Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus3022.01.20184

6639-2017 (015, 660)

Aurajoen ja sen rantojen käytön yleisperiaatteet

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitus hyväksyy Aurajoen ja sen rantojen käytöstä laaditut yleisperiaatteet

Kh § 30

Kiinteistökehitysjohtaja Jouko Turto ja arkkitehti Mika Rajala:

Kiinnostus Aurajokeen liittyvien toimintojen kehittämiseen on kasvanut voimakkaasti. Aurajoen ja sen rantojen käytön yleisperiaatteiden tarpeellisuus päätöksenteon, hallitun kehityksen ja suunnittelun näkökulmasta on todettu usealla eri taholla.

Kaupunginhallitus päätti 3.4.2017 § 156, että Kiinteistöliikelaitoksen tulee käynnistää Aurajokeen sijoitettavien ravintolalaivojen, lauttojen ja rakenteiden sijoittelun yleissuunnitelman valmistelu vuoden 1992 yleisperiaatteiden päivittämiseksi.

Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta on päätöksessään 10.5.2017 § 202 edellyttänyt Aurajokeen mahdollisesti sijoitettavien uusien ravintolapaikkojen kilpailutusta varten hyväksyttyä Aurajoen yleissuunnitelmaa, jossa muun muassa päivitetään Aurajokeen sijoitettavien ravintolalaivojen, lauttojen ja rakenteiden vuonna 1992 hyväksytyt yleisperiaatteet.

Kiinteistöliikelaitoksen toimialajohtaja asetti päätöspöytäkirjalla 2.6.2017 § 119 työryhmän valmistelemaan Aurajoen ja sen rantojen käytön yleissuunnitelmaa. Työryhmän jäseniksi nimettiin:

-      arkkitehti Mika Rajala (pj), Kiinteistöliikelaitos

-      lupavalmistelija Kaisa Kauma (siht.), Kiinteistöliikelaitos

-      satamamestari Antti Pekanheimo, Turun Satama Oy

-      yhteysjohtaja Antti Kirkkola, Konsernihallinto

-      vs. kaavoituspäällikkö Paula Keskikastari, Ympäristötoimiala

-      kaavoitusarkkitehti Nella Karhulahti, Ympäristötoimiala

-      liikennesuunnitteluinsinööri Maija Norava, Ympäristötoimiala

-      miljöösuunnittelija Tomi Hangisto, Ympäristötoimiala

-      vastaava rakennuttaja Kimmo Pesu, Kiinteistöliikelaitos

-      maankäyttöinsinööri Heikki Häkli, Kiinteistöliikelaitos

-      maatilaintarkastaja Timo Sirkiä, Kiinteistöliikelaitos

Asetetun työryhmän laatimia Aurajoen ja sen rantojen käytön yleisperiaatteita ja kehittämisideoita on esitelty jo valmisteluvaiheessa seuraaville tahoille:

-      kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen, Konsernihallinto

-      toimialajohtaja Christina Hovi, Kaupunkiympäristötoimiala

-      toimialajohtaja Jouko Turto, Kiinteistöliikelaitos

-      toimitusjohtaja Irina Nordman, Turun Vesihuolto Oy

-      kehittämispäällikkö Topias Pihlava, Seudullinen joukkoliikenne

-      infrapalveluiden johtaja Tapio Siirto, Kiinteistöliikelaitos

-      tonttipäällikkö Timo Laiho, Kiinteistöliikelaitos

-      ylläpitopäällikkö Mari Helin, Kiinteistöliikelaitos

-      vastaava rakennuttaja Mika Pitkänen, Kiinteistöliikelaitos

-      projektipäällikkö Riitta Birkstedt, Konsernihallinto

-      Turkuseura - Åbosamfundet ry; Esko Matti Pulkkinen, Markku Ahti, Nico Rantanen ja Ritva Nummiora

-      toiminnanjohtaja Katariina Räike, Turun ydinkeskustayhdistys ry

Työryhmä on laatinut Aurajoen ja sen rantojen käytön yleisperiaatteet, jossa on tunnistettu ja huomioitu seuraavat näkökulmat:

1.   Aurajoen eri osat, niiden ominaispiirteet ja teemat

2.   Sijoittumispäätöksissä huomioitavia asioita

3.   Toimijat, toiminnot ja niiden sijoittuminen

4.   Ideoita toteutuskokonaisuuksista 

5.   Yleisperiaatteet työkaluna

6.   Aurajoki voimavarana

7.   Toimenpide-ehdotus

Laaditut yleisperiaatteet pitävät sisällään tekstiosuuden, liitekartan sekä esittelymateriaalia sisältävän dokumentin.

Liite 1Aurajoen ja sen rantojen käytön yleisperiaatteet liitteineen

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

EhdotusKaupunginhallitus hyväksyy liitteenä 1 olevat Aurajoen ja sen rantojen käytöstä laaditut yleisperiaatteet ohjeellisena noudatettavaksi.

PäätösAsia pantiin pöydälle Yrttiahon Katteluksen kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.


Liitteet:

Kh § 30
Liite 1:Aurajoen ja sen rantojen käytön yleisperiaatteet liitteineen