Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus6612.02.20187

1698-2018 (07 02 01)

Kuntalaisaloitteet vuodelta 2017

Tiivistelmä: -

Kh § 66

Johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 6.2.2018:

Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet.

Hallintosäännön 109 §:n mukaan kaupunginhallituksen ja lautakunnan tehtäväalueella tehdyt kaupungin toimintaa koskevat aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet on vietävä tiedoksi asianomaiseen toimielimeen vuosittain helmikuun loppuun mennessä. Toimielin voi samalla päättää, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

Kaupunginhallituksen tehtäväalueen vuoden 2017 kuntalaisaloitteet:

1) Kesätyön tarjoaminen Turku-aiheisten artikkeleiden Wikipedia kirjoittajana

2) CO2 neutraali kunta, pienipäästöisten ajoneuvojen suosiminen kaupungilla

Oheismateriaali 1Aloitteet vastauksineen

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

EhdotusKaupunginhallitus merkitsee vuonna 2017 tehnyt kuntalaisaloitteet vastauksineen tiedoksi ja käsitellyiksi. 

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKonsernihallinto, yhteiset hallintopalvelut