Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus29613.08.201814

7016-2018 (10 03 02)

Logistiikkakoulutuksen tilat, päivitetyn hankekuvauksen hyväksyminen ja vuokrasopimuksen muutos (Kv)

Tiivistelmä: -

Kh § 296

Toimitilapäällikkö Nora Hildén ja tilacontroller Minna Juselius 29.6.2018:

Ammatti-instituutin logistiikkakoulutus on toiminut Orikedolla Kuormakadulla elokuusta 2016 alkaen vuokratiloissa. Vuokrasopimus on kolmen vuoden määräaikainen vuokrasopimus, jota voidaan jatkaa kahden vuoden pituisella optiokaudella. 1.9.2017 alkaen vuokrattiin 186 m2:n lisätila simulaatio-opetusta varten samasta kiinteistöstä. Kaikkien tällä hetkellä käytössä olevien tilojen määrä Kuormakadulla on nykytilanteessa 2 316 m2 + ajoharjoittelukenttä ja vuosivuokra on yhteensä 406 709 euroa.

Toiminta Kuormakadulla on laajentunut huomattavasti kahden vuoden aikana. Paikalla oleva opiskelijamäärä on lähes tuplaantunut lisääntyneiden aikuisille kohdennettujen koulutuksien myötä ja osaltaan myös siksi, että nuoret opiskelijat pysyvät koulussa paremmin. Tämä suuntaus näyttää vahvistuvan tämän kevään tietojen perusteella. Näin ollen tilamäärää tulisi edelleen hieman kasvattaa. Sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen palvelualue ja Tilapalvelukeskus ovat yhteistyössä laatineet logistiikkakoulutuksen tilojen hankekuvauksen päivityksen.

Kuormakadulta on saatavissa tarvittavat lisätilat ja kiinteistön omistaja on valmis rahoittamaan tarvittavat muutostyöt ja sisällyttämään ne perittävään vuokraan muutostyömaksuna (muutostöiden kustannusarvio 96 000 €). Koska nykyinen sopimus on voimassa 31.7.2019 (+2 vuoden optio), tulisi muutostyömaksu kuoletettavaksi suhteellisen lyhyessä ajassa. Kiinteistön omistajalta on tiedusteltu mahdollisuutta korvata nykyinen sopimus uudella, jonka kesto ulottuisi vuoden 2025 loppuun saakka.

Logistiikka-alan koulutustilat eivät näillä näkymin sisälly ammatillisen koulutuksen kampussuunnitelmiin. Toiminta muodostaa oman kokonaisuuden, jonka sijainti on nyt optimaalisempi, kuin kampuksille haarukoidut sijainnit Kupittaa-Itäharju akselilla tai Ruiskatu-Peltola -alueella. Logistiikkakoulutuksen pysyvä tilaratkaisu on osana vuosien 2018–2029 tilainvestointiohjelmaa, valmistumisvuositavoitteella 2022 ja kustannusarviona noin 10–15 M€. Ulkopuolista vuokrasopimusta jatkamalla saadaan pois painetta investoinnin toteuttamiselta.

Omistajan kanssa on neuvoteltu uudesta vuokrasopimuksesta, joka alkaisi 1.1.2019 ja olisi voimassa määräajan, 31.12.2025 asti. Koko sopimuksen yhteenlaskettu vuokra-ala on 2 593 m2 ja ulosmaksettava vuosivuokra 462 725 euroa. Lisätilaa tulisi 277 m2 ja vuosivuokra nousisi 56 016 €/v. Sivistystoimialalle kohdistuva vuokravaikutus on 475 015 €/vuosi.

Kaupungin voimassa olevien tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohjeiden mukaan käyttäjätoimialan lautakunta hyväksyy osaltaan hankekuvauksen ja sitoutuu hankkeen kustannuksiin. Päätösvalta hankkeessa on kaupunginvaltuustolla, kun vuokran määrä ylittää 300 000 euroa vuodessa.

Kasvatus- ja opetuslautakunta on osaltaan hyväksynyt päivitetyn hankekuvaukseen kokouksessaan 13.6.2018 § 128 ja sitoutuu uusiin vuokrakustannuksiin.

Yhteenveto:

Logistiikkakoulutuksen toiminnan laajennuttua on perusteltua laajentaa myös tiloja. Esitetty laajennus on maltillinen, mutta riittävä turvaamaan koulutuksen tarvitsemat puitteet useaksi vuodeksi. Vuokrasopimuksen jatkaminen ainakin vuoden 2025 loppuun saakka mahdollistaa uudisinvestoinnin korvaamisen vuokrahankkeena tai siirron pidemmälle tulevaisuuteen ja helpottaa näin ollen lähivuosien investointipainetta. Vuokrakauden loppupuolella on syytä tarkastella logistiikkakoulutuksen tilatarpeita uuden tiedon valossa, huomioiden muun muassa ammatillisen koulutuksen kampussuunnitelmat, reformin vaikutukset, järjestämislupien tilanne sekä teknologian kehitys sekä sen vaikutus logistiikka-alan koulutuksen ja arvioida seuraavan vaiheen tilaratkaisuja tältä pohjalta.

Liite 1Logistiikkakoulutuksen tilojen päivitetty hankekuvaus

Liite 2Vuokrasopimus

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä liitteen 1 logistiikkakoulutuksen tilojen päivitetyn hankekuvauksen ja oikeuttaa Tilapalvelukeskuksen johtajan allekirjoittamaan liitteen 2 mukaisen vuokrasopimuksen ja tekemään siihen pieniä teknisluonteisia muutoksia.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto


Liitteet:

Kh § 296
Liite 1:Logistiikkakoulutuksen tilojen päivitetty hankekuvaus / Lokaler för logistikutbildningen projektbeskrivning
Liite 2:Vuokrasopimus