Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus5605.02.20181

4105-2015 (639)

Raitiotien yleissuunnitelman tarkennuksen lähettäminen lausunnoille

Tiivistelmä:

Kaupunginvaltuuston edellyttämät raitiotien yleissuunnitelman lisäselvitykset ovat valmistuneet ja kaupunginhallitus lähettää tarkennusraportin lausunnoille siten, että kirjalliset lausunnot ja mielipiteet on annettava 30.3.2018 mennessä. Kaupunginvaltuustolle tullaan tekemään tarkennusraportin lausuntokierroksen jälkeen esitys Turun kaupungin joukkoliikenteen järjestelmävalinnaksi.

Kh § 56

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen ja vs. kehittämispäällikkö Juha Jokela 31.1.2018:

Aiemmat päätökset

Turun raitiotien yleissuunnitelma ei antanut yksiselitteistä vastausta parhaasta joukkoliikennejärjestelmävaihtoehdosta. Turun kaupunginvaltuusto päätti 14.12.2015 § 212, että yleissuunnitelmaa täydennetään lisäselvityksillä. Konsultiksi Turun raitiotien yleissuunnitelman tarkennukselle valittiin kilpailutuksen jälkeen Ramboll Finland Oy, minkä lisäksi kaupunki on laatinut erillisselvityksiä omana työnä.

Joukkoliikenteestä kasvun selkäranka

Suunnittelun lähtökohtana on ollut kaupunkikehityshankkeena toteutettava raitiotie- tai superbussiratkaisu, joka tukee kaupungin ja kaupunkiseudun kestävää kasvua. Turun asukasmäärä ja joukkoliikenteen matkustajamäärät ovat kasvaneet voimakkaasti 2010-luvulla. Positiivinen rakennemuutos on osaltaan nostanut kasvuodotuksia. Turun seudun matkamäärien ennustetaankin kasvavan lähes 30 % vuoteen 2050 mennessä. Joukkoliikenteen matkustajamäärät ovat kasvaneet seudullisen joukkoliikenteen Fölin aloitettua jopa viisi prosenttia vuodessa.

Korkealaatuisella joukkoliikenteellä voidaan tukea Turun ja kaupunkiseudun pitkäjänteistä kehittämistä joukkoliikenteeseen tukeutuen. Suunniteltujen reittien varrella on paljon maankäytön kehittämispotentiaalia. Turun Tiedepuiston ja keskustan kehittämisen kärkihankkeet sijoittuvat molemmat valittujen reittilinjausten varrelle.

Tutkitut vaihtoehdot

Lisäselvityksissä on tutkittu tasavertaisina vaihtoehtoina raitiotietä ja superbussia verraten näitä runkobussijärjestelmään. Raitiotie- tai superbussijärjestelmän linjausvaihtoehdot ovat samat. Kaikki linjausvaihtoehdot lähtevät Varissuolta, kun linjan toisen pään päätepysäkille on neljä vaihtoehtoa; Raisio, Länsikeskus, Runosmäki ja Matkakeskus. Varikko sijaitsee sekä raitiotiellä että superbussilla Rieskalähteentiellä lukuun ottamatta Varissuo - Matkakeskus -raitiotielinjaa, jossa varikko on sijoitettava Itäharjulle.

Superbussin lähtökohtana on ollut ”suunnittele raideratkaisua, toteuta kumipyörillä” -periaatteen mukaisesti, että superbussille toteutetaan raiteita ja johtimia lukuun ottamatta täysin raitiotietä vastaavat järjestelyt samalla laatutasolla kuin raitiotiellä. Superbussilla olisi siten vastaavasti myös samat etuudet ja pysäkit kuin raitioliikenteellä.

