Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus4605.02.20185

1355-2018 (02 05 04, 02 05 05)

Lainannosto- ja sijoitussuunnitelma vuodelle 2018

Tiivistelmä: -

Kh § 46

Johtaja Jukka Laiho ja rahoituspäällikkö Kari Pentti 30.1.2018:

Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä 15.2.2010 § 31 rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet. Päätöksellä uudistettiin kaupungin sijoitusperiaatteet vuodelta 2002 ja päätettiin uudistaa keskeisiä rahoitusperiaatteita valtuustotasolla. Valtuuston määrittelemien periaatteiden mukaan kaupunginhallitus hyväksyy vuosittain lainannosto- ja sijoitussuunnitelman.

Vuoden 2018 sijoitussuunnitelma on tämän lainannostoesityksen liitteenä.

Kaupungin rahoitusasema vuoden 2017 lopulla

Kaupungin maksuvalmius säilyi vuoden 2017 aikana hyvällä tasolla. Vuoden 2017 lainannostosuunnitelman mukaisesti kuntatodistuksia käytettiin tasaamaan kassavarannossa tapahtuvaa vaihtelua. Enimmillään kuntatodistuksia oli liikkeellä 100 milj. euroa. Pitkäaikaisia lainoja nostettiin viime vuonna yhteensä 100 milj. euroa. Vuoden aikana lyhennettiin vain 11.000 euroa pitkäaikaisia lainoja. Näin ollen pitkäaikainen velka lisääntyi viime vuonna lähes 100 milj. euroa. Lisäksi vuodenvaihteessa oli liikkeellä lyhytaikaista velkaa eli kuntatodistuksia yhteensä 20 milj. euroa. Kuntatodistuskanta aleni vuoden aikana 35 milj. euroa edellisen vuodenvaihteen 55 milj. eurosta. Lainakannan lisäykseksi muodostui näin ollen 65 milj. euroa.

Tytäryhtiöiden talletukset kasvoivat vuoden 2017 aikana 18 milj. euroa ja henkilöstökassan talletukset alenivat 1 milj. euroa ja näiden seurauksena korollinen kokonaisvelka kasvoi vuoden aikana 82 milj. euroa 757 milj. euroon.

Pitkäaikaisten lainojen nostot vuonna 2017

Kaupunki nosti vuoden 2017 pitkäaikaiset yhteensä 100 milj. euron lainat erikseen kolmessa erässä. Maaliskuussa laskettiin liikkeelle kotimainen 30 milj. euron vaihtuvakorkoinen joukkovelkakirjalaina ja marraskuussa nostettiin Kuntarahoitukselta 70 milj. euron kiinteäkorkoinen velkakirjalaina. Molemmat lainat ovat kertalyhenteisiä ja ne erääntyvät kolmen ja viiden vuoden päästä.

Lainakannan suojaukset vuonna 2017

Kaupungin koronvaihtosopimusten vuoden 2016 taseen liitetiedoissa ilmoitettu laskennallinen käypä arvo oli - 26 milj. euroa. Vuoden 2017 aikana laskennallinen käyvän arvon muutos oli + 10,8 milj. euroa eli käypä arvo oli -15,2.

Lainakantaa ei suojattu vuoden 2017 aikana. Korollisen velan kasvu oli 82 milj. euroa eli kokonaisvelan kasvu oli 12 %:a. Lainakannan suojausaste laski 9 %:a. Kaupungin korollisen velan suojausten kokonaismäärä oli 540 milj. euroa vuoden 2017 lopussa. Lainoista oli kiinteäkorkoisia 200 milj. euroa ja koronvaihtosopimuksilla oli suojattu kiinteäkorkoisiksi 340 milj. euroa. Näin ollen suojausaste 757 milj. euron kokonaisvelasta oli 71 % vuoden lopussa.

Kaupunginhallitus päätti 6.2.2017 vuoden 2017 lainannostosuunnitelman yhteydessä, että kaupungin korkosuojauksen rajat eli vaihteluvälit ovat 40 % ja 90 % suhteessa kunkin vuoden vaihteen korolliseen kokonaisvelkaan.

Tätä samaa korkosuojausperiaatetta olisi hyvä noudattaa myös vuonna 2018.

 

Vuosi

 

Korol-
linen
velka
Velan maturi-
teetti
Suojausten ma-
turiteetti
Suojaus-
ten %
Suojaus-
raja
40 %
Suojaus-
raja
90 %
201775765554071303681
201885758552061343771
201989650449055358806
202094440244047378850
2021101135041041404910

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että etenkin taloussuunnitelman kauden lopun suojaustasoa olisi hyvä lisätä vuoden 2018 aikana, mikäli velanottotaso säilyy odotetun korkealla tasolla.

