Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus3022.01.20184
Kaupunginhallitus4705.02.20184

6639-2017 (015, 660)

Aurajoen ja sen rantojen käytön yleisperiaatteet

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitus hyväksyy Aurajoen ja sen rantojen käytöstä laaditut yleisperiaatteet

Kh § 30

Kiinteistökehitysjohtaja Jouko Turto ja arkkitehti Mika Rajala:

Kiinnostus Aurajokeen liittyvien toimintojen kehittämiseen on kasvanut voimakkaasti. Aurajoen ja sen rantojen käytön yleisperiaatteiden tarpeellisuus päätöksenteon, hallitun kehityksen ja suunnittelun näkökulmasta on todettu usealla eri taholla.

Kaupunginhallitus päätti 3.4.2017 § 156, että Kiinteistöliikelaitoksen tulee käynnistää Aurajokeen sijoitettavien ravintolalaivojen, lauttojen ja rakenteiden sijoittelun yleissuunnitelman valmistelu vuoden 1992 yleisperiaatteiden päivittämiseksi.

Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta on päätöksessään 10.5.2017 § 202 edellyttänyt Aurajokeen mahdollisesti sijoitettavien uusien ravintolapaikkojen kilpailutusta varten hyväksyttyä Aurajoen yleissuunnitelmaa, jossa muun muassa päivitetään Aurajokeen sijoitettavien ravintolalaivojen, lauttojen ja rakenteiden vuonna 1992 hyväksytyt yleisperiaatteet.

Kiinteistöliikelaitoksen toimialajohtaja asetti päätöspöytäkirjalla 2.6.2017 § 119 työryhmän valmistelemaan Aurajoen ja sen rantojen käytön yleissuunnitelmaa. Työryhmän jäseniksi nimettiin:

-      arkkitehti Mika Rajala (pj), Kiinteistöliikelaitos

-      lupavalmistelija Kaisa Kauma (siht.), Kiinteistöliikelaitos

-      satamamestari Antti Pekanheimo, Turun Satama Oy

-      yhteysjohtaja Antti Kirkkola, Konsernihallinto

-      vs. kaavoituspäällikkö Paula Keskikastari, Ympäristötoimiala

-      kaavoitusarkkitehti Nella Karhulahti, Ympäristötoimiala

-      liikennesuunnitteluinsinööri Maija Norava, Ympäristötoimiala

-      miljöösuunnittelija Tomi Hangisto, Ympäristötoimiala

-      vastaava rakennuttaja Kimmo Pesu, Kiinteistöliikelaitos

-      maankäyttöinsinööri Heikki Häkli, Kiinteistöliikelaitos

-      maatilaintarkastaja Timo Sirkiä, Kiinteistöliikelaitos

Asetetun työryhmän laatimia Aurajoen ja sen rantojen käytön yleisperiaatteita ja kehittämisideoita on esitelty jo valmisteluvaiheessa seuraaville tahoille:

-      kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen, Konsernihallinto

-      toimialajohtaja Christina Hovi, Kaupunkiympäristötoimiala

-      toimialajohtaja Jouko Turto, Kiinteistöliikelaitos

-      toimitusjohtaja Irina Nordman, Turun Vesihuolto Oy

-      kehittämispäällikkö Topias Pihlava, Seudullinen joukkoliikenne

-      infrapalveluiden johtaja Tapio Siirto, Kiinteistöliikelaitos

-      tonttipäällikkö Timo Laiho, Kiinteistöliikelaitos

-      ylläpitopäällikkö Mari Helin, Kiinteistöliikelaitos

-      vastaava rakennuttaja Mika Pitkänen, Kiinteistöliikelaitos

-      projektipäällikkö Riitta Birkstedt, Konsernihallinto

-      Turkuseura - Åbosamfundet ry; Esko Matti Pulkkinen, Markku Ahti, Nico Rantanen ja Ritva Nummiora