Vaikutukset ja kustannukset

Selvityksen mukaan raitiotie vastaa asetettuihin tavoitteisiin parhaiten seuraavien kriteerien valossa; kilpailukyky, kasvu ja vetovoima, kaupunkirakenteen tiivistäminen, joukkoliikenteen käytön lisääminen ja kaupunkikuvan viihtyvyys. Monelta osin erot raitiotien ja superbussin välillä ovat kuitenkin hyvin pieniä ja perustuvat lähinnä siitä saatuihin pitkän aikavälin kokemuksiin ja tunnettavuuteen. Superbussien osalta suurimpana riskinä on se, että mikäli suunnitellusta laatutasosta joudutaan tinkimään, järjestelmän vaikutuksia ei tulla saavuttamaan tavoitellulla tasolla.

Selvitetyistä linjausvaihtoehdoista yleisesti parhaiten asetettuihin tavoitteisiin vastaa Varissuo – Raisio, jolla on eniten matkustajia ja kaupunkikehitysmahdollisuuksia. Talouden näkökulmasta paras vaihtoehto on Varissuo - Runosmäki joukkoliikenteen käyttötalouden ja Varissuo - Raisio linjausta alhaisempien investointikustannusten vuoksi. Runkobussi vastaa kaikkiin asetettuihin tavoitteisiin selvästi huonommin kuin raitiotie tai superbussi.

Kustannukset koostuvat sekä raitiotiellä että superbussilla infrastruktuurin investoinnista, varikkoinvestoinnista ja kalustoinvestoinneista. Infrastruktuurin investointikustannukset ovat raitiotievaihtoehdoilla 166 - 293 miljoonaa euroa ja superbussivaihtoehdoilla 63 - 123 miljoonaa euroa. Kustannusarviot tarkentuvat suunnittelutarkkuuden kasvaessa. Yleissuunnitelmavaiheessa kustannusarvion tarkkuus on tyypillisesti noin +- 25 prosenttia, mistä johtuen kustannusarvio sisältää 15 prosentin riskivarauksen yllättäville kustannuksille. Varikon ja kaluston investointikustannukset kuoletetaan liikennöintikustannusten yhteydessä.

Taloudellisesti kannattavimman Varissuo - Runosmäki -raitiotielinjan investointitasolla voitaisiin karkean laskelman mukaan toteuttaa Varissuo - Runosmäki -superbussilinjan lisäksi samalla laatutasolla myös muita superbussilinjoja. Näin superbusseille pystyttäisiin rakentamaan samalla kustannustasolla raitiotietä nopeammin joukkoliikenteen laatukäytäväverkosto, joka kattaisi suurimman osan kaupungista ja olisi siten vaikuttavuudeltaan parempi yhteen raitiotielinjaan verrattuna.

Käyttökustannuksiltaan raitiotie on superbussivaihtoehtoa kalliimpi vaikka tarkka vuosittainen taso sisältääkin epävarmuustekijöitä etenkin teknisten ratkaisujen nopean kehittymisen vuoksi. Kannattavimmalla linjalla Varissuo – Runosmäki käyttökustannusten välinen ero on tällä hetkellä arvioituna noin 2,5 M€ vuodessa.

Lausuntopyynnöt ja mielipiteet

Päätöksenteon tueksi Turun raitiotien yleissuunnitelman tarkennuksesta pyydetään lausuntoja sidosryhmiltä sekä mielipiteitä kansalaisilta 30.3.2018 mennessä. Lausuntopyynnössä pyydetään erityisesti ottamaan kantaa seuraaviin seikkoihin:

Raision kaupungille lähetetään erillinen lausuntopyyntö, jossa edellisten kysymysten lisäksi pyydetään ottamaan kantaa seuraaviin seikkoihin:

Liite 1Pyydettävät lausunnot

Oheismateriaali 1Linkki ”Yleissuunnitelman tarkennus” -raporttiin

Oheismateriaali 2Linkki suunnitelmiin ja taustaselvityksiin

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

EhdotusKaupunginhallitus päättää lähettää yleissuunnitelman tarkennusraportin lausunnoille Turun kaupungin joukkoliikenteen järjestelmävalintaa varten siten, että kirjalliset lausunnot ja mielipiteet on annettava 30.3.2018 mennessä.

PäätösAsia pantiin pöydälle Lindforsin Katteluksen kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.


Liitteet:

Kh § 56
Liite 1:Pyydettävät lausunnot