päätöksen 20.8.2018 § 306 mukaisia suunnittelutehtäviä. Kuntalaiset ja torin käyttäjät otetaan mukaan suunnitteluun.

Päätös asiassa tehtiin Yrttiahon Rinteen kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Asian esitteli apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen.

Jakelu

tiedYrttiaho Johannes
tpvKaupunkiympäristötoimiala