Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta4016.01.20183
Kaupunginhallitus2922.01.20183

10655-2017 (041)

Untamonkadun ja Joukahaisenkadun rakentamisen lisääminen vuoden 2018 investointisuunnitelmaan

Tiivistelmä:

Untamonkadun ja Joukahaisenkadun rakentamisen lisääminen 2018 investointisuunnitelmaan sairaalakiinteistön kulkuyhteyksien turvaamiseksi.

Kylk § 40

Kaupunkiympäristön rakennuttaminen, Terhi Jokiniemi 12.1.2018

Skanska Talonrakennus Oy on ollut yhteydessä Turun kaupunkiin Untamonkadun rakentamiseen liittyen. Skanska toteuttaa Joukahaisenkadun ja Untamonkadun kulmaan sairaalakiinteistöä, joka tulee valmistumaan maaliskuussa 2018. Kiinteistön kulkuyhteydet on suunniteltu Untamonkadulta ja Joukahaisenkadulta. Kulkuyhteyksien korkeusero nykytilanteeseen verrattuna on n. 80 cm.

Kaupunki on laatinut katusuunnitelmaa Untamonkadulle 2000-luvun alussa. Katusuunnittelussa on lähdetty ajatuksesta, jossa kadun tasausta tullaan laskemaan nykyisestä. Untamonkadun varressa sijaitsee nykyisiä rakennuksia uutta sairaalaa vastapäätä, jotka ovat olleet suunnittelun lähtökohtina. Sairaalan rakennuslupavaiheessa rakennuttaja ei ole selvittänyt kaupungin suunnittelutoimistosta tulevia katukorkeuksia vaan suunnittelu on tehty laaditun pohjatutkimuskartan korkeustietojen perusteella.

Uuden valmistuvan sairaalarakennuksen sisäänajojen ajoluiskien korkeudet sekä jalankulkukäyntien korkeudet edellyttävät kadun korkeustason nostoa nykyisestä. Kadun tason nosto aiheuttaa muutostarpeita olemassa olevaan kunnallistekniikkaan sekä ympäröiviin kiinteistöihin liittyen. Turun kaupunki on teettänyt loka-marraskuussa 2017 uudet katu- ja kadunrakennussuunnitelmat, joissa on otettu huomioon tarvittavat muutokset siten, että sairaalaan saadaan ajoyhteydet ja esteettömät kulkuyhteydet toteutettua. Kadun nosto edellyttää mm. tukimuurin rakentamista nykyisen Turun AMK:n rakennuksen viereen sekä saman kiinteistön ajoliittymän siirtämisen ja pihan tasaamisen. Lisäksi vanhemman AMK:n käytössä olevan kiinteistön sokkelilinjassa olevat ilmanvaihtoreiät joudutaan toteuttamaan nousuputkilla uuden suunnitellun kadun pintaan. Suurin yksittäinen muutos on kevennysrakenteen toteuttaminen osalle kadulle johtuen nykyisestä kiinteistöstä sekä kadun alla kulkevista vesihuoltolinjoista.

Suunnitelman mukainen kokonaiskustannusarvio on 490.000 euroa (alv 0 %). Työ joudutaan toteuttamaan talvityönä ja nopealla aikataululla, josta syystä rakentamiskustannukset nousevat kustannusarvioon verrattuna. Skanska Talonrakennus Oy:n hankkiman urakoitsijan tarjous on n. 140.000 euroa kustannusarviota korkeampi.