Kaupungin korollisen velan keskikorko oli vuoden aikana n. 0,99 %. Vuoden 2017 aikana korkomenot olivat 7,0 milj. euroa. Korkomenojen odotetaan pysyvän ennallaan tai jopa alenevan vuosien 2018 - 2021 aikana.

Kassavarannon vaihtelut   

Kaupungin kassavarannon vaihtelut vähenivät viime vuonna nostettujen kuntatodistusten seurauksena. Alimmillaan kassavaranto on ollut 96 milj. euroa ja ylimmillään 183 milj. euroa. Kuukausitasolla menot ja tulot ovat vaihdelleet n. 130 - 180 milj. euron välillä. Yhden päivän aikana kassatapahtumia on ollut enimmillään 106 milj. euroa. Keskimäärin kassavaranto oli 129 milj. euroa. Vuoden lopussa kassavaranto oli 183 milj. euroa (ilman vahinkorahaston rahoitusomaisuutta (sijoituksia)). Kaupungin kassavarat toimivat koko konsernin likviditeettipuskurina, koska kaupungin kassavarat ovat käytännössä myös konsernin kassavarat.

Rahoitusmarkkinoiden kehitys

Korkomarkkinoilla lyhyet korot ovat vuoden 2017 aikana edelleen pysyneet negatiivisilla tasoilla. Sen sijaan pitkät korot ovat nousseet vuoden aikana lievästi. Euroopan keskuspankki ei muuttanut ohjauskorkoa eikä pankkien talletuskorkoa vuoden 2017 aikana. Euroopan keskuspankin euroalueen lainojen osto-ohjelma jatkuu vuoden 2018 syyskuuhun asti. Tosin niiden määrä on alentunut vuoden 2018 alusta. Ohjauskoron nousua odotellaan vasta tämän jälkeen.

Euroopan komissio odottaa marraskuun 2017 ennusteen mukaan BKT:n kasvavan edelleen sekä euroalueella että koko EU:ssa 2,1 % vuonna 2018 ja 1,9 % vuonna 2019 (kevään talousennuste: euroalue 1,8 % ja EU 1,9 % vuonna 2018).

Euroopan komission mukaan kuluttajahintainflaatio on vaihdellut vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana energian hinnan aiheuttamien vertailuajankohdan vaikutusten vuoksi. Pohjainflaatio, jossa ei oteta huomioon energian ja jalostamattomien elintarvikkeiden hintoja, on sitä vastoin nopeutunut. Se on edelleen heikkoa, mikä johtuu pitkään jatkuneesta alhaisesta inflaatiosta, hitaasta palkkakehityksestä sekä heikkona jatkuneesta työmarkkinakehityksestä. Yleisesti ottaen euroalueen inflaation odotetaan olevan keskimäärin 1,5 % vuonna 2017 ja hidastuvan 1,4 %:in vuonna 2018 ennen kuin se nousee 1,6 %:in vuonna 2019.

USA:ssa talouskasvu on jo voimakkaampaa. USA:n keskuspankki nosti ohjauskorkoaan odotetusti joulukuussa 1,25 - 1,50 %:n tasolle. Koronnosto oli jo vuoden kolmas kerta.  Keskuspankki perustaa korkopäätöksensä etenkin työllisyyden ja inflaation kehitykseen. USA:n työllisyys on painunut 4,1 %:in eli alimmilleen yli 15 vuoteen.

Kuntasektorin rahoitus

Euroopan keskuspankin käynnistämä valtion lainojen osto-ohjelma alentaa myös kaupungin varainhankinnan hintaa tilapäisesti. On odotettavissa, että osto-ohjelman jälkeen kuntasektorin rahoituksen hinta eli marginaali voi nousta.

Kaupungin lainakannan hajauttaminen

Kaupunginvaltuuston 15.2.2010 hyväksymien rahoitus- ja sijoitusperiaatteiden kohdan 1.3 mukaan kaupunki turvaa rahoituksen saatavuuden ylläpitämällä kaupungin hyvää nimeä markkinoilla ja käyttämällä rinnan erilaisia rahoitusmuotoja ja rahanlähteitä.

Rahoituslähteiden hajautuksen ohella periaatteena on hajauttaa lainakannan maturiteettijakaumaa sekä viitekorkoperusteita, jotta mahdolliset muutokset varainhankinnan saatavuudessa ja markkinakoroissa heijastuisivat mahdollisimman vähän kaupungin rahoituskuluihin. Lainakannan maturiteetin hajauttamisessa pyritään toteuttamaan seuraavaa karkeaa hajautusperiaatetta kuitenkin markkinatilanne ja rahoituksen saatavuus huomioiden:

Lainannostosuunnitelma vuodelle 2018

Kaupunginvaltuuston 13.11.2017 vahvistamassa kaupungin vuoden 2018 talousarviossa on pitkäaikaisten lainojen lisäys merkitty 150 milj. euroksi ja lyhytaikainen velanotto 20 milj. euroksi. Kaupungin pitkäaikaisesta lainakannasta erääntyy pitkäaikaisia kertalyhenteisiä lainoja 70 milj. euroa vuoden 2018 aikana. Sen sijaan vuoden vaihteessa olleet 20 milj. euron kuntatodistukset erääntyvät jo tammikuun lopussa. Lisäksi korkotukilainasta on noin 11.000 euron lyhennys.