-      toiminnanjohtaja Katariina Räike, Turun ydinkeskustayhdistys ry

Työryhmä on laatinut Aurajoen ja sen rantojen käytön yleisperiaatteet, jossa on tunnistettu ja huomioitu seuraavat näkökulmat:

1.   Aurajoen eri osat, niiden ominaispiirteet ja teemat

2.   Sijoittumispäätöksissä huomioitavia asioita

3.   Toimijat, toiminnot ja niiden sijoittuminen

4.   Ideoita toteutuskokonaisuuksista 

5.   Yleisperiaatteet työkaluna

6.   Aurajoki voimavarana

7.   Toimenpide-ehdotus

Laaditut yleisperiaatteet pitävät sisällään tekstiosuuden, liitekartan sekä esittelymateriaalia sisältävän dokumentin.

Liite 1Aurajoen ja sen rantojen käytön yleisperiaatteet liitteineen

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

EhdotusKaupunginhallitus hyväksyy liitteenä 1 olevat Aurajoen ja sen rantojen käytöstä laaditut yleisperiaatteet ohjeellisena noudatettavaksi.

PäätösAsia pantiin pöydälle Yrttiahon Katteluksen kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Kh § 47

Pöydältä 22.1.2018 § 30

Kaupunginjohtaja Minna Arve 31.1.2018:

Kaupunginhallitus on päättänyt, että Kiinteistöliikelaitoksen tulee käynnistää Aurajokeen sijoitettavien ravintolalaivojen, lauttojen ja rakenteiden sijoittelun yleissuunnitelman valmistelu vuonna 1992 hyväksyttyjen yleisperiaatteiden päivittämiseksi. Kaupunginhallituksen edellyttämä ravintolalaivojen, lauttojen ja rakenteiden sijoittelun yleissuunnitelma ei kuitenkaan ole maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettu yleissuunnitelma eikä mikään muukaan juridisesti sitova asiakirja, vaan päätösvalmistelun ja -valmistelijoiden tueksi laadittu kaupungin päivitetty näkemys siitä, mitä ja millaisia toimintoja Aurajoen rannoilla voisi jatkossa olla ja minne ne sopisivat parhaiten.

Aurajokivarteen esitettävien toimintojen ja toimijoiden sijoittumismahdollisuuksiin liittyvät yhteydenotot ovat olleet jatkuvasti kasvussa ja uudenlaisia ideoita yrittäjiltä saadaan usein. Ohjeellisena noudatettavat yleisperiaatteet toimisivat myös päätösvalmistelua nopeuttavana työkaluna, kun harkitaan uusien toimintojen sijoittumista, myönnetään maanomistajan lupia tapahtumille tai valmistellaan kilpailutuksia kausimyynti-, ravintolalaiva- ja ponttonipaikoista. Päivitettyjen yleisperiaatteiden avulla kaupunki kehittää Aurajokea ja sen rantoja suunnitelmallisesti eikä yksittäisten yhteydenottojen taikka yksittäisten hankkeiden etujen näkökulmasta.

Näiden yleisperiaatteiden hyväksyminen ei luonnollisesti poista asemakaavamuutosten, rakennuslupien, poikkeuslupien eikä toimenpidelupien tarvetta, mikäli jokin hanke sellaista edellyttää. Myös kaupungin virkamiesten tekemistä muista päätöksistä, kuten maanomistajan luvista ja vuokrauspäätöksistä on kuntalain mukainen muutoksenhakumahdollisuus.

Aurajoen ja sen rantojen käytön yleisperiaatteet ovat linjassa Keskustavisio 2050 tavoitteiden, Turku 2029 -kaupunkistrategian ja siihen liittyvien Hyvinvointi ja aktiivisuus-ohjelman, Kilpailukyky ja kestävä kasvu-ohjelman sekä Keskustan kehittämisen -kärkihankkeen tavoitteiden ja arvojen kanssa mutta eivät ohjaa näiden asiakirjojen valmistelua tai päivittämistä.

Kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi esitettyjä valmistelussa ohjeellisena noudatettavia yleisperiaatteita voidaan päivittää, kun siihen on tarvetta.

EhdotusKaupunginhallitus hyväksyy liitteenä 1 olevat Aurajoen ja sen rantojen käytöstä laaditut yleisperiaatteet ohjeellisena noudatettavaksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Päätös asiassa tehtiin kahden äänestyksen jälkeen.

1. Äänestys

Ensimmäisessä äänestyksessä asian käsittelyä päätettiin jatkaa äänin 10-3, 1 poissa.

Suoritetussa kättennostoäänestyksessä asian käsittelyn jatkamisen puolesta äänestivät Hellsten, Maaskola, Schauman, Sundqvist, Hassan, Vornanen, Ruohonen, Aaltonen, Vierimaa ja Kattelus.

Yrttiahon Lindforsin kannattamana tekemän seuraavansisältöisen palautusehdotuksen puolesta äänesti heidän lisäkseen Miikkola:

”Kaupunginhallitus päättää palauttaa asian valmisteluun.

Kaupunginhallitus on päätöksessään 3.4.2017 § 156 edellyttänyt Aurajokeen sijoitettavien ravintolalaivojen, lauttojen ja rakenteiden sijoittelun yleissuunnitelman valmistelua vuoden 1992 yleisperiaatteiden päivittämiseksi. Päätösehdotuksen mukainen yleisperiaatteet-asiakirja (liite 1) ei pysy valmistelulle asetetuissa rajoissa. 

Yleisperiaatteissa ei tule kuvata tai ottaa kantaa yksittäisiin kaupunkikehityskohteisiin. Niitä koskeva valmistelu ja päätöksenteko tulee tehdä erikseen asianmukaisen lupa- tai asemakaavaprosessin vaatimukset huomioiden. 

Yleisperiaatteita valmistelevaa työryhmään on jatkovalmistelua varten kutsuttava museokeskuksen ja museoviraston edustus.

Jatkovalmistelussa kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet turvataan vuorovaikutusprosessilla (yleisötilaisuudet, lausumismahdollisuus).

Kokonaisvaltaisen suunnittelun toteuttamiseksi viisainta olisi laatia keskustan alueen osayleiskaava ja huomioida Aurajoen käyttö siinä.”

Eklund oli poissa kokouksesta.

2. Äänestys

Toisessa äänestyksessä olivat vastakkain esittelijän päätösehdotus ja Yrttiahon Lindforsin kannattamana tekemä seuraavansisältöinen muutosehdotus:

”Poistetaan yleisperiaatteiden kappale 4. Se sisältää varsin pitkälle meneviä kaupunkikehitystä koskevia linjauksia, jotka edellyttävät laajempaa valmistelua sekä asemakaavaprosesseja. Vastaavat korjaukset tehdään myös liitteenä olevaan karttaan.

Keskustavisio 2050 -asiakirjaa koskevat viittaukset poistetaan yleisperiaatteista. Ko. asiakirjalla ei ole valmistelua tai päätöksentekoa ohjaavaa merkitystä, koska sitä ei ole yksikään kuntalain tarkoittama toimivaltainen monijäseninen toimielin käsitellyt, saati hyväksynyt.”

Päätös asiassa tehtiin äänin 11-2, 1 poissa.

Suoritetussa kättennostoäänestyksessä esittelijän päätösehdotuksen puolesta äänestivät Hellsten, Maaskola, Miikkola, Schauman, Sundqvist, Hassan, Vornanen, Ruohonen, Aaltonen, Vierimaa ja Kattelus.

Yrttiahon muutosehdotuksen puolesta äänesti häntä kannattanut Lindfors.

Eklund oli poissa kokouksesta.

Kokouksessa asiaa oli selvittämässä arkkitehti Mika Rajala.

Jakelu

tpvKaupunkiympäristötoimiala


Liitteet:

Kh § 30
Liite 1:Aurajoen ja sen rantojen käytön yleisperiaatteet liitteineen