Turun kaupunki olisi suorittanut kadun saneerauksen lähivuosina, joten osa nyt tehtävistä kadun parannustöistä olisi tullut joka tapauksessa kaupungin maksettavaksi.  Nyt tehtävässä urakassa kadun korkeustason nostotarpeesta aiheutuneet kustannukset on sovittu jaettavaksi Skanska Talonrakennus Oy:n ja KYTOn kesken seuraavasti:

Skanskan osuus                 126.739,11 euroa (alv 0 %)

KYTOn osuus                     309.511,89 euroa (alv 0 %)

Skanska Talonrakennus Oy on hankkinut urakoitsijan ja toimii kohteessa tilaajana. KYTO toimii rakennuttaja ja kohteen valvojana. Kaupunki sitoutuu urakkasopimuksen mukaisesti maksamaan osuutensa urakasta suoraan urakoitsijalle.

Nyt tehtävässä urakassa, josta kaupungin osuus on 309.511,89 (alv 0 %), toteutetaan vain sellaiset työt, jotka mahdollistavat sairaalan ajoyhteydet ja esteettömät kulkuyhteydet. Kaupunki toteuttaa päällystys-, kiveys- ja valaistustyöt, arvoltaan 190.000 euroa (alv 0 %) erikseen keväällä 2018. Hankkeen vuoden 2018 rahoitus on yhteensä 500.000 euroa (alv 0 %).

Investointiohjelman 2018 kokonaissumma ei ylity tämän investointihankkeen lisäyksen johdosta. Untamonkadun ja Joukahaisenkadun rakentamisesta aiheutuva kustannus tullaan kattamaan tämän hetken tiedon mukaan investointiohjelman Kelluvat talot- kohdasta, johon on varattu 500.000 euroa. Kelluvat talot -kohteen aloitusedellytykset eivät ole täyttymässä vielä kuluvana vuonna.

Lautakunnan päätöksellä voidaan lisätä tila- ja infrapalvelujen investointiohjelmaan uusia hankkeita, joiden vuositason kustannusarvio alittaa 200.000 euroa, jos kaupunginvaltuustoon nähden sitova investointien kokonaissumma ei ylity. Uudet hankkeet, joiden vuositason rahoitus ylittää 200.000 euroa, tuodaan kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi

Toimialajohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että infrainvestointeihin lisätään uusi hanke ”Untamonkadun ja Joukahaisenkadun rakentaminen” ja sille rahoitusta 500.000 euroa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kh § 29

Konsernihallinto, talouden ja rahoituksen vastuualue, controller Johanna Korpikoski 16.1.2018:

Lautakunnan päätöksellä voidaan lisätä investointiohjelmaan uusia hankkeita, joiden vuositason kustannusarvio alittaa 200 000 euroa, jos kaupunginvaltuustoon nähden sitova investointien kokonaissumma ei ylity. Uudet hankkeet, joiden vuositason rahoitus ylittää 200 000 euroa, tuodaan kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

Kaupunkiympäristötoimialan antaman selvityksen mukaan Untamonkadun ja Joukahaisenkadun rakentaminen lisää investointimenoja 500.000 € (alv 0 %) vuonna 2018. Edellä mainitut kohteet eivät sisälly talousarviovuoden 2018 investointiohjelmaan. Untamonkadun ja Joukahaisenkadun rakentamisesta aiheutuva kustannus tullaan kattamaan kaupunkiympäristötoimialan antaman tämän hetken tiedon mukaan investointiohjelman Kelluvat talot- kohdasta, johon on varattu 500.000 euroa. Kelluvat talot -kohteen aloitusedellytykset eivät ole täyttymässä vielä kuluvana vuonna.

Talouden ja rahoituksen vastuualue puoltaa esitystä, kun kaupunginvaltuustoon nähden sitova investointien kokonaissumma ei ennusteen mukaan ylity eikä rahoitustarve kasva. Investointiohjelman suunnittelussa tulee huomioida tämän päätöksen vaikutukset taloussuunnitelmavuosien rahoitukseen 2019 – 2021.

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että infrainvestointeihin lisätään uusi hanke ”Untamonkadun ja Joukahaisenkadun rakentaminen” ja sille rahoitusta 500.000 euroa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKaupunkiympäristötoimiala
tpvKonsernihallinto, talous ja rahoitus