Lainakannan lisäykseksi muodostuisi vuonna 2018 enimmillään lähes 100 milj. euroa. On mahdollista, että velanotto jää kuitenkin tätä alhaisemmaksi.

Talousarviokirjassa todetaan, että kaupungilla on kuntatodistuslimiittejä tällä hetkellä yhteensä 400 milj. euroa, joita voidaan käyttää tarvittaessa täysimääräisesti maksuvalmiuden turvaamiseen lyhytaikaisesti tai korvaamaan pitkäaikaisia lainoja.

Vuoden aikana joitakin pankkien kuntatodistuslimiittejä mahdollisesti päivitetään ja korotetaan. Näin varmistetaan riittävä kilpailuttaminen eri pankkien välillä

Lyhytaikainen velanotto on tarkoitus toteuttaa kuntatodistuksia liikkeelle laskemalla. Vuoden 2017 lopussa kuntatodistuksia oli liikkeellä 20 milj. euroa. Vuoden 2018 talousarvion mukaan kuntatodistusten määrän nettomuutos olisi 20 milj. euroa, jolloin vuoden 2018 lopussa kuntatodistuksia voisi olla liikkeellä yhteensä 40 milj. euroa. Vuoden aikana kuntatodistuksia voi silti olla liikkeellä ajoittain merkittävästi tätä suurempi määrä. Kuntatodistuksia on myös tarpeen käyttää tasoittamaan kassavarannon kuukauden sisällä tapahtuvaa vaihtelua erityisesti kaupungin palkkapäivien ja verotulopäivien välillä.

Kuntatodistuksilla nostettavan lainan korko on ollut vuoden 2016 loppupuolelta asti lievästi negatiivinen, jolloin kaupunki on saanut korkotuloa kuntatodistusten liikkeelle laskemisesta.

Pitkäaikaiset lainat nostettaneen yhdessä tai useammassa erässä, mutta kuitenkin vähintään 20 milj. euron määräisenä, jolloin varainhankinta tulee edullisimmaksi. Rahoituslähteitä voivat olla mm.:

Talousarvion ja taloussuunnitelman mukaisesti pitkäaikaiset lainat kehittyvät vuosina 2018 - 2021 seuraavasti (1.000 euroa):

 2018201920202021
Pitkäaik.lainojen lisäys150.000120.000150.000120.000
Pitkäaik.lainojen
vähennys
70.01281.122102.24052.240
Lyhytaik.lainojen lisäys20.000000
Lainakannan lisäys99.98838.87847.76067.760

Päätöksen pitkäaikaisesta ja lyhytaikaisesta lainannostosta tekee kaupunginhallituksen johtosäännön mukaisesti talous- ja strategiaryhmän johtaja.

Korollisen kokonaisvelan kehitys (milj. euroa):

 20172018201920202021
Pitkäaikaiset lainat602682721769836
Lyhytaikaiset lainat (kuntatodistukset)2040404040
Henkilöstökassa5454545454
Tytäryhtiöiden talletukset8181818181
Yhteensä7578578969441011

Kaupungin pitkäaikainen velkamäärä vuoden 2017 lopussa oli 601,6 milj. euroa ja lyhytaikaisia lainoja eli kuntatodistuksia oli liikkeellä vuoden vaihtuessa 20 milj. euroa. Yhteensä lainakanta oli näin ollen 621,6 milj. euroa. Tämän lisäksi henkilöstökassan ja tytäryhtiöiden talletukset olivat yhteensä 135,4 milj. euroa eli korollinen kokonaisvelka 757 milj. euroa.

Suurin osa kaupungin lainakannasta on suojattu koronnousua vastaan koronvaihtosopimuksilla. Tosin suurin osa suojauksesta on vain muutaman vuoden mittaisia. Suojausastetta voidaan jatkaa ja lisätä nykyisten suojausten päättyessä. Uudet pitkäaikaiset lainat nostetaan yleensä vaihtuvakorkoisena. Myöhemmin lainojen korkoperustetta voidaan muuttaa markkinatilanteen mukaan koronvaihtosopimuksella. Vuoden 2017 aikana on käyty runsaasti keskusteluja koronvaihtosopimusten kirjaustavoista ja liitetiedoista. Eri osapuolet esim. kirjanpitolautakunta (Kila) ja Kilan kuntajaosto ovat antaneet aikaisemmista poikkeavia lausuntoja ja tilintarkastusyhteisöt ovat olleet lausunnoista erimielisiä. Koronvaihtosopimusten kirjausohjeet saattavat ohjata kaupunkia nostamaan osan pitkäaikaisista lainoista kiinteäkorkoisina taseen ulkopuolisten koronvaihtosopimusten sijaan.

Uudet antolainat vuonna 2018

Pitkäaikaisia antolainoja myönnetään talousarvion mukaan tytäryhtiöille vuoden 2018 aikana 45 milj. euroa, josta suurin osa on TVT Asunnot Oy:lle ja Oy Turku Energialle. Vastaavasti pitkäaikaisia antolainoja erääntyy vain 4,2 milj. euroa. Kaupungin nettovelka ei näin ollen kasva yhtä paljon kuin korollinen kokonaisvelka. Pitkäaikaisten antolainojen keskikorko vuonna 2017 oli 3,72 %.

Vuoden 2018 aikana kaupunki rahoittaa edelleen eräiden tytäryhtiöiden (mm., Koy Turun Syvälahden koulu, Koy Turun Yli-Maarian koulu, Koy Turun Kulkurin Valssi, Turun Päiväkodit Oy ja Turun Palvelutilat Oy) investointeja konsernitililimiitin kautta.

Vuoden 2017 lopussa myönnettyjä limiittejä oli 226,5 milj. euroa, josta tytäryhtiöillä oli käytössä 60,3 milj. euroa. Vuoden 2018 talousarvion mukaan limiittejä voi olla enintään 300 milj. euroa.

Kassavarannon ja muiden sijoitusten tuotto vuonna 2017

Kassavaranto vuoden 2017 lopussa oli 183 milj. euroa (ilman vahinkorahaston erityiskatteisia sijoituksia). Keskimäärin kassavaranto oli n. 129 milj. euroa.

Vuoden 2017 aikana korot säilyivät ennätyksellisen alhaalla. Kassavarannon tuotoksi muodostui tästä huolimatta yhteensä noin 2,95 milj. euroa (eli 2,29 % keskimääräiselle kassavarannolle) jakaantuen korkotuloihin ja rahoitustuloihin/menoihin, vaikka noin puolet kassavarannon määrästä oli maksuliiketileillä korottomana. Talousarviossa tuotoksi oli arvioitu 1,05 milj. euroa.

Omien rahastojen osalta vahinkorahaston tulos on ylittänyt selvästi talousarvion asettamaa 2,10 milj. euroa ja oli 5,64 milj. euroa. Myös suurimpien lahjoitusrahastojen tuotto oli poikkeuksellisen korkea eli 2,5 milj. euroa.

Sijoitussuunnitelma vuodelle 2018

Kaupungin sijoitussuunnitelmassa määritellään sijoitusten painopistealueita ja kassavarannon ja rahastojen allokaatiojakaumat eri instrumenttiluokille.

Sijoitussuunnitelmassa korostetaan myös sijoitusperiaatteiden mukaisia eettisiä periaatteita ja YK:n vastuullisen sijoittamisen toimintamalleja. Lisäksi painotetaan sijoitustoiminnassa yrityksiä, jotka ottavat huomioon ympäristön ja kestävän kehityksen sekä ovat kaupungin hyväksymän strategian mukaisia, jonka eräänä tavoitteena on olla hiilineutraali kaupunki vuoteen 2040 mennessä.

Sijoitusten osalta painotetaan erityisesti kaupungin kassan likviditeettiä. Rahastojen sijoitusten tulee osaltaan tukea kaupungin maksuvalmiutta. Sijoitustoiminnan tavoitteena on kuitenkin saavuttaa talousarviossa määritetyt euromääräiset tavoitteet ottaen huomioon sijoitusperiaatteiden mukaiset sijoituskohteiden luottokelpoisuudet.

Edellä olevaan viitaten esitämme, että

Liite 1Sijoitussuunnitelma vuodelle 2018

 

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

EhdotusKaupunginhallitus päättää hyväksyä edellä olevan esityksen vuoden 2018 lainannosto- ja sijoitussuunnitelmaksi.

PäätösKaupunginhallitus päätti hyväksyä edellä olevan esityksen vuoden 2018 lainannosto- ja sijoitussuunnitelmaksi.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että kaupungin rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet tuodaan kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi vuoden 2018 aikana.

Päätös asiassa tehtiin esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta yksimielisesti.

Kokouksessa asiaa oli selvittämässä johtaja Jukka Laiho.

Jakelu

tpvKonsernihallinto, talous ja rahoitus


Liitteet:

Kh § 46
Liite 1:Sijoitussuunnitelma vuodelle 2018